Suomi tuli Saamenmaahan

Julkaistu torstaina 03.02.2011 6 162

Saamelainen Kirsti Länsman vietiin kuusivuotiaana ummikkona suomalaiseen sisäoppilaitokseen kasvamaan hyväksi suomalaiseksi. Hän ei enää koskaan palannut asumaan kotiinsa Angeliin.

TV1 maanantaina 20.8. klo 21.30

Yle Areenassa 7 päivää

Saamelaisten suomalaistamisesta on vaiettu vuosikymmeniä.

Sotien jälkeen Suomessa alkoi jälleenrakennuksen aika, uuden Suomen aika, jonka mottona oli "yksi kansa, yksi kieli, yksi valtio".

Saamelaiset lapset otettiin pois kotoa tutusta piiristä ja pistettiin asuntolakouluihin oppimaan suomalaisiksi suomen kielellä.

Tuon ajan arvostuksen mukaan saamelaisuus oli villiä ja suomalaisuus sivistystä.

Tämä aika on jättänyt syvät haavat saamelaisiin. Monet "unohtivat" oman äidinkielensä, oman kulttuurinsa ja ryhtyivät suomalaisiksi.

 

Kirstin ikuinen koti-ikävä

Kirsti Länsman joutui pienenä tyttönä 70-luvun alussa Inarin Riutulaan suomenkieliseen asuntolakouluun, vaikka hän ei puhunut sanaakaan suomea.

Koulun ja asuntolan suomalainen työväki välitti pienille koulutulokkaille omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamen kielen puhumista rajoitettiin tunneilla ja välitunneilla, ja asuntolassakin varottiin kielen käyttämistä henkilökunnan kuullen.

Omien sanojensa mukaan Kirstistä tuli suomalaisen koulutuksen ansiosta puolikielinen, jolla on ikuinen koti-ikävä. Kun hän kuusivuotiaana lähti kotoaan, ei hän enää koskaan palannut sinne asumaan.

Dokumentti seuraa Kirstin asuntolakoulukokemuksen kulkua ja sitä, mitä hänen saamelaisuudelleen suomalaisessa vaikutuksessa kävi.

 

Heitetty opettajiksi

Ville Hallikainen on Riutulan suomalaisten opettajien Helmi ja Eero Hallikaisen poika. Ville syntyi Riutulaan ja kävi siellä alakoulunsa vanhempiensa opetuksessa.

Elokuvassa Ville kertoo vanhempiensa näkökulman siitä, kuinka nämä kaksi opettajaa ikään kuin heitettiin Etelä-Suomesta Inariin opettamaan.

Opetussuunnitelmat olivat ylhäältäpäin annettuja, eikä niissä huomioitu saamelaisia juuri millään tavalla. Hallikaisille koulutus oli kuitenkin tärkeää, ja he tekivät lopulta elämäntyönsä Riutulassa.

 

Saamen kielen puolustajat

Dokumentissa esiintyvät Matti Morottaja (kuvassa) ja Iisko Sara aloittivat itse koulutaipaleensa 40-luvun lopulla, jolloin saamelaisuus oli häpeäksi.

He kuuluivat eturivin saamelaisvaikuttajiin, jotka alkoivat 60-luvulla hakea julkisuutta saamelaisasioiden parantamiseksi.

Morottaja ja Sara nousivat puolustamaan saamen kieltä ja kulttuuria, niin että viimein Suomessa herättiin siihen, että täällä oli olemassa sellainen alkuperäiskansa kuin saamelaiset, jolla oli omat kansalliset ja kielelliset tarpeensa.

Ohjaaja: Anja Ahola, Ylelle tuottanut: Ima filbma- ja sátneduodji, tuottaja: Pentti Väliahdet YLE Asia

 

 

Iisko Sara ja Matti Morottaja kävivät Kemijärven seminaarin ja valmistuivat sieltä opettajiksi. He eivät hävenneet saamelaisuuttaan, vaan ryhtyivät toimimaan kielensä ja kulttuurinsa puolesta.

 

 

Suosittele162 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 06.02.2011

Hyvä että joku uskaltaa avata julkisesti näitä karmeita tapahtumia. Kiitos Kirstille!!! Olen mennyt kouluun v.1966 Outakoskelle. Isä ja äiti vei meidät kolme, iso-siskoni, -veljeni ja minut veneellä tenoa pitkin. Jäimme asuntolaan, äiti ja isä lähti saman tien takaisin kotimatkalle. En muista muuta niistä ajoista kuin sen että iso-sisko sanoi että en saa lutkuttaa peukaloa niin äänekkäästi illalla ettei aleta kiusaamaan. Minulle oli niin valtava muutos, että aloin imeä peukaloa ja olin ahdistunut. Perustarpeista; läheisyys, tunteet, hyväksyminen jne jäivät, ei asuntolan tädit pitäneet sylissä. Kuljimme likaisissa vaatteissa,en muista, että meidän vaatteista olisi joku huolehtinut.Kun koulu alkoi syyskuussa, seuraavan kerran päästiin kotiin joululomalle, Reistin Norjan vuonohevosen kyytissä mentiin talvipakkasella se 40 km, mutta se kotiin pääsy oli jo pienen lapsen mielessä muuttunnut vieraaksi. Opettajana Outakoskella oli umpisuomalainen nainen, joka määräsi minut toisella luokalla nurkkaan kun en osannut lukea seitsemää veljestä sujuvasti.
Veljeni karkasi pariin otteeseen kun häntä kiusattiin ja hän loukkaantui pahasti. Saame oli ainoa kieli siihen asti kun menin kouluun ja sitten siitä ensimmäisestä koulupäivästä lähtien minun piti ottaa suomen kieli käyttöön.
Elin kuin sumussa nuo kaksi ensimmäistä vuotta en juurikaan pysty niistä poimimaan mitään positiivista. Me sisarukset vaihdettiin koulua, minut siirrettiin Utsjoelle kun menin kolmannelle luokalle, sisko ja veli meni Inariin kansalaiskouluun. Utsjoella oli inhimillisempi opettaja ja asuntolaoloihin olin jo sen verran tottunut että siellä oloajoista muistan joitakin positiivisiakin asioita. Näiden kokemuksien jälkeen on elämä ollut levotonta, en tiedä missä koti on. Kunnianhimo on valtava ja näyttämisen halu, että en ole huono. Mutta kyllä siitä ajasta on pysyvät jäljet. Toivon että ne joskus kerätään kirjaksi, koska tiedän että koltilla vasta vaikeaa olikin. Kiitän Kirstiä ja toivon hänelle mukavaa elämää kaikesta huolimatta, kyllä elämä kantaa:)

perjantaina 11.11.2011

Tietääkö kukaan, mistä tämän DVDn saisi ostettua?

maanantaina 20.08.2012

Ymmärrän hyvin,että tuollainen muutos pienen lapsen elämässä aiheuttaa erilaisia ongelmia ja sillä on varmasti suuri vaikutus pitkälle elämään.Ja on hyvä,että näistä asioista puhutaan.
Mutta en itse pidä tuollaisesta valittavasta tyylistä ja asenteesta,sillä ei asioita paranneta eikä ratkaista!
Jokainen aikuinen tekee itse omat valintansa,jos todellakin haluaa asua vaikka Angelissa,niin muuttaa sinne!
Mutta kun tuntuu,että tämän päivän saamelaisten enemmistö,nuoremmat mukaanlukien,haluavat asua ja elää niin kuin suomalaiset.Suurin osa saamelaisista asuu kaupungeissa ja taajamissa. Ja toimivat samoissa ammateissa kuin suomalaisetkin.
Omaan elämäänsä ja kuinka sen todellakin haluaa elää ja viettää,niin vain sinä itse voit vaikuttaa siihen,ei kannata aina hakea ja kaivella syitä..mutta kun..ja jos..jne.
Elämä on tässä ja nyt!Ei ole vielä liian myöhäistä palata takaisin kotiin:)

maanantaina 27.08.2012

Kyllä minuakin on aina vaivannut se dokumenttien tekijöiden vääristelevä ja asioita värittävä tapa, sekä suoranainen satujen kertominen.Ilmeisesti heidän mielestä ohjelmasta ei tule riittävän eksoottinen ja mielenkiintoinen jos kertoo asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat.
Hyvä esimerkki asioiden vääristelystä on tämä ohjelma " suomi tuli saamenmaahan" ja peltsin lappi, kohta jossa kerrotaan Riutulan koulusta.
Ensiksikään Riutulan koulussa ei kielletty saamenkielen käyttämistä ja sitä myös käytettiin.
En myöskään usko että suomalaistaminen oli mikään tavoite. Elettiin sodanjälkeistä aikaa ja suomi oli köyhä maa, tavoite oli että kaikilla suomen lapsilla( syntyperään katsomatta ) olis samat mahdollisuudet ja elämän eväät tulevaisuutta varten.Opettajista oli puute ja saamenkielentaitoisia opettajia ei ollut lainkaan.
Kieltämättä asuntolaelämä oli lapsille rankka ,niin saamelaisille kuin suomalaisillekin , siitä ei mielestäni kuitenkaan voi syyttää ketään,henkilökunta teki varmasti parhaansa mitä niissä olissa oli mahdollista .
Olen Riutulan koulun entinen oppilas vuosilta 1955-1962. Syntyperältäni olen sekä saamelainen että suomalainen.Minun kouluaikanani ei Riutulaan tullut yhtään oppilasta joka ei olis osannu suomenkieltä.
Toivoisin että kun tulevaisuudessa tehdään dokumenttejä saamelais asioista niin vaivauduttais selvittelemään asioita monelta kantilta ja huomioitais myös se mihin aikakauteen ne tapahtumat liittyy.

maanantaina 15.10.2012

Oletkohan sinä nyt oikea ihminen kommentoimaan valitsemaasi aihetta millään tavalla? Arvostella saa aina mutta totuus ja todellisuushan ei pala tulessakaan jos ihminen on niin typerä ettei ymmärrä. Sinulla ei ole käsitystäkään siitä mitä minun äitini on joutunut kokemaan niinä aikoina Riutulassa.

torstaina 21.03.2013

Nostan hattua erityisesti Matti Morottajalle,jonka ansiosta kaikissa saamelaisalueen kouluissa saadaan alkuopetuksessa opettaa myös saameksi ja saamea voidaan opiskella ylioppilaskirjoituksiin asti - äidinkielenä. Arvostan myös muita kielen puolesta taistelleita.

Itse en saanut kieltä oppia, koska äitini evakkoaikaiset kokemukset opettivat hänelle Pohjanmaalla, "etteivät lappalaiset ole koirankaan arvoisia". Jossakin vaiheessa nuoruuttani suomalaistuvassa Ivalossakin kuulin väheksyviä heittoja: "No sehän onki lappalainen"...

Vain nuoruutensa ystävien kanssa äiti puhui inarinkieltä. Kotipirtissä se kuulosti melkein itkettävän hyvältä. Isäkin kielen osasi, mutta ei puhunut, koska ei enää "osannut lausua oikein".(ei tosin osannut lausua oikein suomeakaan). Monenlaisia poliittisia keskusteluja käytiin toki kotipirtissä, kun isä puhui suomea ja vastapuoli inarinkieltä...

Kun koko lapsuuteni ja nuoruuteni kinusin äitiä opettamaan kielensä minullekin, vataus oli: "Kyllä sinut, lapsiriepu, vähemmälläki tässä yhtheiskunnassa mitätöijhhän, ku että tämän meijän kielenki ossaisit". Karua kieltä lappalaisuutensa takia joskus mitätöidyksi tulleelta.

Riutulan dokumentti ja kaikki asuntola- ja koulutarinat itse kunkin jo ikääntyvän kielletystä saamenkielisestä lapsuudesta ovat mielestäni Suomen historiaan kirjoittamisen arvoiset. Ja se, joka nimetömyytensä suojassa tuossa ylempänä ylevästi heittää "vääristelevästä ja asioita värittävästä tavasta sekä suoranaisesta satujen kertomisesta" - menkööt itseensä ja hävetkööt (- jos ymmärtää).

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä