Avara luonto: Kaimaanijärvi

Julkaistu torstaina 30.09.2010 0 159

Lähes sukupuuttoon kuollut kaimaani elää Amazonin jokilaaksossa.

TV1 lauantaina 2.10. klo 18.45

Kuivan kauden alkaessa Amazonasin altaalla hakeutuvat suokaimaanit pienelle järvelle. Taistelu ravinnosta käy kuitenkin ennen sateiden tuloa entistä ankarammaksi.

Avaran luonnon dokumentti Kaimaanijärvi (Lake of a Thousand Caiman) alkaa kuivan kauden alusta. Metsän kuivuessa mustat kaimaanit lähtevät ainoalle vedenlähteelle, eristyneelle sisämaajärvelle. Kohta järvellä käy kova kuhina, kun yli tuhat kaimaania taistelee tilasta hupenevan lähteen äärellä.

Järvelle on saapunut myös muita vieraita, kuten jaguaareja ja laiskiaisia. Tunnelma kiristyy kuivan kauden jatkuessa, kun kilpailu ruuasta kiihtyy sekä järvessä että sen ympärillä. Järveen loukkuun jääneet kalat ovat pian tärkein ruuan lähde, ja siksi niistä käydään kovaa kamppailua.

Kuiva kausi on toisaalta kaimaanien lisääntymisen aikaa. Isot uroot taistelevat naaraista, ja dokumentissa nähdään myös harvinaista kuvaa kaimaanien parittelurituaaleista.

Voisi luulla, että kaimaaninaaraan munien varastaminen olisi mahdotonta, kun pesää vartioi yli tuhat vihaista kaimaania, mutta yrittäjiä piisaa silti. Uskaliaita pesänryöstäjiä on monenkokoisia. Pikkukaimaanit kuoriutuvat kutistuneeseen järveen, ja niin niistäkin voi tulla nälkäisten eläinten saaliita.

Juuri kun ahtaus alkaa käydä sietämättömäksi, kuiva kausi päättyy. Alkaa sataa ja metsä tulvii, jolloin loukkuun jääneet eläimet pääsevät palaamaan turvalliseen metsään, missä elintilaa riittää.

Tuottaja: Caroline Brett. Tuotanto: National Geographic.

Dokumentti on nähtävissä YLE Areenassa.

 

Suosittele159 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä