Ulkolinja: Mafia myrkyttää kauppaa

Julkaistu torstaina 18.04.2013 0 48

Mafiajärjestöille huumekauppa on tuottoisa bisnes.

TV1 torstaina 25.4. klo 22.00 - 22.55, uusinta keskiviikkona 1.5. klo 22.50 - 23.45

Areenassa 30 päivän ajan

Elokuussa 2007 kuusi mafiosoa tapettiin Saksassa, Duisburgissa. Klaanien yhteenotto paljasti tavallisille saksalaisille, että Saksasta on tullut Italian mafioiden sillanpääasema.

 

Mafia soluttautunut laillisiin yrityksiin

Dokumentti (Argent sale, le poison de la finance) kertoo, kuinka uhrit ja murhaajat olivat kotoisin Etelä-Italiasta, Calabriasta. Siellä sijaitsee Välimeren alueen suurin konttisatama, ja satamabisneksen kulisseissa toimii 'Ndrangheta-mafia, jonka jäseniä on Calabriassa tuhansia.

Lisäksi sillä arvioidaan olevan satoja yhteistyökumppaneita, jotka työskentelevät mafian hyväksi laillisissa yrityksissä.

 

Laiton kaupankäynti lisääntynyt

Duisburgin murha toi päivänvaloon merkittävän ongelman. Globalisaation pimeä puoli on järjestäytynyt rikollisuus, joka uhkaa maailmantalouden vakautta, sillä mafian valta on suuri.

Parinkymmenen viime vuoden aikana laiton kaupankäynti on lisääntynyt, ja mafia on ujuttanut lonkeroitaan uusille, aikaisemmin demokraattisina pidetyille alueille.

 

Miten mafia muovaa maailmankauppaa?

"Millään ei rikastu niin nopeasti kuin huumekaupalla. Kolumbiassa viljelijä saa kokakilosta noin 1000 - 1200 euroa. Kun se on prosessoitu neljäksi kiloksi kokaiinia ja päätyy rikollisten välikäsien kautta kuluttajille, on hinta 200 000 euroa. Lyömätön bisnesmalli, joka on tuonut mafiajärjestöille valtavasti likaista rahaa!", sanoo italialainen kansanedustaja Francesco Forgione.

Forgeone toimi mafian vastaisen valiokunnan puheenjohtajana vuosina 2006 – 2008.

Miten mafia muovaa maailmaa ja maailmankauppaa? Mitkä rikollisjärjestöt valloittavat paraikaa maailmaa?

Ohjaaja: Nicolas Glimois, Ranska 2012.

 

Kolumbiassa viljelijä saa kokakilosta noin 1000 - 1200 euroa. Kun se on prosessoitu neljäksi kiloksi kokaiinia ja päätyy rikollisten välikäsien kautta kuluttajille, on hinta 200 000 euroa.

 

Suosittele48 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä