Lapin kullan kimallus

Julkaistu torstaina 03.06.2010 1 212

Ralla-Kaisa (Minna Turunen) härnää Jakob Ervastia (Vesa Vierikko, vas.) ja Nils Lepistöä (Pirkka-Pekka Petelius).

TV1 perjantaina 25.6. klo 20.45

Åke Lindmanin ohjaama elokuva Lapin kullan kimallus (1999) kertoo ystävyksistä, jotka lähtevät paremman elämän toivossa Lappiin kultaa etsimään.

Elokuvassa eletään 1860-luvun loppua. Entiset merimiehet ja Amerikan kultakenttien kävijät Jakob Ervast (Vesa Vierikko) ja Nils Lepistö (Pirkka-Pekka Petelius) suuntaavat Lappiin Ivalonjoelle kultaa huuhtomaan.

Kullasta olivat saaneet vihiä muutkin, ja kultalöydön jälkeen pohjoiseen vyöryy kullanetsijöitä, viihdyttäjiä ja huijareita. Paikalle ilmestyy muun muassa venäläisiä retkikuntia ja yksinäisiä onnenonkijoita. Myös valtiolla on kiinnostuksensa asiaan. Paikalle saapuu rehellisiä työmiehiäkin - ja miesten perässä naisia.

Kulta kiehtoo ja sokaisee, mutta kuka lopulta löytää lapin kultamailta onnen? Vai löytääkö kukaan. Äärimmäisissä olosuhteissa ihmisen ahneuden ja Lapin luonnon armoilla, punnitaan myös ystävyys.

Elokuva Lapin kultaryntäyksestä oli Åke Lindmanin monivuotinen haave. Haaveesta tuli vihdoin totta vuonna 1998, jolloin Lindman pääsi kuvaamaan seuraavana vuonna valmistunutta elokuvaansa.

Ohjaus: Åke Lindman. Päärooleissa: Pirkka-Pekka Petelius ja Vesa Vierikko. Käsikirjoitus: Heikki Vuento. Tuotanto Åke Lindman Production Oy. Elokuva on esitetty edellisen kerran 24.6.2004

 

Åke Lindman ja kuvaaja Pauli Sipiläinen.

Suosittele212 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 10.04.2011

Heippa. Onko missään mynnissä Ylellä tuota lapin kullan kimallus TV sarjaa ? joka on tuntia pidempi.

Yst. Terv. Kari

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä