Kun sydän lakkaa lyömästä

Julkaistu perjantaina 06.08.2010 2 142

Tomilla on kaksi vaihtoehtoa: seurata isää rikolliseksi tai yrittää haastavampaa konserttipianistin uraa.

TV1 perjantaina 13.8. klo 21.00

Tom on 28-vuotias kiinteistöalan hämärällä puolella toimiva kovanaama, jonka tulevaisuus on vedenjakajalla. Hän voisi jatkaa isänsä jalanjäljillä päivänvaloa kestämättömällä polulla, jossa aika ajoin joutuu ikäviin välikohtauksiin.

Tomilla on myös toinen mahdollisuus. Tomin kauan sitten kuollut äiti oli huippupianisti, ja poikakin oli aikanaan taidokas ja innokas nuori harrastelija. Soittaminen on kuitenkin jäänyt likaisten töiden varjoon, kunnes eräänä päivänä Tom törmää sattumalta äitinsä vanhaan manageriin, ja polte koskettimien ääreen syttyy uudestaan.

Nuori taiteilijasielu hakeutuu kiinalaisen pianonopettajan tunneille. Tilanteessa on kuitenkin yksi suuri ongelma: opettaja ei puhu lainkaan ranskaa, mikä tuottaa vaikeuksia temperamenttiselle Tomille.

Elokuva Kun sydän lakkaa lyömästä (De battre mon cœur s'est arrêté, K15) on taidokas kuvaus kiihkeästä Tomista, hänen unelmistaan ja velvollisuudentunnosta. Useita palkintoja voittanut teos on uusintaversio vuoden 1978 amerikkalaiselokuvasta Fingers.

Ohjaus: Jacques Audiardin, näyttelijät: Romain Duris, Niels Arestrup, Jonathan Zaccai, Gilles Cohen, Linh Dan Pham, Aure Atika ja Emmannuelle Devos, tuotanto: Why not Production, Ranska 2005.

 

Suosittele142 Suosittelee

Kommentit

torstaina 12.08.2010

YLE jatkaa elokuvatarjonnan saralla hienolla merkkipaalulla, Kun sydän lakkaa lyömästä.
Olen henk.koht. nähnyt ko. elokuvan useampia kertoja ja omistan jopa kyseisen leffan uk-import version ja ruotsissa julkaistun version missä on finska tekstit. Myös alkuperäinen versio: Fingers on tullut nähtyä, jossa Harvey Keitel tekee unohtumattoman roolisuorituksen. Tämä uutukainen versio ei häpeä yhtään vanhemmalle versiolle, kumpaisessakin kun on vielä eri ´vivahteita´. Toivoisinkin että Fingers -leffakin näkyisi YLE:llä jossain vaiheessa, sopivan ajankohdan sattuessa. Joo!, kyllä tulee kammettua sohvalle telkkarin eteen Laatuleffaa nauttimaan! :o) Kiitos YLE:N ohjelmatarjonnan!

perjantaina 13.08.2010

best movie since 2005!!!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä