Dokumenttiprojekti: Yksisiipinen enkeli

Julkaistu keskiviikkona 26.03.2014 8 12

Sirkka-Liisa Krapinoja-Sassin selkää on hoidettu pitkään ja kivuliain menetelmin. Oiottu vartalo ei tuonutkaan selkeyttä elämään.

TV1 maanantaina 31.3.2014 klo 21.30 - 22.20, uusinta lauantaina 5.4. klo 13.25

Yle Areenassa 30 päivää

On tilinteon aika. Sirkka-Liisa Krapinojan-Sassin elämä on ollut täynnä käänteitä, jotka ovat venyttäneet elämänlangan äärimmilleen. Tässä ja nyt, hiljaisuus antaa mahdollisuuden katsoa taakseen ja miettiä kuinka elämänvirta on kuljettanut maailmalle ja takaisin.

 

Haaveet romuttuivat

Muisto saksan tunnilta Mynämäen Yhteiskoulusta 50-luvulta: Sirkka-Liisan takana istuva poika tökkää häntä lapaluuhun ja sanoo: ”Kattokaa Liisalla kasvaa selästä siipi. Eiks enkeleillä yleensä oo kaks siipeä.” Liisa on yksisiipinen enkeli!

Sievälle 13-vuotiaalle esiinpistävä oikea lapaluu on järkytys ja häpeä. Siihen kaatuvat unelmat mallin ja näyttelijän urasta. Lääkärikirjan kyttyräkuvat näyttävät tytölle toisen ja kammottavan tulevaisuuden.

Kotona ”naisen malli” on aina läsnä isän omistamassa muotiliikkeessä. Vikaan kasvaneen on omalla kesäsaarellakin pidettävä jakku bikinien yllä, kun isä ei kestä katsoa kieroa selkää.

 

Uhkarohkea leikkaus

Skolioosiin oli 1950-luvulla tuskin mitään hoitokeinoa, ja kaikki poikkeavuus joutui silmätikuksi. Kieroselkäinen oli korkeintaan säälin kohde, jonka oli turha havitella miestä ja normaalia naisen elämää.

Uhkarohkea leikkaus oikaisi teinitytön selän osittain ja loput hän oppi kätkemään. Mynämäeltä ja Turun opinnoista Sirkka-Liisa päätyi saksalaiseen korkeakouluun ja tutustui Hampurissa elämänsä mieheen.

Menestyvän liikemiehen puoliso ja jugendlinnan valtiatar viettää Hampurissa kiireistä luksuselämää, johon sisältyy ulkomaanmatkoja, taidetta ja glamouria mutta myös paljon työtä ja lukuisia leikkauksia skolioosin taas pahetessa synnytysten seurauksena.

 

Uusia, rankkoja haasteita

Saksalaisen huippukirurgin kiduttavan käsittelyn tulos 80-luvulla on uskomaton oikaisu, mutta uudet vaikeudet odottavat. Samalla kun Sirkka-Liisan oma taiteellinen läpimurto lähestyy, hänen perheessään muut alkavat voida pahoin. Tytär muuttaa pois ja pariskunnan rakkaustarina saa uuden käänteen. Oman unelmansa ajamana Sirkka-Liisa alkaa luoda uraa Suomessa lauluntekijänä ja taiteilijana.

Perhe hajoaa maailmalle, tytär sairastuu, ja omien valintojen seuraukset on vaikea kantaa yksin. Syyllisyys omien päämäärien tavoittelusta ja taiteellinen kunnianhimo sekoittuvat muistoihin perheidyllistä. Suomessa Sirkka-Liisa kaipaa perhettään ja miettii mitä on menettänyt omien ratkaisujensa myötä. Mutta elämällä on varattuna hänelle uusia, rankkoja haasteita.

Leikkaaja: Inga Bergström-Rausku. Ohjaaja: Erkki Määttänen. Tuottaja: Erkko Lyytinen, Yle

 

Suosittele12 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 26.03.2014

Rankka stoori.

maanantaina 31.03.2014

Mynämäki (Virmo på svenska) kuuluu Varsinais-Suomeen eikä siellä ole koskaan ollut
ns. muotiliikettä. Ylidramisoitu juttu ?

maanantaina 31.03.2014

Hämmästyin kun katsoi dokumenttia puolesta välistä alkaen. Hämmästyin lähinnä siitä, että Sirkka-Liisa on aivan sisareni Liisan näköinen. Myös eleet, silmäys ja puhetyyli ovat aivan kuin sisareltani. Halusin katsoa vielä uudelleen täältä tietokoneelta, kun tv-ohjelma tuli vain osittain katsottua.

Lisäksi hämmästystäni lisäsi henkilön sukunimi.....onkohan meillä yhteinen sukulainen....vai onko hän sukua meikäläiselle? Onko hänellä sukua mm. etelä-pohjanmaalla? Mynämäellä on käynyt koulua.

Onkohan ko. henkilö vielä elossa? En ole koko juttua tsekannut vielä.

maanantaina 31.03.2014

Onko havaintoa mikä pianokappale soi mm. 15 minuutin kohdalla, jossa näytetään Saksan alkutaipaleen rainoja? Lopputekstit niputtavat kaiken musiikin Sassin nimiin, mutta tämä kaunis kappale poikkeaa muista.

tiistaina 01.04.2014

Työskentelen paikkakunnan vanhusten hoitolaitoksessa ja kyselin tästä Krapinojasta ja kyllä vanhat Mynämäkeläiset mammat muistavat tällaisen vaateliikkeen olleen olemassa, jollei nyt muotiliike, niin kuitenkin asusteita myyvä liike. Ja eräskin mummo kertoi, että asusteet olivat niin hienoja, ettei tavallinen ihminen tiennyt millaisiin juhliin sellaisen olisi edes pukenut päälleen. Ja kertoi jopa itse saaneen omistajilta näitä asusteita, koska oli heille hyvinkin tuttu.

keskiviikkona 02.04.2014

Mihin sairauteen tytär mnehtyi alle 40-vuotiaana? Onko jollain tietoa? Koskettava tarina.

keskiviikkona 02.04.2014

Mynämäellä oli Y. Krapinojan: 'valmisvaatteiden erikoisliike'.

torstaina 03.04.2014

Tein Satakunnan Ammattikorkeakoulun kuntoutusohjaaja opintojen lopputyöhön liittyvän kirjallisen osion 2000-luvun alussa Porissa olleen näyttelyn innoittamana. Mielenkiintoista on havaita nyt kuinka eri lailla ajattelen tästä henkilöstä 14 vuoden kuluttua nähtyäni dokumentin. Dokumentti on mielestäni kuvaava ja myös asenteiden muutosta kuvaava. Pidän taustalla kulkenutta päähenkilön kirjoittamaa runoa vieläkin erittäin koskettavana ja onnistuneena.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä