Dokumenttiprojekti: Jokapäiväinen leipä

Julkaistu tiistaina 25.09.2012 2 95

Esko mopoilee säännöllisesti myymäläautolle.

TV1 maanantaina 1.10. klo 21.30 - 22.30

Ohjelmalla ei ole nettikatselua.

Valtaosa Suomen päivittäistavarakaupasta on keskittynyt suuriin ostoskeskuksiin, jonne asiakkaat ajelevat pitkienkin matkojen päästä.

Toinen vaihtoehto on ajaa yhdellä autolla asiakkaiden luo.

Dokumentti kertoo kankaanpääläisen Mukkalan kyläkaupan myymäläautoista ja niiden asiakkaista.

 

Kauppakeskusten ylivoima

Kankaanpääläisellä Mukkalan kyläkaupalla on ollut myymäläauto lähes 50 vuotta.

1960-luvun lopulla kauppias Matti Mukkala aloitti reitin Kankaanpäänsyrjäkylillä, ja asiakkaita riitti.

Autoja oli alkuun muillakin kaupoilla, mutta vähitellen suuret kauppakeskukset veivät maksukykyisimmät asiakkaat.

 

Ruokaa kolmeen lääniin

Pelkkä nostalgia ei kauppiasta elätä. Matin pojat, 45-vuotias Juha (kuva) ja 38-vuotias Mika, haluavat palvella kylien ihmisiä.

He saivat EU-rahoitusta toisen myymäläauton hankintaan ja rakensivat kyläkauppansa kylkeen "logistiikkakeskuksen", jossa autot voi lastata sisätiloissa.

Veljekset ovat laajentaneet autojen reittejä sitä mukaa, kun muut kauppiaat ovat lopettaneet palvelujaan. Reitit kulkevat nykyään kolmen läänin alueella.

Juha ja Mika uskovat kulkevaan kauppaansa, ja asiakkaat kylillä tarvitsevat sitä. Joillekin asiakkaista kauppa-autolla asioiminen on ainoa vaihtoehto, toisille sopivampi vaihtoehto ja joillekin ekologisempi valinta.

Ohjaus: Noora Männistö.

 

Muualla netissä:

Dokumenttiprojekti

 

Suosittele95 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 02.10.2012

Ihana asia ,että teette tällaista työtä ja tuotatte monille ihmisille mielihyvää ,sekä ruuan saannissa ,että yksinäiset ihmiset voivat tällä tavoin luoda rutiinia ja kanssakäymistä muuhun maailmaan.UPEETA TYÖTÄ !

lauantaina 06.10.2012

Noora Männistön dokumentti osoitti kuinka hienoa työtä teette syrjäkylien ihmisten hyväksi.Omat vanhempani kertoivat että palvelu autossanne on todella hyvää ja ripeätä sekä tavarat tuoreita.Kiitos kuuluu teille hyvästä työstä!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä