Historiaa: Ihmissyöjien saari

Julkaistu keskiviikkona 16.05.2012 1 160

Stalin passitti tuhansia ihmisiä saarelle Siperiaan.

TV1 keskiviikkona 23.5. klo 19.00 - 19.55

Yle Areenassa 30 päivää

Valtava ruokapula 1930-luvulla pakotti miljoonat neuvostoliittolaiset muuttamaan maalta kaupunkiin.

Kääntöpuolena oli kaupunkien äkillinen paisuminen, joka aiheutti kaaosta ja lisäsi rikoksia.

Kurinpalautuksena Stalin oraganisoi suuren puhdistuksen Moskovassa ja Leningradissa, jossa 6000 ihmistä passitettiin Siperiaan syrjäiselle saarelle.

Joukossa oli maalaisia, pikkurikollisia, kiertolaisia ja myös sellaisia, jotka syystä tai toisesta eivät vastanneet kommunistisen yhteiskunnan ihannetta.

 

Kylmä ja nälkä

Dokumentti Ihmissyöjien saari (L'Île aux cannibales) kertoo, kuinka ihmisiä odotti kahdeksan päivän junamatka 3000 kilometrin päähän Moskovasta Nazinon saarelle.

Miehet, naiset ja lapset joutuivat elämään kylmässä Siperiassa laihalla ravinnolla vain muutamien vaatekappaleiden ja työkalujen turvin, vaikka lämpötila oli selvästi pakkasen puolella.

Saarella ei ollut minkäänlaista infrastruktuuria. Toivottomuuden tunne ja jatkuva nälkä johtivat pian rikoksiin ja nälänhätä ihmissyöntiin.

Tuotanto: Kilaohm productions ja Zed, Ranska 2010.

 

Suosittele160 Suosittelee

Kommentit

torstaina 24.05.2012

Stalin oli hirmuvaltias päästä jalkoihin. Kun ruoka on vähissä, iskee epätoivo. Ihmissyöntiä on sarjakuvissakin muisteltu jo 80-luvulla: kaupparatsuja sanottiin matkustaviksi makupaloiksi, pomo kutsuttiin päivälliselle syömistä varten, jotkut alkuasukasheimot söivät myös kissoja...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä