Tosi tarina: Verstaallinen unelmia

Julkaistu tiistaina 23.04.2013 0 44

Meki perusti haaveittensa puusepänverstaan, mutta yrittäjän arki ei ollut ruusuista.

TV1 sunnuntaina 28.4. klo 19.15 - 19.45, uusinta perjantaina 3.5. klo 9.30 - 10.00

Yle Areenassa 30 päivää

Yrityksen perustamisessa tarvitaan rohkeutta tai kanttia. Meki Ikäheimonen valmistui puusepäksi, perusti opiskelijatoverinsa kanssa verstaan ja lopetti yrityksensä, ennen kuin vuosi oli tullut täyteen.

Liikeidea eli itse suunnitellut ja valmistetut huonekalut eivät käyneet kaupaksi, eikä verstas sopinut tilaustöiden tekemiseen.

Vaikka yritys epäonnistui, Meki ei ole päätöstään katunut. Ei, vaikka yrityksestä jäi 20 000 euroa velkaa.

"Minä halusin tehdä sen ja niin minä tein sen."

 

Tahtoa yrittäjäksi

Tahto oman yrityksen perustamiseen syntyi halusta suunnitella ja tehdä hienoja esineitä puusta. Yhtä paljon painoi tahto olla vapaa tyypillisen työpaikkaorganisaation rooleista.

Mekin mielestä oli hienoa, kun pitkän päivän jälkeen oli saanut asioita tehdyksi ja vietyä firmaa eteenpäin.

 

Kauppa ei käynyt

Ensimmäinen vuosi on aloitteleville yrittäjille raskain. Yritys kamppailee kannattavuuden ja yrittäjä jaksamisen kanssa. Kolmannes yrityksistä lopettaa, ennen kuin viisi vuotta on tullut täyteen.

Meki ja hänen yhtiökumppaninsa joutuivat koville. Itse suunnitellut huonekalut eivät käyneet kaupaksi, mutta he alkoivat saada tilaustöitä mukavasti. Ne olivat kuitenkin vastavalmistuneille puusepille vaativia, ja niiden hinnoittelu oli vaikeaa.

 

Miki päätti luovuttaa

Paperilla hyvin suunniteltu huonekalu saattoi paikalle asennettaessa teettää arvaamattoman paljon töitä. Työ kävi yhä stressaavammaksi. Palkkaa kumppanukset pystyivät nostamaan parhaimmillaan vain 800 euroa kuukaudessa.

Kun yhtiökumppani sairastui ja joutui lopettamaan, Mekikin päätti luovuttaa. Unelma omasta verstaasta ja vapaudesta oli rikki.

 

Liian ruusuinen kuva

Meki, joka on sielultaan yrittäjä, ei syytä ketään omasta epäonnistumisestaan. Hän pohtii kuitenkin, annetaan ko yrittämisestä liian ruusuinen kuva, kun media ja poliitikot toitottavat yrittämisen autuudesta.

Riittääkö koulussa annettu muutaman opintopisteen kurssi toimivan yrityksen perustamiseen?

Lopetettuaan yrityksensä Meki joutuu aloittamaan taas alusta. Muutto Tampereelle on Mekin mielessä signaali elämän uusien suuntamerkkien määrittämiselle. Helsinkiin jää kuukausilyhennyksiä huutava "avioton yrityslapsi".

Ohjaus ja käsikirjoitus Maija Kaipainen. Yle 2013.

 

Muualla netissä

Tosi tarina

 

Suosittele44 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä