Ykkösdokumentti: Detroitin sielunmessu

Julkaistu maanantaina 30.08.2010 0 176

Detroitin slummien köyhyys on saavuttanut kriittiset mittasuhteet.

Ykkösdokumentti Detroitin sielunmessu (Requiem for Detroit? Iso-Britannia 2010) kertoo synkän tarinan Detroitin autoteollisuuden vuoristoratamaisesta historiasta heidän silmin, jotka elivät tapahtumien keskiössä.

Visuaalisesti vavahduttava dokumentti vie katsojan karuihin paikkoihin hylättyihin autotehtaisiin, suljettuihin kouluihin ja slummikortteleihin.

1900-luvun alussa Detroit kukoisti autoteollisuuden ansiosta, ja oli yksi rikkaimmista kaupungeista Yhdysvalloissa. Ensimmäisiä maan ostoskeskuksia rakennettiin kaupunkiin, jonka asukasluku oli nousussa. Ensimmäinen valtatiekin kulki juuri Detroitiin, jotta lukuiset työmatkalaiset pääsisivät helpommin kaupunkiin. 1930-luvun lama jyräsi nousukauden, ja ajoi talouden alas.

Laman jälkeiset sodat ja aseteollisuuden nousu kuitenkin tervehdyttivät Detroitin talouden. 2000-luvulle tultaessa amerikkalainen unelma kuitenkin suistui painajaiseen. Slummikorttelien köyhyys, työttömyys ja nälänhätä ovat saavuttaneet kriittisen mittasuhteen. Raakana vastakohtana toimivat valkoiset esikaupunkialueet, joissa vauraus ja hyvinvointi näkyvät selkeästi.

O: Julien Temple

Tuotanto: BBC
 

Suosittele176 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä