Historiaa: Kiinan vanhat pyramidit

Julkaistu keskiviikkona 14.03.2012 1 157

Kiinan ensimmäiset dynastiat rakensivat mahtavia pyramideja arvohenkilöidensä hautapaikoiksi.

TV1 keskiviikkona 21.3. klo 19.00 - 19.50

Yle Areenassa 30 päivää

Kiinan ensimmäisille keisareille rakennettiin huikeat mausoleumit, joiden oli tarkoitus kuvastaa sitä elintasoa, mihin he olivat elinaikanaan tottuneet.

On arveltu, että kaikkein hienoin hauta rakennettiin Kiinan ensimmäiselle keisarille, Qin Shi Huangdille.

Ennen ajanlaskun alkua elänyt keisari yhdisti soturikansat yhdeksi valtioksi, joka on edelleen olemassa.

 

Hautojen hinta

Keisarin hautaa varusteltiin kustannuksia säästämättä, mutta kovimman hinnan maksoivat hautaa rakentaneet työntekijät, joista moni kuoli ylitöiden, aliravitsemuksen ja huonon kohtelun musertamina.

Nykypäivän arkeologit ovat löytäneet merkkejä työntekijöiden raa'asta hyväksikäytöstä, mikä lopulta johti talonpoikien kapinaan ja koko Qin-dynastian tappioon.

 

Kokonaisia palatseja

Sitä seurannut Han-dynastia jatkoi suurten hautaholvien rakentamista. Heidän muinainen pääkaupunkinsa sijaitsi lähellä nykyistä Xi'ania, jonne myös suvun arvohenkilöt on haudattu.

Keisareiden haudat ovat yhä avaamatta, mutta tutkijat ovat päässeet tutustumaan aikakauden muiden aristokraattien hautalöytöihin. Niiden sisältä on löytynyt jopa kokonaisia palatseja, joissa aristokraattien on ajateltu asuvan kuoleman jälkeen.

 

Haudat kuin vuoret

Haudanryöstäjien pelossa Tang-dynastia suunnitteli hautansa uudella tavalla. Suvun haudat muotoiltiin muistuttamaan vuoria.

Haudat täytettiin aarteiden sijaan pienillä ja edullisilla esineillä, jotka lähinnä vain symboloivat ihanaa kuolemanjälkeistä elämää.

Dokumentti Kiinan vanhat pyramidit (China's Lost Pyramids) esittelee, miltä nämä pyramidimaiset haudat näyttivät Tang-dynastian aikana?

Yhteistuotanto: Natural History New Zealand Limited, Shaanxi TV sekä National Geographic Channel, 2010.

 

Suosittele157 Suosittelee

Kommentit

torstaina 22.03.2012

Nyt se on nähty, että pyramideja on muuallakin kuin Egyptissä.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä