Historiaa: Apollo-lentäjien puolisot

Julkaistu tiistaina 07.09.2010 1 149

Kymmenen Apollo-astronautin vaimoa kertoo, minkä hinnan he kunnianhimoisesta avaruusohjelmasta joutuivat maksamaan.

Olemme kuulleet lukuisia tarinoita Apollo-miehistöistä, heidän avaruusmatkoistaan ja kansallissankareiden asemaan nousseiden astronauttien saavutuksista. Heidän vaimoistaan ei kuitenkaan kukaan ole kuullut juuri mitään. Mitä he joutuivat käymään läpi, kun elivät vuosia kuun varjossa?

Dokumentti Apollo-lentäjien puolisot (The Apollo Wives, Iso-Britannia 2009) kertoo yksityiskohtaisesti, miltä tuntui olla avaruuslentäjän puoliso, mitä se vaati vaimona ja äitinä mutta myös mitä NASA ja media vaativat. Vaimot edustivat julkisuudelle amerikkalaista unelmaa parhaimmillaan: urheat miehet palvelivat maataan, ja kotona heitä odotti täydellinen perhe-elämä. Julkisuus ei kuitenkaan tuonut välttämättä varakkuutta, vaan naiset joutuivat kasvattamaan lapsensa yksin usein köyhissä oloissa, kun miehet olivat poissa. Jatkuvasti mieltä myös painoi mahdollisuus siitä, että miehet eivät ehkä palaisikaan.

Raskaissa olosuhteissa naiset turvautuivat toisiinsa, koska he olivat keskenään ainoita, jotka pystyivät samaistumaan toistensa tilanteisiin. Vuosien aikana he ovat pitäneet säännöllisesti yhteyttä toisiinsa, ja keskustelevat edelleen raskaista ajoista avaruusleskinä. Nyt he kokoontuvat juhlimaan vuoden 1969 kuulennon 40-vuotisjuhlaa, ja palaavat vanhoihin kokemuksiinsa, sekä sen jälkeisiin tapahtumiin. Kuulemme myös, missä he ovat nykyään.

Kesto: 55 min

Tuotanto: BBC
 

Muista myös: Finnautti
 

Suosittele149 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

keskiviikkona 15.09.2010

Kuten kuvastakin näkyy, heillä on mennyt ilmeisen huonosti. Miksi tällaisia tusinadokumentteja tehdään? Otettaisiin mieluummin lähikuvaan pakistanilainen suurperheen tulvaa pakeneva äiti, niin saataisiin oikea vertailukohta aiheeseen.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä