Avara luonto: Legadema, leopardi

Julkaistu torstaina 06.05.2010 6 185

Legademaksi ristitty leopardi eli vapaana luonnossa, mutta kiintyi erikoisella tavalla kuvaajiinsa.

TV1 lauantaina 8.5. klo 18.45

Legedema tarkoittaa valoa taivaalta.

Elokuvantekijät Beverly ja Dereck Joubert alkoivat kutsua pientä leopardinpentua sillä nimellä, kun se oli kuusikuukautinen. Sen emo oli lähtenyt saalistamaan, ja kun myrsky puhkesi, salamoiden pelottama leopardinpentu piiloutui Joubertin auton luo turvaan.

Sittemmin pantu palasi usein auton alle nukkumaan. Joubertit alkoivat kuvata leopardinpentua, kun se oli vasta kahdeksan päivän ikäinen. Silloin uskottiin, ettei pentu selviäisi aikuisikään. Sen äiti oli menettänyt aikaisemmat pentunsa petoeläimille.

Legadema eli vapaana luonnossa mutta kiintyi erikoisella tavalla kuvaajiinsa. Joubertit seurasivat Legedemaa kolmen vuoden ajan.

Leijonat ovat laumaeläimiä, jotka saalistavat yhdessä, mutta leopardit ovat yksineläjiä. Koska ne ovat myös kooltaan pienempiä kuin leijonat, ne ovat sekä saalistajia että saalistettavia.

Joubertit toteavat, että välillä pelotti nähdä, millaisiin vaaroihin pentu joutui, mutta he pitivät silti itselleen 25 vuotta sitten antamansa lupauksen, että eivät koskaan puuttuisi luonnon lakeihin.

Dokumentin Legadema, leopardi (Living with Big Cats) selostaa suomeksi Jarmo Heikkinen.

Ohjelman voi valita myös alkuperäisselostuksella, jolloin selostajana on näyttelijä Jeremy Irons.

Tuotanto: Wildlife Films and National Geographic.

 

Dokumentti on nähtävissä YLE Areenassa.

 

Avara luonto

 

Suosittele185 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 08.05.2010

Olipas todella ihana luontodocumentti. Kiitos luonnonystävä-äidiltä.

sunnuntaina 09.05.2010

Avara luonto on todella hyvä ohjelma, jonka katson joka sunnuntaiaamu. Joubertien periaate olla puuttumatta luonnon lakeihin tuntuu joskus kohtuuttomalta. Ihmisen vastuulla on huolehtia tulevillekin polville jotain muutakin kuin 'säteilyä'. Vaikka metsästän (vain ihmisravinnoksi kelpaavia hirvieläimiä) ei kohdaltani millään ilveellä tulisi kysymykseen minkäänlaiset 'elämysmetsästysmatkat' sen koommin Viroon kuin Afrikkaankaan.
PS. Näinä markkina-aikoina on mukava raottaa pakkasarkun kantta ja nauttia peuranpaistista...

maanantaina 28.06.2010

Legadema-dokumentti oli todella koskettava. Mahtava ja piristävä kokemus.

sunnuntaina 03.06.2012

Ei voinut kyynelehtimättä katsoa, mieletön, liikuttava, hieno dokumentti upeasta eläimestä.

sunnuntaina 03.06.2012

Todella hieno ja koskettava Luonto dokumentti. Kyllä se on uljas komea eläin.

sunnuntaina 10.06.2012

hieno dokumentti

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä