Dokumenttiprojekti: Sinivalkoinen valhe

Julkaistu maanantaina 04.03.2013 43 114

Dokumentissa haastatellaan muun muassa Immo Kuutsaa, joka oli Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja vuosina 1972 - 85.

TV1 maanantaina 11.3. klo 21.30 - 23.35, uusinta lauantaina 16.3. klo 13.00 - 14.55

Yle Areenassa 7 päivää

Vuoden 2001 Lahden MM-hiihdoista piti tulla jälleen yksi suomalaisen maastohiihdon huippuhetki. Toisin kävi.

Dokumentti Sinivalkoinen valhe kertoo suomalaisen maastohiihdon raadollisen doping-historian ja paljastaa huippu-urheilussa vallitsevan valheiden verkon.

Seurasi "katastrofaalimaisen suuri häpeä", kun kuusi suomalaista hiihtäjää jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä.

Joukkokäry jätti jälkeensä kysymyksiä: oliko kysymys hetken hairahduksesta ja "amatöörien puuhastelusta" vai pitkäaikaisesta, määrätietoisesta ja maailmanlaajuisesta huijauksesta?

 

Uutta tietoa dopingkulttuurista

Sinivalkoinen valhe -dokumentissa käydään läpi dopingin historiaa maastohiihdossa 1970-luvulta alkaen nykypäivään saakka, seurataan vuoden 2001 Lahden MM-kisojen dramaattisia vaiheita sekä vuonna 1998 alkanutta STT:n dopingoikeudenkäyntiä.

Pitkän ja perusteellisen tutkimustyön tuloksena dokumentissa on runsaasti uutta tietoa suomalaisen maastohiihdon dopingkulttuurista; sen synnystä, sen laajuudesta ja keskeisistä vaikuttajista.

Mukana on suomalaisten ja kansainvälisten doping-kulttuurin asiantuntijoiden, valmentajien ja urheilijoiden haastatteluja sekä eri lähteistä koottua arkistomateriaalia.

 

Sankareita hintaan mihin hyvänsä

Dokumentti piirtää armottoman kuvan järjestelmästä, jossa sankareita luotiin hinnalla millä hyvänsä. Keinoja ei kaihdettu eikä kansa kysellyt niiden perään.

Dokumentti osoittaa urheilun kautta, kuinka yhteiskuntamme luo pohjan kaksinaismoralistiselle voitontavoittelulle.

Se herättää myös kysymyksen, heijastavatko urheilun vääristymät koko yhteiskunnan vääristymiä. Toimiiko koko yhteiskunta samanlaisten pelisääntöjen mukaan?

Ohjaus: Arto Halonen. Käsikirjoitus: Arto Halonen, Jouni K. Kemppainen ja Kevin Frazier. Tuotanto: Art Films Production.

 

Muualla netissä:

Sinivalkoinen valhe

Ruotsalaisdokumentti: Nostiko doping hiihtäjien veriarvot?

 

Suosittele114 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 11.03.2013

Hiidon saralla minun mielestä ei ole nähty selvää päivää Suomessa eikä muissakaan maissa .Aineet menevät edellä tutkijoita ja välimatka kasvaa ja kasvaa.

maanantaina 11.03.2013

En aio katsoa tätä dokumenttia, koska sen tekijät häpeällisesti ovat markkinoineet elokuvan esittämällä syytöksiä joita ei voi, niin osoittaa todeksi, eikä vääräksi. Teko on niin raukkamainen, että enemmin nostaisin kyseenalaiseksi elokuvantekijöiden rahanhimon douppauksen sijaan. Asia olisi vallan eri, jos elokuvassa olisi esitetty kiistattomat todisteet, mutta nyt koko homma perustuu hatariin väitteisiin. Koko tämä ahne toiminta asettaa kyseenalaiseksi sen, onko koko elokuva edes hyvä, kun näin halpoihin aseisiin turvauduttiin.

maanantaina 11.03.2013

Talvitie on varmaan selvänäkijä, kun muodostaa varman mielipiteen katsomatta dokumenttia. Huippu-urheilussa tapahtuu jatkuvasti kiinni jäämisiä kiellettyjen aineiden käytöstä. Vain sinisilmäiset uskovat hiihtolajien puhtauteen. En minä ainakaan. Kun kerran kontrolli laahaa jatkuvasti jäljessä, vapautettakoon menettelytavat tulosten saavuttamiseksi ihan kansainvälisesti. Lajien puhtauteen ei enää usko kukaan (pl eräät moorrotiurheilulajit).

maanantaina 11.03.2013

Ei tarvitse olla selvännäkijä, että voi sanoa oliko elokuvantekijöiden teko reilu. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinua tultaisiin syyttelemään ilman todisteita asiasta mitä et voisi todistaa vääräksi? Ja uskon että sinua harmittaisi vieläkin enemmän, kun toinen saisi siitä tempusta taloudellista hyötyä.

keskiviikkona 13.03.2013

Miten voit katsomatta todeta, ettei todisteita ole? Todistajalausuntoja, jotka kertovat muuta. Testituloksia, joissa näkyy päivänselvä veritankkaus 1970- luvulta lähtien. Jokainen haastettuluista kieltäytynyt "huippu-urheilija", "valmentaja tai asianosainen, jokainen doping- asioihin vastaamatta jättävä hiihtovaikuttaja kertoo pelkällä vaikenemisella siitä, että salattavaa on. Dokumentti on todisteita täynnä ja on käsittämätöntä, kuinka kuuroja ja sokeita osa suomalaisista haluaa olla. Tai osa norjalaisista, italialaisista, etc.. Katso dokumentti ja ole siitä mitä mieltä tahansa. Mutta katso sen jälkeen hiihtolajeja, ja mieti mikä onkaan Matti Heikkisen "pöljä päivä" tai mitkä on ne Jarmo Punkkisen "valmentaja-ansiot", jotka ovat tehneet Kaisa Mäkäräisestä huippuhiihtäjän yli 30- vuotiaana. Hävettää jokainen kanava, joka vielä tämän dokumentin jälkeen näyttää hiihtolajeja, hävettää jokainen toimittaja, joka kieltää nämä faktat.
Ja taloudellinen hyöty? Dokumenttielokuvalla Suomessa? Salli mun nauraa.

keskiviikkona 13.03.2013

Naura vain, mutta kyllä dokkarien teolla elantonsa tekee. Ei Suomi ole mitään verrattuna isomman maan elokuvatuloihin, mutta kyllä täälläkin työstä palkkaa saa. Tutustu alaan ennen kuin alat tuollaista väittämään.

Jos elokuva olisi täynnä noita KIISTATTOMIA todisteita, niin tuskimpa siitä mediakeskustelusta olisi tullut sana sanaa vastaan asetelmaa ja se on fakta.

maanantaina 11.03.2013

Kyllä minä ainakin tankkaan vihreällä teellä ennen urheilusuoritusta. Joskus juon kupin kahvia ja olen harrastanut joogaa ja mietiskelyä, sekä pikkuhiljaa nostanut harjoitusmääriä ja ponnistusta.
Muinoin ruumiillisen työn tekijä suljettiin ulos Olympiakisoista ja jos oli pelannut erän pesistä (pikku-)rahasta kutamitalit saatettiin ottaa pois.
Brassit juovat kahvia jopa MM loppuottelun puoliajalla.
Noitavainot saisi jo jäädä.

maanantaina 11.03.2013

Itse en ajattellut katsoa, koska tiedän että aikoinaan kaikki ovat käyttäneet. Suomalaiset joutuvat kärsimään koko maailman hiihdon huonon puolen. Tämä dokumentti pilaa meidän tulevien hiihtäjien sponosori halukkaat. Turha niitä vanhoja asioita on käydä läpi. Ennemmin pitäisi keskittyä siihen, että millä saadaan suomi takaisin hiihdon kärkimaihin.

maanantaina 11.03.2013

Kannattaa muistaa, että dokumentti on aina "dokumentti" lainausmerkeissä. Kuka tekijöistä esittää puhtaasti subjektiivisia totuuksia (kuten Michael Moore tai 60-luvulla yleiset poliittiset dokumentit) ja kuka pyrkii edes jollain tasolla tavoittamaan sen ns. totuuden. Lisäksi, tulkintavastuu on aina katsojille, ei tekijöillä. Jos vastuu siiretään tekijöille, silloin ollaan taas siinä surullisessa holhoamiskulttuurissa. Jos katsojilla ei ole kykyä tulkita edes pientä osaa näkemästään tai jättää koko elokuvan katsomatta periaatteesta, siitä saa jokainen tehdä omat johtopäätöksensä. Eivät siis tekijät. Kohta joku ehdottaa sensuurin käyttöönottoa...

maanantaina 11.03.2013

Tätä ohjelmaa on esitetty Suomessa vuodesta 2001 lähtien.
Onkohan mistään aiheesta esitetty yhtä paljon valheita?
Epäilen, että tänään esitettävä versio pysty tuomaa esille mitään uutta.

Pääasia on. että yksinkertainen totuus on kaikkien tiedossa karkeasti.
Kaikki huippu-urheilijat käyttivät hapenottokyvyn parantamiseen EPO -nimistä hormonia.
Vuonna 2001 ei ollut olemassa sen suoraan toteamiseen käytettävää testiä.

Tapa, jolla hormonin käyttö todettiin, oli veren hemoglobiiniarvon mittaaminen.

Liian suurien hemoglobiiniarvojen alentamiseen käytettiin lääkkeitä. Yksi tällainen valmiste oli Hemohes.

Ero Suomen ja muiden maiden välillä oli siinä, etteivät suomalaiset kielitaidon puutteen tai välinpitämättömyyden takia olleet lukeneet uutta luetteloa kielletyistä lääkkeistä. Niinpä he käyttivät edelleen Hemohes -valmistetta. Muut olivat siirtyneet uusiin valmisteisiin, joita testeissä ei etsitty.

Asia olisi täytynyt tiedotusvälineiden käsitellä alusta loppuun. Tähän ei suomalainen journalismi pystynyt vuonna 2001. Vaikeampi asiaa käsitellä on vuonna 2013, kun taustalla on oikeusprosesseja.
Lisäksi yksi avainhenkilö, joka on totuuden kertonut, on siirtynyt ajasta iäisyyteen.

maanantaina 11.03.2013

Kyllä tämä on tämän suomalaisugrilaisen sukupolven säälittävää märinää tästä douppingista ja muka tuollasta tekorehellisyyteen pyrkivää jeesustelua. Kyllä jokainen jolla on järkeä päässä tietää että ei huipulle pääse puhtain keinoin ja suomalaiset ovat ainoastaan niin tyhmiä että pesevät likapyykkinsä julkisesti! Kyllä tuo oli kaiken huippu kun vielä Juha Mietoakin alettiin ahdistelemaan asiasta vaikka koskaan Mieto ei ole jäänyt kiinni mistään kiellettyjen aineiden käytöstä.

Hävetkää!

Jokainen länsi-eurooppalainen kyllä ymmärtää että kielletyt aineet ovat olleet Miedon aikana ja nykyäänkin julkinen salaisuus eikä niistä nyt kannata alkaa ketään ahdistelemaan ellei niistä jää kiinni. Ei ole mitään järkeä alkaa tunnustumaan julkisesti käyttöä, koska se ei ole tarpeen. Katkerien ja kateellisten itkupillien sonnan jauhamista koko douping vauhkoaminen.

maanantaina 11.03.2013

Urheilu on nykyään ammatti ammattien joukossa. Osa ihmisistä käyttää hormonipohjaisia masennuslääkkeitä selvitäkseen ammatissaan. Tavallista taaplaajaa ei siitä häpäistä eikä kivitetä. Joo, ja konserttimuusikot käyttää bentsoja. Tätä tämä on läpi koko yhteiskunnan. Tulen kuitenkin katsomaan ohjelman jotain oppiakseni.

tiistaina 12.03.2013

"hormonipohjaisia masennuslääkkeitä" ja "konserttimuusikot käyttää bentsoja". Huhhei ja joopajoo. Aika monta konserttimuusikkoa tuntien voin sanoa ettei käytä. Jos joku käyttää, niin varmaankin tarpeeseen: ei hankkiakseen sillä lisäpotkua soittamiseen, mitä se ei tuokaan. Ja mitähän ne hormonipohjaiset masennuslääkkeet mahtaa olla? Asiaa jonkinverran ymmärtävänä väitän että massiivisia annoksia steroideja käyttävä mitä ilmeisemmin voi mielialaoireista kärsiä ja sen jälkeen alkaa käyttää mielialalääkkeitä(kin), mutta kommentin muu sisältö oli kutakuinkin potaskaa. Hevosmiehiä suoraan tietotoimistosta tai sitten katujen päihdepuhetta...

maanantaina 11.03.2013

Yleisradio esittää tänään ohjelman "Sinivalkoinen valhe",

Milloin esitetään ohjelma "Sinivalkoinen totuus"?

maanantaina 11.03.2013

Ohjelmaa sen enempää kommentoimatta harmitti lukijan matala mörisevä ääni josta ei saanut paikoin selvää... :(

tiistaina 12.03.2013

Siis todella surkea äänitys kertojan osalta. Sitä oli vielä paikoin sotkettu taustamusiikilla ja se oli myös pienemmällä volyymilla kuin muu ääni.

maanantaina 11.03.2013

Minusta tämä kertoi rahasta ja ahneudesta, jotka ovat loppujen lopukseksi tämänkin asian taustalla, Ja valehtelusta siinä sivussa. Isometsä sai pienen lottovoiton (miiljoonan), kun suostui syntipukiksi.

maanantaina 11.03.2013

öö, Miksi tuo Punkkinen ei ole saanut syytettä? Sehän on oikein dopingin äiti. Ja kyllä nyt laskee vähän jo Mäkäräisenkin arvostus. Mutta pisteet todella hyvälle dokumentille, kiitos!

tiistaina 12.03.2013

Katsoin ohjelman ja mielestäni se oli jollain lailla sekava. Vuoden 2001 tapahtumia käsiteltiin monessa eri paikassa, selvempää
olisi ollut niputtaa koko katastrofi yhteen. Itse ihmettelin myös tuota Punkkisen tilannetta, häntähän ei mielestäni missään
vaiheessa edes kuulusteltu.....vaikka todisteita olisi Italiaa myöten löytynyt - ehkä olivat vanhentuneet?
Ymmärsinkö aikanaan oikein, että Isometsälle oli luvattu todella iso korvaus, jos hän ottaa syyt niskoilleen, mutta tilanteen
muuttuessa Suomen kohdalta yhä "karmeammaksi" hän ei saanut mitään?
Eiköhän nyt alkaisi olla aika unohtaa nuo 2001 tapahtumat ja katsoa eteenpäin ja toivoa, että nyt "puhtaat" suomalaiset hiihtäjät
panostaisivat luonnolliseen harjoitteluun saman energian kuin noiden vippaskonstien miettimisen!

maanantaina 11.03.2013

Kiitos Arto Halonen Sinivalkoinen valhe dokumentista.

maanantaina 11.03.2013

Kysykää Kojonkoskelta miten Norjassa toimitaan, vai maksettiinko se hiljaiseksi? Bystöl vaan ryyppäs ku ei kestäny nähä verta.

tiistaina 12.03.2013

Olkaamme ylpeitä Suomalaisista urheilijoistamme. Hiihdossa on kulminoitunut Suomalaisten sisu ja periksiantamattomuus! On selviö, että maailmassa huippu-urheilussa käytetään järjestäen vippakonsteja. Kilpavarustelu menee rahan ja vaikutusvaltojen kautta.

Itse pidän Suomalaisen urheilun ikonina ja hienoimpana urheilijana Mika Myllylää. Valitettavasti tämä urheilussa valliva salailu, sponsoroinnin, median, journalismin, andidopingjärjestöjen, urheiluliittojen ja valtioiden takia tämä oravanpyörä vain jatkuu ja tekee urheilusta sairaan. Aikamme urheilijagladiaattorit, jotka haluavat antaa kaikkensa ovat osittain pakotettuja tarttumaan keinoihin, jota muutkin käyttävät. Olisiko syytä, muuttaa katseet urheilijoista aivan ihan muihin toimijoihin!

On erittäin naiivia puhua tietyistä lajeista, että mitä on tehty suoritusten parantamiseksi / menestymisedellytyksiin vaikuttamiseksi. Tässä en puhu pelkästään dopingista. Puhun sopupeleistä urheiluvedonlyönnissä esim. kuningas jalkapallossa. Toisaalta edellä mainitsemassani kappaleessa monet urheilussa vaikuttavat toimijat muuttavat / muuntelevat sääntöjä siten, että esim. huippulätkässä, jenkkifutiksessa, normifutiksessa, koriksessa, baseballeissa jne. jne. kymmenissä lajeissa voivat mellastaa kiellettyjen aineiden kanssa.

Mielestäni urheilun dopingia voidaan verrata melkein maailmassa vallivaan huumeongelmaan. Jossain määrin valtiot ovat nykyisin tukemassa toimillaan huumekauppaa, vaikka samaan aikaan sitä yrittävät kitkeä pois. Suomessa alkoholikaupparalli alkon ja ulkomaisen viinan välillä viittaa samaan: joskus helpotetaan säännöillä juontia, jottei alkoholit tule lahden takaa ja välillä rajoitetaan... jumppaaminen toivottavasti näissä kaikissa asioissa saisi tulevaisuudessa ihmiset miettimään mitä pitäisi tehdä, että saisimme maailmasta paremman paikan kasvaa.

Vastaus: ajatelkaamme terveesti, iloitkaa toisen voitosta ja yrittäkää ensi kerralla itse tehdä paremmin asiat, älkäämme kilpailko itseämme hengiltä toisten kanssa kilpavarustelukilvassa, riippumattomat tahot oltava valvomassa järjestystä (ankarat säännöt taholle, raha ei vaikuta jne. esim. riippumattomaksi mainostava wada antidoping väittää olevan tällainen, mutta on mielestäni yksi irvikuva, joka sairastuttaa järjestelmää entisestään) Paljon muutakin on tehtävissä: urheilussa nykyään on muitakin lieveilmiöitä: toisten vahingoittaminen tarkoituksella: esim. jääkiekko.

Toivottavasti moni on samaa mieltä kanssani, koska muuten tätä ihmisille tärkeää urheilua ja kilpailuviettiä ei terveelle pohjalle helposti saada.

tiistaina 12.03.2013

Rahalla on valtava valta. Nykyinen veriarvojen seuranta on ulkoistettu firmalle, josta tuloksia ei saa. Vedotaan urheilijan oikeusturvaan. Ongelma on kansainvälinen ja liian iso asia minkään maan ratkaistavaksi. Tähän olemme tulleet eikä paluuta enää ole.

tiistaina 12.03.2013

Milloinka soponsorit lakkaa tukemasta epätervettä urheilua, toisaalta tuntuu jotta urheilupaikkakuntien oman paikkakunnan sonsorit tukevat tietoisena epätervettä urheilua. Miksi esimerkiksi PeeÄssän kannattaa sopnsoroida huonosti menestyvää mäkiurheilua Kuopiossa, jossa vain muutama ihminen seisoo kisamontussa katsomassa mäkihyppyä Puijolla? Saman kysymyksen haluan tehdä muillekkin Puijon 2013 mäkikisojen sponsoreille. Paljonko on suomalaisten mäkihyppääjien sopnsoriosuus tämän vuoden mäkikisoista? Koska ilman sponsorirahaa ei mäkikihyppääjien kukkaro kestä, eikä koko mäkikisasatkaan. Puijon mäkikisojen kilpailuilmoituksesta voi jokainen nähdä ketkä Puijon kisoja sponsoroivat 2013. Mikä on heidän motiivinsa soponsoroida täysin penkin alle meneviä Puijon mäkikisoja, jossa tulee vain huonoa mainetta ja menestystä!

Eino Pelkonen. Kysyähän aina saapi.

tiistaina 12.03.2013

Kun hiihto kuten useat muutkin lajit on kovaa businesta ja rahaa liikkuu, niin selkeintä olisi tehdä jyrkkä muutos nykyiseen käytäntöön.

-Testit pois kokonaan. Se joka douppaa parhaiten on nopein. Piste.
-Tehdastallit kuten formuloissa. Ei maajoukkueita, ei hiihtoliiton limaisia toimihenkilöitä selittelemässä vaan reilu peli. Parhailla lääketehtailla parhaat doupit ja nopeimmat hiihtäjät.

Tämän haittapuolena saattaa olla se, että hiihtäjiä kuolee ladulle ja muutenkin lääkeiden aiheuttamiin vaurioihin, mutta se on vapaaehtoista ja riskit yleisesti tiedossa. Silloin ehkä lapset ja nuoret alkavat miettimään onko mielekkäämpää harrastaa liikuntaa liikkumisen ilosta vai tähdätä maailman huipulle kilpailemaan lääketehtaiden talleissa.

tiistaina 12.03.2013

Juha Mieto ei ole nykyinen kansanedustaja.

tiistaina 12.03.2013

Areenalta löytyy dokumentti, joka kertoo (Aku Kiurun kertomana) dopingista 1940-luvulta alkaen (mm. aineella jonka saksalaiset kehittivät sotilaille paranteekseen heidän kestokykyään sodassa). Ja tutkija kertoo, että 1976-1984 olympiakisoissa ainakin 71 suomalaisurheilijaa käytti tai oli käyttänyt harjoittelussa dopingia. Dopingin tuella Suomi sai silloin vähintään 13 mitalia. Suomalaiset eivät Lahdessa jääneet kiinni siksi, että eivät olisi tienneet Hemohessin olleen kielletty. He jäivät kiinni siksi, etteivät tienneet ko. ainetta testattavan. Todisteita löytyy, niin meiltä kuin varmasti myös muualta. Toinen asia on halutaanko niihin uskoa. Ylen esittelyssä edellä kysytään, että "heijastavatko urheilun vääristymät koko yhteiskunnan vääristymiä". Ympärilleen katsovalle on selvää, että vastaus valitettavasti on "kyllä".

tiistaina 12.03.2013

Oli mielenkiintoinen dokumentti. Joskin jossain vaiheessa tuli mieleen, että haluaako näitä kaikkia asioita edes tietää :) Keinoja on monia, toiset eivät vain ole sallittuja... Doping-asia on kuin kilpajuoksua uusien metodien perässä. Toiset hyödyntävät keinoja, joita ei vielä saada testattua. Norjalaiset ovat varmasti tässäkin asiassa hyvin edelläkävijöitä. Taisi olla tälläkin kaudella "sattumaa" ne Björgeninkin kisatauko+vaivat. Surullista vain, että tässä leikitään myös terveydellä.

tiistaina 12.03.2013

Tämä dokumentti oli eräs parhaista suomalaisesta hiihtourheilusta tehtyjä. Mentiin pintaa syvemmälle ja saatiin lausuntoja, faktoja ja toisen käden tietoja, joista jokainen analyyttisesti ajatteleva ihminen saattaa vetää johtopäätöksensä. Turhaa on uskoa, että Lahdesta 2001 opittiin mitään muuta, kun olemaan entistä tarkempia dopingin peittelyssä. On epäuskottavaa, että henkilön suoritukset vaihtelevat mitallisijoista 30 paikkeille samassa porukassa, mutta eri kisassa. Doping ei koske vain hiihtoa, vaan kaikkia muitakin ammattilaislajeja Suomessa. Valitettavasti.

Kiitos tuotantotiimille hienosta dokumentista!

tiistaina 12.03.2013

Hiidon saralla minun mielestä ei ole nähty selvää päivää Suomessa eikä muissakaan maissa .Aineet menevät edellä tutkijoita ja välimatka kasvaa ja kasvaa.

tiistaina 12.03.2013

Pidin paljon Arto Halosen dokumentista, jonka tekeminen on selvästi ollut aikaa vievää ja haastavaa. Dokumentin tekijä on joutunut sen haasteen eteen, että valehtelu ja salailu jatkuu edelleen ja asiallisen tiedon saaminen on siksi tuskallisen vaikeaa. Siksi onkin naurettavaa vaatia dokumentin tekijältä todisteita ja näyttöä asiaoista. Sen vuoksi on jouduttu tukeutumaan haastatteluihin, joissa merkityksellistä on se, miten entinen valmentaja ja dopingin käyttäjä reagoi itselleen kiusallisiin kysymyksiin. Nämä reaktiot ovat mielenkiintoista katseltavaa ja valitettavasti kertovat enemmän kuin mitkään todisteet. Puhtaalla pelillä ei ole tullut hiihtomenestystä vuosikymmeniin. On erittäin suotavaa, että tämä henkilöpalvonnan ja bisneksen alue on paljastanut todelliset kasvonsa.

Dokumentti avaa siis silmät, mutta sitäkin häkellyttävämpää on se torjunta, mitä dokumentti on herättänyt katsojissa (jotka ovat suostuneet sen katsomaan) tässä viestikeskustelussa. Lujille näyttää ottavan vieläkin. Mikä siinä totuudessa niin kirvelee? Sekö, että on antanut huijata penkkiurheilijana itseään? Vai kun oma "uskonto" kärsii kolauksen? Tai hommassa on oma bisnes on ojassa?

Asiaa ei muuta toiseksi se, että doping-säännöt ovat huonoja tai ne joutaisi poistaa, koska moraalia arvostellaan aina voimassa olevien pelisääntöjen mukaan. Tässä kyseisessä asiassa raskauttavinta on ollut toisten harhauttaminen ja valehtelu, mikä on aina tuomittavaa. Toisten harhaauttamista ei voi hyväksyä vallitsevaksi normiksi. Eihän sitä hyväksytä kansanedustajillekaan eikä pankeille, jotka hallinnoi meidän omaisuuksiamme. Tässä urheilussa on kyse meidän kansallisesta pääomasta, maineesta, imagosta ja brändistä, meidän yhteisestä omaisuudesta. Luottamuksen rakentaminen on hidasta hommaa ja se pitäisi aloittaa. Sitä myös tämä dokumentti palvelee. Ilman tosiasioiden tunnustamista ei luottamusta palauteta, menetämme pääomaa ja köyhdymme lisää.

tiistaina 12.03.2013

Huomaan, että tämä viesti on kirjoitettu mm. minun viestini pohjalta ja sen vuoksi vastaan selkeästi:

- en palvo urheilua / henkilöitä.
- en ole urheilija.
- aivan sama kuka käryää, kunhan käryää todistettavasti.
- Doping aiheena ei ole mikään tabu ja siitä pitääkin keskustella, mutta ilman typeriä spekulointeja.
- minua kirvelee vain se, miten kylmäksi tämä maailma on mennyt, kun ihmiseltä katoaa etiikka ja se bisnes astuu tilalle!

Viimeisellä ranskalaisella viivalla viittaan siihen, että ennen elokuvan julkaisua entiset urheilijat tuotiin median ryöpyteltäväksi kuulopuheiden perusteella. Se selvästi toi elokuvan suuren yleisön tietoisuuteen ja oli harkittu teko elokuvan markkinoinnissa. Jos jollain ihmisellä on saavutukset takana ja on ylpeä niistä, koska niistä hänet tullaan muistamaan, niin minkä takia sellaista ihmistä täytyy kiusata pelkkien kuulopuheiden perusteella? Senkö takia, että joku voi markkinoida elokuvansa, vai sen takia, että tirkistelynautintoiselle katsojalle annetaan viihdettä?

Pointti on se, että jos jotain epäillään ja mehukkaat lehtiotsikot painetaan henkilön kasvojen kera, niin silloin pitäisi ehdottomasti olla näyttöä! Siihen ei riitä se, että haastatellaan ihmisiä, jotka avaavat suunsa 40 vuotta liian myöhään. Olisivat puhuneet silloin, kun oli vielä mahdollista tehdä asianmukaiset testit.

Elokuvan tekemiseen on varmasti mennyt paljon paukkuja ja vaivaa, mutta tekijät itse loivat tarpeettoman skandaalin ja sitä en tule hyväksymään. Jokin raja pitää nykypäivän markkinoinnissa olla.

tiistaina 12.03.2013

Aivan p..ka dokumentti. Kertoja on kuin jännittävää lasten satua kertova satusetä.
Aihekin on niin loppuun kaluttu eikä kiinnosta yhtään ketään!!!
Toinen sanoo toista ja toinen toista.

tiistaina 12.03.2013

Tosi hyvin tehty ja ajatuksia herattava dokkari. Kiitokset tekijoille!

keskiviikkona 13.03.2013

Hieno dokumentti! Ei kyllä millään haluaisi uskoa, että ollaan tässä pisteessä. Katsoin kahteen kertaan, kun kokonaisuus on niin laaja. Kyllä pysäytti ja herätti monenlaisia ajatuksia.

keskiviikkona 13.03.2013

Mahtava dokumentti. Loistava idea käyttää Lahden 2001 kisoja runkona ja rakentaa siihen päälle pikkuhiljaa kaikki faktat, lausunnot ja taustoitukset. Ehkä otin, ehkä en... Eihän tyhmä ole se joka valehtelee, vaan se joka uskoo. ISOT KIITOKSET TEKIJÖILLE!

keskiviikkona 13.03.2013

Olen jo vuosia ihmetellyt, miksi kukaan toimittaja ei halua / pysty tekemään urheilun dopingista tutkivaa journalismia. Patrian asekaupat ja kansanedustajien vaalirahoitukset ja monet muut yhteiskunnalliset epäkohdat pystytään kyllä selvittämään, mutta urheilu jätetään urheilutoimittajien asiaksi. Heillä ei ole kiinnostusta muuhun kuin urheilulle hurraamiseen ja urheilujohtajien ja urheilijoiden kanssa veljeilemiseen. Uskon että heillä on paljonkin tietoa, mutta ei halua sen välittämiseen. Halosen dokumentissa on paljastavia kohtia, kun Ylen selostaja ja Vähäsöyrinki suorastaan menevät transsiin ja kiittävät Kuitusta kuin jumalaa. Ehkäpä se onkin tässä: urheilu on uskonto, eikä uskontoa aseteta kyseenalaiseksi.

keskiviikkona 13.03.2013

Olen pitkälti valmis allekirjoittamaan sen mitä Anonyymi: "Pidin paljon Arto Halosen dokumentistä" yllä kirjoitti. Samoin yhdyn ylläolevaan "Orvieto"n näkemykseen. Rehtiys on nykyään ilmeisesti kirosana tai ainakin jotain halveksittavaa, vähintään naurettavaa. Yleiseksi käytännöksi lähes kaikessa on tullut asioiden kiistäminen. Mitään ei myönnetä. (Jopa omasta sisarestani on tullut samanlainen.) Oli tämä dokumentti sellainen ilmeiden ja väistelyiden kavalkaadi, että kovin huono olo seurasi hyvästä ja ilmeisen suuritöisestä ja varmaan rehelliseen kuvaan pyrkineestä teoksesta.

keskiviikkona 13.03.2013

Kyllä se on niin että jos huipulle meinaa päästä niin jotakin aineita on käytettävä.nostan kuitenkin hattua tyypeille jotka tunnustivat .Myllylälle(oli oikeasti lahjakas tyyppi)kyrölle ,P .M Petäjä.Ja ne nais hiihtäjät en muista nimeä.Marjo Matikainen ,Mieto ja Kirvesniemet Ym, ei jäänyt paljon epäilysten varaan .Varmasti jotakin aineita kokeilleet.

keskiviikkona 13.03.2013

Kuka valmensi Aino-kaisa Saarista joku vuosi sitten kun se pärjäsi niin hyvin.Vai oliko taso muka silloin huonompi.Vai aineet kohdillaan? elkää suuttuko tästä.joskus miettinyt tätä kun viime vuosina ailahdellut enempi.

torstaina 14.03.2013

Sinivalkoisen valheen lisäksi kanattaa katsoa ruotsalainen dokumentti "Nostiko doping hiihtäjien veriarvot". Tämän lisäksi kannattaa avata silmänsä myös yleisestikin urheilun suhteen ja muistaa, että totuus on tarua ihmeellisempää.

Huippu-urheilussa dopingin taustalla ei ole vain urheilija vaan järjestelmä. Ketä järjestelmään kuuluu on kiistanalaista. Selvää on, että valmennusjohto lääkäreineen on vahvasti mukana asiassa. Tällaisen johtopäätöksen voi tehdä Lahden tapahtumien, Kari-Pekka Kyrön lausumien ja dokumenttien perusteella. (Miksi muuten Immo Kuutsan pitää olla ovela dokumentissa Sinivalkoinen valhe?)

Näiden yläpuolella on kansallinen lajiliitto, Hiihtoliitto, jonka osuutta voidaan pitää todennäköisenä. Miksi muutoin Esko Ahon olisi ylitsepääsemättömän vaikeaa puhua urheiluasioista enää? Ahon ja Esa Klingan tiedotustilaisuus STT -uutisoinnin jälkeen näyttää tänäpäivänä katsottuna kornilta. Oma lukunsa on se, että miksi Hiihtoliitto sitoutui maksamaan Ahon oikeudenkäyntikulut myös siinä tapauksessa, että hän häviäisi vahingonkorvauskanteensa STT-jutussa?

Kansallisen lajiliiton yläpuolelle asettuu kansainvälinen lajiliitto FIS, jonka rooli on epäselvä, mutta epäilyttävä. FIS:in henkilökuntaan on kuulunut tai kuuluu henkilöitä, jotka mielenkiintoisella tavalla yhdistyy doping -asiaan. Dokumentissa "Nostiko doping hiihtäjien veriarvot" toimittaja saa erikoisen puhelun norjalaiselta asiantuntijalääkäriltä, joka on vaikuttanut FIS:issä. Lääkäri muun muassa aikoo raportoida toimittajan tiedoista (ja lienee myös dokumentin teosta) FIS:in johtajalle. Dokumentin kommentaari osassa FIS:in tanskalainen asiantuntijalääkäri jännästi peruuttelee asiassa dokumentin julkistamisen jälkeen (painostustako?). FIS:iä tarkastellessa mainittakoon myös, että suomalainen FIS:issä vaikuttanut dopingasiantuntijalääkäri on ensin ollut kehittämässä doping-testejä, mutta myöhemmin puhunut dopingin vapauttamisen puolesta, ja häntä vastaan on esitetty mielekiintoisa väitteitä mm. Suomen maajoukkueen lääkärinä toimineen henkilön taholta. Myös Kyrö kertoo dokumentissa Sinivalkoinen valhe soittaneensa kyseiselle henkilölle ja kysyneen, näkyykö hemohes testeissä. Kuulostaako läpinäkyvälle toiminnalle? Mikä mielikuva FIS:in panoksesta dopingin vastaiseen työhön syntyy?

Näyttäisi siis siltä, että hiihtourheilussa on dopingkulttuuri. Doping näyttäisi olevan järjestelmän organisoima, hyväksymä ja kontrolloima. Sen avulla käydään politiikkaa. Kahdentoistavuoden perspektiivistä katsottuna voidaan heittää kysymys: miksi Suomen joukkue oli ainoa, joka käytti hemohessiä Lahden kisoissa EPO:n peittelyyn? Kuka halusi nolata Suomen joukkueen vuoden 2001 kotikisoissaan? Kuuluuko tapaus samaan ”peliin” kuin mitä Suomen joukkue harjoitti ennen Lahden 1989 kisoja, jolloin Suomen joukkueen väitetään laskeneen liikkeelle huhun, jonka mukaan Lahdessa olisi käytössä erityisen hyvä doping-testi, jossa varmuudella paljastuisi vilppi? Mielestäni Suomelle kostettiin Lahden 1989 kisojen tapahtumat.

Mielenkiintoista tässä doping -keskustelussa on dokumenteissa nähtävä aiheen pakoilu. Ex-hiihtäjät ja valmentajat eivät halua asiasta keskustella tai haastatteluja vai pitäisikö sanoa kiemurteluja katsoessa tulee itsellekin epämukava olo. Räikeimpänä tietenkin suorat kyseenalaistukset, tietojen panttaukset (mm. YLE) ja ”vasta hyökkäykset” mm. FIS:iä edustaneiden taholta.

Surullisinta asiassa on vastuutahojen selkärangattomuus. Nuori henkilö on vaikuttamiselle altis eikä lahjakas nuori urheilija tee tässä poikkeusta. Jokainen voi asettua parikymppisen nuoren asemaan ja miettiä, mitä tekisi, jos kokenut ja pitkänlinjan, julkisuudessakin ollut, hiihtovaikuttaja tulee ilmoittamaan, että huipulle et ilman aineita pääse ja jos haluat huipulle, se voidaan järjestää. Kyseessä on sinun unelma-ammattisi.

Puhtaamman huippu-urheilun vuoksi toivoisin, että entiset ja nykyiset urheilijat avautuisivat asiassa, joka epäilemättä osan mieltä painaa. Kyllä suuri yleisö urheilijaa ymmärtää ja ymmärtää myös sen, jos doping-aineita on käytetty aikana, jolloin ne eivät erikseen ollut kiellettyjä. Se ei kuitenkaan ymmärrä asioiden peittelyä, joka myös osaltaan ajaa median ja jopa viranomaiset tutkimaan asiaa. Urheilussa olisi hyvä muistaa, että ”se on vain peliä” - myös siellä kilpakentillä.

lauantaina 16.03.2013

olipas paljastava "doku" ohjaaja, siis järjetön amatööri , tekee ohjelman josta kaikki puhuu, ja mitä saadaan aikaseksi, ohjaaja näyttää samoja vanhoja klippejä mitkä on nähty jo aikaa sitten, tässä ei ole mittän uutta ja stanan halpis yle vielä näyttää tän, kaikki on jo nähty...
olipas "kohu" ohjelma... pyh...

maanantaina 05.08.2013

Nyt vasta tuli katottua sinivalkoinen valhe -dokkari.
Kyllä ensi reaktio oli tyrmistys ja sitten kuvotus, inhotus ja raivo.

Suosittelisin Matikaiselle, Miedolle ja muille ihan vaan rehellistä tunnustamista, ennen kuin ovat samanlaisia höpö-ukkoja ja höpö-akkoja kuin mikä esim. Immo Kuutsasta on tullut vuosikymmenien valehtelujen jälkeen.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä