Dokumenttiprojekti: Omaa luokkaansa

Julkaistu tiistaina 21.09.2010 10 176

Opettajan haasteena on auttaa nuoria suorittamaan oppivelvollisuutensa, luottamaan itseensä ja tulevaisuuteen.

TV1 maanantaina 13.8. klo 21.30

Yle Areenassa 7 päivää

Väkevä ja koskettava dokumentti Omaa luokkaansa kertoo syrjäytymisuhan alla olevista erilaisista oppijoista ja opettajasta, joka yrittää auttaa näitä nuoria saamaan oppivelvollisuuden suoritettua ja luottamaan tulevaisuuteensa ja itseensä.

Luokanopettaja Ulla on tehnyt työuransa lasten ja nuorten parissa teatterityön opettajana. Viimeisen työvuotensa hän luotsaa tätä yhdentoista hengen heterogeenistä ryhmää.

Nuoret saavat tuta, miten vuorovaikutukseen, luovuuden herättämiseen ja tunteiden käsittelyyn erikoistunut opettaja laittaa opetussuunnitelman uuteen uskoon ja puhaltaa siipien alle ilmaa.

Dokumentti seuraa luokan viimeistä kevättä koulussa. Dokumentti avaa ikkunan koulun arkeen ja myös sen synkkiin puoliin.

 

Aidosti läsnä

Kaikille koulunkäynti ei ole mukavaa ja innostavaa vaan takkuinen taival, johon liittyy yksinäisyyttä, kiusaamista, epäonnistumisen tunteita, turhautumista ja turvattomuutta.

Erityisryhmässä opiskelu koskettaa vuosittain noin kahdeksaa prosenttia kaikista peruskoululaisista, ja kasvu on jatkunut yli kymmenen vuoden ajan.

Useimmiten erityisluokalle päätyvillä on oppimisvaikeuksia, jotka voivat liittyä erilaisiin tarkkaavaisuuden, keskittymisen tai sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöihin.

Koulumaailmassa keskustelu erityisopetusryhmien järjestämisestä ja lakkauttamisesta on erittäin ajankohtainen. Espoossa Nöykkiön koulussa kuvattu dokumentti haastaa koulumaailmaan juurtuneita käytäntöjä ja näyttää harvinaisen tavan olla yläasteen opettaja - opettaja, joka on aidosti läsnä ja vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Iiris Härmä. Leikkaus: Tuula Mehtonen. Kuvaus: Hannu-Pekka Vitikainen. Tuottaja: Visa Koiso-Kanttila, Guerilla Films 2010.

 

YLE Uutiset: Koulujen tukiopetuksen määrät romahtivat

 

Suosittele176 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 26.09.2010

mäkin olen ollu erityiskoulussa ja olen kehitysvammainen ja tuntenu syrjäytymistä et hyvä kun on tehty opettavainen sarja vammattomat sais kyllä hyväksyy meidät entiset ja nykyiset erityskoululaiset ja erityisluokkalaiset

sunnuntaina 26.09.2010

Ei se todellisuudessa mene näin.
Tällä otteella opettaja ei saa luokkaa haltuunsa. Erityisopettajat tietävät asian. Ulkopuolisen tuleminen luokkaan on pelkkää showta.Ei saa pysyviä ratkaisuja aikaan. Tarvitaan pitkäkestoista yhteistyötä, ei temppuja - jotka vaikuttavat naiveilta.

maanantaina 27.09.2010

Kiitos Ulla.

tiistaina 28.09.2010

Olipahan taas leipiintynyt kommentti opettajalta. Heti kun nähdään jotain uutta, niin kyllä on muutosvastarintaista ja pelottavaa. Ja jos vastaava ei sinulta onnistu niin ehkä joltain toiselta onnistuu. Aina pitäisi tehdä sillä vanhalla tutulla ja turvallisella tavalla -sillä toimiiko se vanha -siitä harva välittää. Mielestäni kaikki uudet tuulet ovat kouluihin tervetulleita. Kaikki oppilaat eivät sovi siihen yhteen ja samaan muottiin eikä tarvitsekaan. Hienoa Ulla! Tätä tarvitaan lisää:-)

maanantaina 04.10.2010

Ulla, oot aivan mahtava ja ihana opettaja. Voimia sulle... Oon aatellu alkaa erityisopettajaksi ja mulla on samaa tuo usko ihmiseen, ja se laitto itkettään. Musta se on ehdoton edellytys varsinkin erityisopetukseen. Tuo tapa, jolla kylvät oppilaisiin uskoa itseen, on aivan huikeaa... Oikein näkee, mikä huutava pula oikeasta hyvästä palautteesta ja välittämisestä on. Ihana dokkari!

t. eräs opettaja

maanantaina 04.10.2010

mun mielestä toi tomi christian ja jenni oli ainoat normaalit

maanantaina 04.10.2010

tiialla oli niin törkeää kielenkäyttöä! että ihan maine siltä meni..

tiistaina 05.10.2010

Aivan kauheita nuoria nuo muutama :`(! Kiusatuille tsemppiä, te tulette pärjäämään! Kiusaajat tuskin tulevat.

tiistaina 05.10.2010

joo samaa mieltä ketä sinun mielestä oli kauheitä?

maanantaina 13.08.2012

Järkyttävää, miten pimeätä porukkaa voi nykyään olla oppilaiden joukossa. Eihän tuollaista touhua voi kukaan opettaja kestää vuotta kauempaa.
Noh, kai tuollaisiakin jotenkin pitää yrittää opettaa. Taitaa noita valitettavasti olla tuo tietty prosentti joka ikäluokassa.
Mielenkiintoista olisi, jos samasta porukasta tehtäisiin uusi ohjelma 10 vuoden päästä. Näkisi, montako on kuollut, montako vankilassa ja montako jossain hoitolaitoksessa.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä