Dokumentti Antti Hyrystä: Olla niin kuin ovi, kivet ja maa

Julkaistu maanantaina 07.12.2009 0 164

Antti Hyry ei selittele julkisuudessa, hän kirjoittaa. Kuva: Otava / Jouni Harala 2009

TV1 sunnuntaina 13.12. klo 10.00

"Maailma on minussa, ja minä olen tietoinen maailmasta, ja koko maailma on sama asia kuin minä." Antti Hyry

YLE TV1 esittää viipyilevän kauniin dokumentin Finlandia-palkitusta Antti Hyrystä. Herkkä henkilökuva tekee kaikin tavoin oikeutta ”tarkalle ihmismielen kartanlukijalle”, kuten dokumentin ohjaaja Tuulikki Islander on kirjailijaa kuvannut.

Antti Hyry ilmaisee insinöörin tarkkuudella arjen loputtomia detaljeja sekä sitä, miten tietoisuus havaintojen ja kokemusten kautta syntyy ja toimii. Proosakin voi olla kuin runoa.

”Se, että on maalaisympäristössä kasvanut ja siihen tottunut, se saattaa tuntua ehyemmältä ja kokonaisemmalta tavalta elää. Mutta se saattaa olla vain kuvitelmaa”, sanoo Antti Hyry.

Vuonna 1958 esikoisnovellikokoelmansa, Maantieltä hän lähti, julkaissut Hyry valmistui samana vuonna insinööriksi ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Hänen teostensa aihepiirinä ovat lapsuus ja pohjoispohjalainen lestadiolainen kyläyhteisö.

Pelkistettyä ilmaisua käyttävä Hyry antaa jokaiselle lauseelle oman merkityksensä. Lukijan saama ensivaikutelma tekstin niukkuudesta on pettävä; Hyry rakentaa metafyysisiä tasoja mahdollisissa maailmoissa.

Rieska paistuu uunissa

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon teoksestaan Uuni saanut kirjailija esiintyy erittäin harvoin julkisuudessa eikä yleensä kommentoi tai selitä tuotantoaan.

Tuulikki Islanderin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa ainutlaatuisessa ja hienovaraisessa henkilökuvassa ”Olla niin kuin ovi, kivet ja maa” tapaamme kirjailijan vuonna 1995. Dokumentin on kuvannut Tapani Sillanpää.

Hyryn teksti on viipyilevää ja sisäistä, ja samalla tavalla myös dokumentti kuvaa kohdettaan. Dokumentissa kulkevat rinnan Hyryn omat ajatukset ja ääni sekä luetut ja kuvitetut näytteet hänen teoksistaan. Lukijana on Tuomas Anhava.

Myös uunilla on dokumentissa rooli, ja aivan kuten Finlandia-palkitussa teoksessa uuni-kohtaus huipentuu pohjoispohjaisen rieskan paistamiseen, paistajana Antti Hyry itse.

 

Suosittele164 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä