Ulkolinja: Jää hyvästi, Inkerinmaa!

Julkaistu keskiviikkona 11.09.2013 0 47

Inkerin kirkon lähetyspappi Arvo Survo käy tapaamassa viimeisiä inkeriläisvanhuksia.

TV1 torstaina 12.9.2013 klo 22.00 - 23.00, uusinta keskiviikkona 18.9. klo 22.55 - 23.50

Yle Areenassa 30 päivän ajan

Kun perestroika laajeni demokraattisiksi uudistuksiksi 1980-luvun lopulla, inkeriläiset lähtivät hakemaan itselleen elintilaa.

Unelma yhtenäisestä suomalaisalueesta Leningradin ympäristössä tai jopa autonomisesta Inkeristä kukoisti hetken ja kuoli, kun presidentti Mauno Koivisto toivotti inkeriläiset tervetulleiksi Suomeen.

Suomeen on muuttanut nyt noin 35 000 Inkerin suomalaista.

Mitä paluumuutto on tehnyt inkeriläisyydelle? Pietarin Inkerin liiton puheenjohtaja Wladimir Kokko sanoo, että inkeriläisyys Venäjällä ja Virossa on sammuva ilmiö.

Kirkko tuki kulttuuria

Vanhalla Inkerinmaalla asuu yhä vähemmän niitä, jotka jakavat inkeriläisille yhteisiä asioita: suomen kielen ja kulttuurin, luterilaisen uskon ja kiintymyksen kotiseutuun, Inkerinmaahan.

Inkeriläisiä vainottiin suomalaisuutensa vuoksi Stalinin Neuvostoliitossa. Vuosikymmenet he kuitenkin säilyttivät oman kulttuurinsa.

Ennen Venäjän vallankumousta Inkerinmaalla toimi oma opettajaseminaari ja lukuisia suomenkielisiä kouluja. Inkerin kirkolla oli keskeinen rooli suomenkielen ja kulttuurin ylläpitämisessä.

On arveltu, että suomalaisia asui alueella tuolloin 140 000.

Sota hajotti inkeriläiset

Vallankumouksen myrskyissä myös inkeriläiset tavoittelivat itsenäisyyttä, ja tuolta ajalta on peräisin muun muassa Inkerin lippu.

1930-luvulla alkoivat Stalinin vainot ja inkeriläisten karkotukset Siperiaan. Suomenrajan läheisyydessä asuvat inkeriläiset leimattiin epäluotettaviksi kansanvihollisiksi, ja sodan alla heitä siirrettiin joukoittain pois Leningradin läheisyydestä.

Sota hajotti inkeriläiset lopullisesti.

Suomessa työvoimana olleiden inkeriläisten ei sallittu asettua asumaan Leningradin läheisyyteen Inkerinmaalle, joten heitä hakeutui Karjalaan ja Viroon. Vasta Stalinin kuoleman jälkeen paluu Inkerinmaalle oli mahdollista.

Presidentti Koiviston motiivi

Ulkopoliittisesti vaiettu aihe, inkeriläiset, tulivat suomalaisten tietoisuuteen Viron kansanrintaman kokouksessa 1988.

Viron inkeriläiset lähestyivät tuolloin suomalaisia toimittajia, ja inkeriläisistä kerrottiin suomalaisessa julkisuudessa.

Lopullisesti suomalaisten auttamishalun laukaisi Inkerin kirkon pappi Arvo Survo ja hänestä Suomessa näytetyt televisio-ohjelmat.

Suomessa on keskusteltu siitä, kuka oli aloitteellinen inkeriläisten paluumuutossa. Presidentti Mauno Koiviston juuri avatusta yksityisarkistosta löytyy muistio valtioneuvostossa pidetystä inkeriläiskeskustelusta vuodelta 1998.

Muistiossa Koivisto kertoo, että perestroikan alettua hän tiedusteli asiaa KGB:n edustajalta Felix Karasevilta. Vastaus oli ollut myönteinen.

Koiviston motiivi näyttää olleen henkilökohtainen ja inhimillinen. Hän halusi auttaa paljon kärsinyttä Inkerin kansaa.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Maija Kaipainen, Yle 2013.