You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Holokaustin värit

Julkaistu tiistaina 25.01.2011 8 170

Holokaustin uhreja, Birkenau, Puola 2000.

TV1 torstaina 27.1. klo 22.30

Tammikuun 27. päivänä tulee kuluneeksi 65 vuotta holokaustin symboliksi kohonneen Auschwitzin leirin vapautumisesta.

Dokumentti Holokaustin värit pohtii antisemitismin vähiten tunnettuja syitä: arjalaisen kulttuurin syntymistä Euroopassa jo 1800-luvulla, vihan muuttumista natsismiksi 1900-luvulla ja vaikutusta maailmansodan jälkeiseen aikaan.

Multitaiteilija Rax Rinnekangas pohtii, mistä natsien suorittama juutalaisten kansanmurha sai alkunsa?

Natsien utopia tuhatvuotisesta valtakunnasta ei tapahtunut mustavalkoisessa todellisuudessa, kuten arkistofilmit ovat meille opettaneet, vaan samassa värillisessä maailmassa, jossa me elämme tänä päivänä.

Dokumentti korostaa kollektiivisen muistin merkitystä. Jotta yhteinen tulevaisuutemme toteutuisi rauhanomaisena, koko ihmiskunnan on muistettava lähimenneisyytensä, koska kenties vain muistimme suojelee meitä.

Elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus: Rax Rinnekangas Kertojaääni: Pekka Milonoff Elokuvan ovat tuottaneet suomalaiset tuotantoyhtiöt Bad Taste Ltd ja Halla Filmi Oy.

 

Suosittele170 Suosittelee

Kommentit

torstaina 27.01.2011

Että emme unohtaisi, siksi on katsottava dokumentteja holokaustista ja pidettävä mielessä, millainen on saksalainen eetos. Paha odottaa Reinin rannoilla ja odottaa kutsua...

torstaina 27.01.2011

Milloin alamme saada dokumentteja palestiinalaisten kansanmurhasta? Taitaa olla vielä liian tuoretta televisioon.

torstaina 27.01.2011

"Milloin alamme saada dokumentteja palestiinalaisten kansanmurhasta?"

Varmasti saamme dokumentteja palestiinalaisten kansanmurhasta, jos sellainen joskus tapahtuu. Toistaiseksi mitään palestiinalaisten kansanmurhaa ei ole tapahtunut, joten siitä ei myöskään voida tehdä dokumentteja.

torstaina 27.01.2011

Jälleen vedetään yhtäläisyysmerkkejä holokaustin ja juutalaisvastaisuuden välille. Ei ihme että kollektiivinen muisti haparoi kun ihan Ylen toimesta yritetään unohtaa mm. romanien, homoseksuaalien sekä vammaisten holokaustit.

torstaina 27.01.2011

Kuuden påivän sodan alkaessa yhdeksän arabimaata ilmoitti uutistoimisto Reutersille Israelin valtion täydellisestä tuhosta ja olemassaolon lakkaamisesta...parin päivän päästä Israelin armeija kolkutteli Kairon portteja.Harmi,kun eivät jääneet sinne,ei olisi nyt palestiinalais-ongelmaa !!

perjantaina 28.01.2011

jeje

lauantaina 29.01.2011

on se kumma, kuinka osa ihmisistä ei huomaa omaa rasistisuuttaan

keskiviikkona 09.02.2011

Tämä ohjelma pitäisi olla pysyvästi Yle Areenassa katsottavaksi. Laittakaa edes uusintaan ennen vaaleja.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä