Ulkolinja: Euroopan uusjako

Julkaistu perjantaina 21.03.2014 3 8

Kiovan Eurooppa-myönteinen protestileiri kokosi erilaisia hallitusta vastustavia ryhmiä yhteen. Alusta saakka leirillä on ollut muun muassa kasakoita.

TV1 torstaina 22.5.2014 klo 22.30 - 23.30, uusinta keskiviikkona 28.5. klo 22.50

Yle Areenassa 30 päivää

Neuvostojohtaja Mihail Gorbatshov puhui vuonna 1989 yhteisestä eurooppalaisesta kodista, jossa vastakkainasettelua lännen ja Neuvostoliiton välillä ei enää olisi. Pian Berliinin muuri kaatui ja kylmän sodan sanottiin loppuneen.

Vuonna 2014 Gorbatshovin puhetta ei juuri enää muistella. Krimillä on venäläissotilaita ja Venäjän aggressio loukkaa räikeästi Ukrainan koskemattomuutta. Nato ja EU varoittavat Venäjää vakavista seurauksista. Länsi ja Venäjä ovat taas vastakkain.

 

Punainen vaate

Tapahtumia on edeltänyt vaihe, jossa useat entiset neuvostotasavallat ovat pyrkineet lähentymään poliittisesti EU:ta niin sanotun itäisen kumppanuusohjelman kautta.

Venäjälle naapureiden pyrkimys länteen on punainen vaate. Venäjä on painostanut naapureitaan muun muassa vientikielloilla ja sotilaallisella uhalla.

”Me pidämme näitä maita omana etupiirinämme. EU ei asiaa tunnusta, mutta oikeasti sen itäinen kumppanuusohjelma tähtää vain EU:n etupiirin laajentamiseen. Se ei Venäjää miellytä”, sanoo Venäjän ulkopolitiikan taustavaikuttajana tunnettu Sergei Karaganov.

 

Venäjän apupaketti

Ukrainan osalta Venäjän painostus johti siihen, että silloinen presidentti Viktor Janukovitsh hylkäsi EU:n kanssa solmitun assosiaatiosopimuksen marraskuussa 2013 ja hyväksyi Venäjän tarjoaman apupaketin.

Kansa raivostui ja tuli kaduille. Kiovan keskustaan ilmestyi pysyvä telttaleiri ja valtavat barrikadit, joita turvallisuusjoukot eivät saaneet murrettua.

 

Palaako kylmä sota?

Verinen loppunäytös nähtiin helmikuussa kun turvallisuusjoukot ampuvat kymmeniä ihmisiä kuoliaaksi Kiovan keskustassa. Janukovitsh tajusi menettäneensä valtansa ja pakeni Venäjälle.

Venäjän ja EU:n suhteet ovat nyt huonommat kuin kertaakaan sitten 80-luvun. Venäjän ja EU:n välissä olevat maat ovat jälleen lännen ja idän etupiiritaistelun kohteina. Onko kylmä sota taas alkamassa? Ollaanko Eurooppaa taas jakamassa?

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Lönnqvist, Yle 2014.

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran huhtikuussa 2014.

 

Suosittele8 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 24.03.2014

Mistäkähän Putin on opetellut/kehitellyt Venäjän Historian ,jota hän julisti puheessaan?
Minulla on kädessäni Venäjän Historian oppikirja v.1913,jota äitini Aune Leinonen opiskeli
Helsingissä tyttökoulussa 1900-luvun alussa.Kesälomallaan eksyi tänne Juvalle,tutustui isääni ja
olikohan se 1921 muutti tänne Juvalle.Tuossa Venäjän Historian kirjassa on 130 sivua ja pari karttaa
liitteenä,luulen että kirjan tiedot ovat lähinnä oikeita,onhan Venäjän Historia kirjoitettu uusiksi
Neuvostoliiton aikana.Kun avaan sivut ,jolla kartalla kuvataan Venäjän Valtakunnan Laajeneminen:
Siitä selviää ,että alunperin Venäjä oli suuruusluokaltaan samaa luokkaa kuin Juvan pitäjä,silloin
kun se ylettyi (Savilahdelta ) .Iisalmen yläpuolelle.Loppu Venäjän Historiaa onkin sitten brutaalia
miehitysvaltaa!
Ps.Kartta löytyy HEsarilta,kirjaa voi tulla meille lukemaan,en uskalla lainata,sillä joku (naapurista)
varmaan haluaa hyävittää sen?
Oke Ylönen Juvalta

torstaina 27.03.2014

onpahan niin tökerösti esitetty EU-makuinen seloste, että tuskin tunnistaa realiteetteja Ukrainan tilanteesta... yksinkertaisesti Venäjän tarjous Janukovitchille oli pAREMPI, Ukrainalla ei ollut varaa- eikä ole edelleenkään ( joutuu IMF suojatiksi ) EU-sopimuksiin. LÄNNESSÄ kansa syöksyi Maidanille, pettyneinä- itäpuolella ei, koska se on teollinen osa ja siellä tiedettiin hyvin, miten tärkeä Venäjän kauppa on Ukrainan teollisuudelle- ja mitä kaasu maksaa/ energia. seurauksena oli vallanKAAPPAUS, jossa oleellisena tekijänä aseistetut ja murhanhimoiset fasistit. brittiläisen mp:n George Gallowayn mukaan tässä vaiheessa ' all bets were off', laiton hallitus joka kumosi perustuslain. ja ensitöikseen ilmoitti uudresta kielilaista jossa venäjäkieli ei enää olisi virallinen kieli- yli 40 prosenttia ukrainalaisista on venäjänkielisiä, ja silloin nousivat niin Krimillä kuin Donetskissa, Harkovassa etc Venäjänliput- ymmärrettävästi- sekä vanhat neuvostoliput, ja SIELLÄ kansa tosiaan lähti kaduille. Krim päätti pitää referendumin ja julistautui itsenäiseksi- 97 prosenttia venäjänkielisenä- ja sitten ilmoitti liittyvänsä takaisin Venäjään, josta oli erotettu Hrustsevin ( ukrainaölainen ) kaudella. Putin hyväksyi, samoin duuma. mistään hirveästä agressiosta ei ole kysymys, laukaustakan ei ole ammuttu. ongelman ydin ei ole Venäjä vaan Ukrainan vallankaapparihallinto. jota EU ( sitä jatkuvasti mellakkavaiheessa tuettuaan ) haluaa katsoa laillisena. mutta joka ei sitä ole. ja kaiken lisäksi on täynnä natseja.

torstaina 27.03.2014

Propagandaa kyllä.
Osa dokumentista jopa suoranaista valehtelua.
Jatkuva maalailu ja Venäjän demonisointi sattui korvaan. Lupaava alku(kun parlamentissa puhuja ilmoitti fasistikapinasta), mutta ihan hirveä pettymys kokonaisuudessaan. Olen joskus miettinyt miten tämän kaltasta roskaa voi toimittajan ammattiylpeydellä edes tehdä ja vieläpä suomalaisen "maailman puolueettomimman" toimittajan kädellä.
Täysi mysteeri on, että miten edes jossain määrin itseään riippumattomana pitävä yleisradio suostuu kuluttamaan verovarojaan tuollaiseen eu-propagandaan.
Jos jotain hyvää, niin ainakin englanninkieliset haastattelut loistivat poissaolollaan, eikä ketään ihannoinut natoa tuntiin. Ja visuaalisesti ihan ok.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä