Kiehtova maailma: Palin Brasiliassa

Julkaistu keskiviikkona 02.01.2013 1 66

Michael Palin esittelee lomakuviaan Yanomami -heimon nuorille.

TV1 tiistaisin 8. - 29.1.2013 klo 19.00 - 19.55

Yle Areenassa 7 päivää

Koomikko Michael Palin jättää hetkeksi teatterityönsä ja tutustuu neliosaisessa sarjassa (Brazil with Michael Palin) Brasiliaan.

Brasiliaa pidetään nousevana maailmanvaltana, sillä sen luonnonvarat ovat valtavat, kehittynyt teollisuus ja valuutta vahva. Maailman viidenneksi suurin valtio on sekoituskulttuureja, uskontoja, köyhyyttä ja rikkautta.

 

8.1. osa 1

Sarjan ensimmäisessä osassa matkataan Amazon-jokea myöten pääkaupunkiin Brasiliaan. Lähellä Venezuelan rajaa asuu metsästäjä-keräilijäkansa, joka yrittää suojella elinympäristöään metsureilta ja kullankaivajilta.

Palin tapaa myös tunnetun oopperatalon muusikoita ja tutustuu keskellä sademetsää sijaitsevaan Fordlandiaan, jonne Henry Ford halusi rakentaa sittemmin autioituneen ihanneyhteiskunnan.

Maan pääkaupungissa, Brasiliassa, tavataan punkkareita ja noitia ja tutustutaan uuden jalkapallostadionin rakennustöihin.

 

15.1. osa 2

Brasiliassa on ollut vuosisatojen aikana useita eurooppalaisia valloittajia. Michael Palin vierailee maan koillisosissa, joissa siirtomaavallan aika näkyy edelleen ruokakulttuurissa ja arkkitehtuurissa.

 

22.1. osa 3

Michael Palinin matka Brasiliassa jatkuu Rio de Janeiroon. Vuoden 2016 olympialaisten isännöinti on valtava haaste kaupungille, jossa tuloerot ovat maailman suurimpia.

 

29.1. osa 4

Michael Palin vierailee monikulttuurisessa São Paulossa ja ja Pantanalin kosteikkoalueella. Matka päättyy Iguassun putouksien huikeisiin maisemiin.

 

Aiemmissa sarjoissaan koomikko Michael Palin on matkannut maailman ympäri 80 päivässä, navalta navalle sekä halki Himalajan ja Saharan. Tuotanto: Prominent Television ja BBC, 2012.

 

Suosittele66 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 08.01.2013

Kiinnostava, hiukan erilainen dokumentti, á Michael Palin.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä