Mikä aika on Viipurissa?

Julkaistu keskiviikkona 30.06.2010 0 142

Trompley rock-yhtye esiintyy Uno Ullbergin entisessä panttilainaamorakennuksessa, Viipurissa.

TV1 sunnuntaina 4.7. klo 11.05

Dokumenttielokuva kertoo ajasta ja historiasta Viipurissa. Nuorten taideprojekti työstää tarinoiksi mielikuviaan kaupungista Alvar Aallon peruskorjattavassa kirjastossa.

Liisa Robertsin ohjaama elokuva tuo esille Viipurin monitasoista kulttuuria. Elokuvan kehyksenä on Alvar Aallon suunnitteleman kirjaston peruskorjaus, ja Robertsin järjestämä kirjastossa kokoontuvien paikallisten nuorten yhteisötaideprojekti.

Elokuva tutkii erilaisia näkökulmia nyky-Viipuriin ja samalla se pohtii katseen jatkuvuutta, katsomisen perspektiiviä ja sitä miten tämä rakentaa tarinoita ja muokkaa katsojaa.

Katsoja on tällä matkalla kävellen, ja jalankulkijan tahti pysähdyksineen luo elokuvalle sen oman rytmin. Katsoja saa aavistuksen niistä tarinoista, jotka tekevät kivikaupungista elävän, niistä joita hänelle kerrotaan, ja niistä jotka hän löytää itse.

Elokuvan tarinat liikkuvat katsojan ympärillä, mutta katsoja on myös itse osa kaupunkia, samalla kun kaupunki on sekä katsoja että katseen kohde. Kuka katsoo? Mikä on totta?

 

Suosittele142 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä