Avara luonto: Karhunpentujen oppivuosi

Julkaistu tiistaina 05.10.2010 0 167

Pasha on etsimässä ruokaa.

TV1 lauantaina 9.10. klo 18.45

Puolivuotiaina emonsa menettäneet karhunpennut ovat kovan paikan edessä. Parivaljakon on pakko löytää syötävää ja samalla vältyttävä itse joutumasta surman suuhun.

Valko-Venäjän erämaa on kova koulu pienille pennuille. Nuoret karhut kulkevat yleensä emonsa mukana oppimassa kaksi- tai kolmivuotiaiksi asti, ennen kuin ne pärjäävät omillaan.

Pashaksi ja Mashaksi nimetyt pennut joutuvat itse tutkimaan, mistä syötävää löytyy, mitä kasveja voi syödä ja mitä alueita pitää ehdottomasti välttää. Miten mehiläispesä avataan?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, sillä täysikasvuiset karhut kasvavat yli kaksimetrisiksi, painavat 250 kiloa ja syövät joka päivä 12 kiloa ruokaa. Elleivät Pasha ja Masha kerää riittävästi rasvaa kehoonsa, ne eivät selviä hengissä ensimmäisestä talvesta.

Dokumentaristi Rainer Bergomaz seurasi pikkukarhuja yli vuoden ajan Valko-Venäjän koskemattomissa metsissä. Dokumentti Karhunpentujen oppivuosi (Bärenkinder allein im Wald) kuvaa edelleen melko tuntematonta aluetta Itä-Euroopassa.

Tuotanto: NDR Naturfilm Studio Hamburg, Produktion GmbH.

Dokumentti on katsottavissa tv-lähetyksen jälkeen YLE Areenassa.

 

Suosittele167 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä