Ulkolinja: USA:n varjelluin salaisuus

Julkaistu keskiviikkona 31.08.2011 2 132

Onko terrorisminvastainen sota tuottanut tulosta?

TV1 torstaina 8.9. klo 21.50 - 22.45

YLE Areenassa 7 päivää

11.9. terrori-iskun jälkeen Yhdysvalloissa on satsattu ennennäkemättömiä summia terrorisminvastaiseen sotaan. Dokumentissa (Top Secret America) arvioidaan, että noin miljoona ihmistä on palkattu eri puolille Yhdysvaltoja keräämään tietoja ihmisistä yleisen turvallisuuden nimissä.

 

Turhia panostuksia?

Kukaan ei tiedä, mitä heidän työhönsä itse asiassa kuuluu tai mitä tietoja itse kultakin on kerätty. Mutta mitä olisi tapahtunut, jos järjestelmää ei olisi luotu?

Todenäköisesti ei mitään, sillä vaikka syyskuun yhdennentoista päivän tragedian kaltaisia hyökkäyksiä ei ole tapahtunut, se ei välttämättä johdu uusista panostuksista turvallisuuteen.

 

Turvallisuusviranomaisten ohi

Vuoden 2009 joulun tienoilla nuori nigerialaismies salakuljetti pommin lentokoneeseen, jonka määränpää oli Detroit.

Viisi kuukautta myöhemmin New Yorkin aukiolla pakistanilais-amerikkalainen mies yritti autopommi-iskua. Molemmissa tapauksissa tavalliset ihmiset estivät vaarallisen tilanteen, jota mikään turvallisuusviranomainen ei ollut huomannut.

 

Ohjaus, käsikirjoitus: Michael Kirk Tuotanto: Frontline, WGBH/Boston. 2011.

 

 

Suosittele132 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 12.09.2011

Pahoja virheitä top secret USA-dokumentaarissa.

1) Väitettiin että Pentagonilla ei ollut suunnitelmaa Afganistanin varalta. Todellisuus on toinen: Yhdysvallat oli käynyt jo pitkään neuvottelija Venäjän ja Afganistanin naapurimaiden kanssa sodan aloittamisesta Afganistanissa. Sotavoimat olivat jo siirtämneet joukkoja ja kalustoa sotaa varten, ja Bushilla oli hyökkäymääräys allekirjoitettavana, kaikki ennen 11.09.2001.

The Afghanistan War was Planned Months Before the 9/11 Attacks
http://whatreallyhappened.com/WRHARTICLES/preplanned.html
US planned war in Afghanistan long before September 11
http://www.wsws.org/articles/2001/nov2001/afgh-n20.shtml
India joins anti-Taliban coalition
http://www.janes.com/security/international_security/news/jir/jir010315_1_n.shtml
Threat of US strikes passed to Taliban weeks before NY attack
http://www.guardian.co.uk/print/0,,4262511-103681,00.html

2) Väitettiin että yksityiset alihankkijat alkoivat tekemään tiedustelutyötä vasta 9/11 jälkeen. Everstiluutnantti Anthony Shaffer joka toi "Able Danger"-ryhmän havainnot julkisuuteen, kertoi Pentagonin sisäisessä tutkinnassa kuinka he siirtyivät käyttämään Boeingin keräämää tiedustelumateriaalia Boeingin tiloihin, ja kuinka se oli sekä paremmin varustettu, paremmat tietokannat ja ohjelmat, kuin heidän puolustusministeriön tukikohdassaan. Samoin kaikkein kiistellyin todiste, kaavio joka näytti Attan ja muita tunnistettuja terroristeja, tuli Orion-nimisen firman tiedustelusta.

3) Alusvaatepommittajan sanottiin "jotenkin" päässeen lennulle turvatarkistuksen mukaan, ja hänen tietojensa hukkuneen muiden epäiltyjen joukkoon ilman että kukaan kiinnitti niihin huomiota. Todellisuudessa alivaltiosihteeri Patrick F. Kennedy todisti edustajainhuoneen Homeland Security komitean kuulusteluissa että "nimeämätön" tiedustelupalvelu vastusti Abdulmutallabin viisumin perumista, ja silminäkijät todistivat kuinka salainen palvelu saattoi Abdulmutallabin Alankomaissa lentokentän turvatarkistuksen ja "nakuskannereiden" ohitse.

perjantaina 19.07.2013

Koko terroristijuttu on pelkkää teatteria ja propagandaa. Miksi joku haluaisi herättää vihaa ja kostonhimoa mahtimaassa kuten Yhdysvalloissa, pommittamalla maailmankuulut tornit keskellä maailmankuulun kaupungin?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä