Historiaa: Kuka löysi pohjoisnavan?

Julkaistu maanantaina 03.01.2011 2 138

Robert E. Peary (dokumentin dramatisoitu osuus) teki useita retkiä napapiirille.

TV1 keskiviikkona 5.1. klo 19.00

Vuonna 1909 amerikkalaiset Robert E. Peary ja Frederick A. Cook ilmoittivat kumpikin löytäneensä ensimmäisenä pohjoisnavan.

Uusi tutkimus on paljastanut, että molempien väitteisiin on syytä suhtautua varauksellisesti.

Robert Peary oli USA:n kansallissankari, joka oli jo tehnyt useita retkiä napapiirille. Frederick Cookillä oli todisteita siitä, että hän oli käynyt pohjoisnavalla ennen Pearya.

Todisteita uskottiin, kunnes Peary alkoi puolestaan oman kampanjansa sanomalehdissä ja kutsui kilpailijaansa valehtelijaksi. Keskustelu ei ole kuihtunut vieläkään.

Historiadokumentti Kuka löysi pohjoisnavan? (The North Pole Conspiracy) kertoo kahden löytöretkeilijän katkerasta kiistasta.

 

Merkillisiä sijainteja

Yhdysvaltalainen kirjastonhoitaja Robert M. Brice tutki Cookin matkapäiväkirjoja ja huomasi, että Cook oli toistuvasti muutellut julkaistuissa matkakertomuksissaan ilmoittamiaan sijainteja, ja oli jopa raportoinut havainneensa saaren, jota ei oikeasti ole olemassa.

Oliko hän koskaan ollut lähelläkään pohjoisnapaa, ja oliko Peary siis ensimmäinen pohjoisnavalla kävijä?

Epäilyt eivät loppuneet tähän, sillä asiantuntijoiden mielestä Peary oli saavuttanut päämääränsä liian nopeasti. 2004 brittiläinen tutkimusmatkaaja halusi todistaa että Peary oli puhunut totta, ja lähti samalle matkalle käyttäen samoja varusteita kuin Peary.

Tutkijat epäilivät tavoitetta mahdottomaksi, mutta tehtävä oli kuin olikin mahdollista suorittaa osapuilleen samassa ajassa. Pearyn puolesta piti puhua myös hänen matkaltaan ottamat valokuvat.

Toisaalta valokuvien henkilöiden varjoista ei käy ilmi, pääsikö retkikunta tarkalleen pohjoisnavalle vai vain lähelle sitä.

Ohjaus: Simone Schillinger and Mira Thiel Tuotanto: Story House Productions, 2009.

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa.

 

Suosittele138 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 05.01.2011

Pearyä on tosiaan pidetty pohjoisnavan löytäjänä. Pohjoisnavalle pääsy on vaikeampaa kuin etelänavalle, koska pohjoiseen mennään ylöspäin.

tiistaina 06.12.2011

Mutta toisaalta takaisin tulo on helpompaa, koska ei tarvitse kuin lasketella alamäkeä.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä