Historiaa: Suuri pakoretki

Julkaistu keskiviikkona 19.09.2012 0 77

Dokumentissa on muun muassa dramatisoitu kohtaus, jossa Grzegoi Steinzinper pakenee tunnelin kautta Stalag Luftista. Tilanne on kuvattu Stalag Luft III -museossa Puolassa.

TV1 keskiviikkona 26.9. klo 19.00 - 19.50

Yle Areenassa 7 päivää

Vuonna 1944 varhaisena, koleana aamuna saksalaisesta Stalag Luftin vankilasta pakeni 76 vankia.

Pakoa oli edeltänyt vuoden kestänyt huolellinen valmistautuminen.

Vangit olivat kaivaneet useita tunneleita, hankkineet karttoja ja väärennettyjä papereita ja varastaneet univormuja – käytännössä vartijoiden silmien alla.

Tarina ikuistettiin tositapahtumiin perustuvaan Hollywood-elokuvaan Suuri pakoretki (1963), mutta miten pako onnistui ja mitä siitä seurasi?

 

Salaisia teloituksia

Ainoastaan kolme karkuria pääsi lopulta rajan yli Liittoutuneiden suojiin, sillä Gestapo aloitti heti paon havaittuaan valtavan etsintäoperaation.

Valtaosa karkureista jäi kiinni. 50 surmattiin ampumalla ja ruumiit tuhkattiin.

Teloitukset yritettiin pitää salassa, jotta Liittoutuneet eivät pääsisi Geneven sopimuksia törkeästi rikkoneen tapauksen jäljille.

 

Syylliset tilille

Sodan jälkeen ryhdyttiin etsimään teloittajia, jotta heidät saataisiin tilille teoistaan.

Vaikka ruumiit oli hävitetty, saksalaiset olivat kirjanneet rekistereihinsä muun muassa päivämäärät ja teloituspaikat.

Dokumentissa Suuri pakoretki (The Great Escape – The Reckoning) kartoitetaan tutkimusten etenemistä sotaoikeuteen asti, jossa syylliset saivat raskaat tuomiot 1947.

Brittidokumentti keskittyy kahden sotasyyllisyystutkijan, kahden surmatun vangin ja kahden oikeudessa tuomitun natsisotilaan tarinaan.

Tuotanto: BBC.

 

Suosittele77 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä