Dokumenttiprojekti: Hyväksikäytetyt pojat

Julkaistu keskiviikkona 04.07.2012 0 106

Donald MacFaul nykyään ja mustavalkoisessa kuvassa nuorena koulupoikana Leicesterissä vuonna 1955.

TV1 maanantaina 9.7. klo 21.30 - 22.20

Yle Areenassa 7 päivää

Kahden katolisen sisäoppilaitoksen entiset oppilaat Britanniasta ja Afrikasta kohtasivat internetin avulla vuonna 2009.

Muistot eivät olleet kultaisia. Opettajat olivat kiusanneet ja hyväksikäyttäneet monia heistä.

Yli sata koulun oppilasta pystyi nyt ensi kertaa jakamaan kauhistuttavia lapsuusmuistojaan kohtalotoveriensa kanssa.

 

Pelon ilmapiiri

Kouluissa oli vallinnut pelon ilmapiiri: opettajat olivat nöyryyttäneet ja piiskanneet lapsia, ja muutaman tiedetään käyttäneen useita poikia seksuaalisesti hyväksi.

Pojille oli teroitettu, kuinka tärkeää oli olla kertomatta kenellekään, ja kuinka heitä ei uskottaisi kuitenkaan – jokainen uskoi olevansa ainoa hyväksikäytetty.

Monilla heistä oli silloin itsemurha-ajatuksia, ja tuskalliset muistot kauhistuttavat heitä yhä.

 

Totuus julki

Dokumentti Hyväksikäytetyt pojat (Breaking the Silence) kuvaa, kuinka netin yhdistämät viisi- ja kuusikymppiset miehet päättivät yhteistuumin, että totuuden oli tultava julki.

22 miestä aloitti oikeustoimet hyväksikäyttäjäänsä vastaan.

Tapahtumista on jo puoli vuosisataa aikaa, ja heidän hyväksikäyttäjänsä ovat nyt vanhuksia. Hellittääkö kipu koskaan?

Tuotanto: BBC, 2011.

 

Suosittele106 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä