Leijona talvella

Julkaistu torstaina 28.10.2010 0 151

Draamassa nähdään muun muassa Eleonoora Akvitanialainen (Glenn Close) ja Geoffrey, Bretagnen herttua (John Light).

TV1 torstaina 4.11. ja 11.11. klo 23.30

Glenn Closen ja Patrick Stewartin tähdittämä kaksiosainen minidraama Leijona talvella (The Lion in Winter) kertoo Englannin hovin valtajuonista kuningas Henrik II:n aikana.

Henrikin valtakuntaan kuuluu Britannian lisäksi puolet Ranskasta. Julmalla kuninkaalla on kosolti valtaa, mutta omaa perhettään hän ei pysty pitämään kurissa.

On vuosi 1183. Pelottava isä, juonitteleva äiti ja kolme epäluotettavaa poikaa kokoontuvat joulunviettoon Chinonin linnaan Ranskaan. Henrik päättää joulunpyhinä julistaa, kuka pojista on tuleva kuningas.

Kuningas kutsuu jopa vaimonsa kuningatar Eleonoora Akvitanialaisen, jonka on vanginnut yli vuosikymmen aikaisemmin. Eleonoora oli osallistunut miestään vastaan nousseeseen kapinaan, mutta Henrik oli kukistanut kapinan ja teljennyt Eleonooran vankeuteen.

Kaikesta huolimatta parin välillä kipinöi edelleen. Jotta tilanne mutkistuisi entisestään, Chinonin linnaan saapuvat myös Henrikin rakastajatar Alais ja hänen vallanhimoinen veljensä, Ranskan kuningas Filip II.

Henrikin on valittava seuraajansa kolmen vehkeilevän perijän joukosta. Rikhard Leijonamieli on peloton ja tuhlaavainen, prinssi Geoffrey pinnallinen ja opportunistinen ja prinssi Juhana huono-onninen ja kova tunaroimaan.

Yhteen kokoontuneet perheenjäsenet himoitsevat valtaa ja juonittelevat toisiaan vastaan. Ennen kuin joulunpyhät ovat ohi, vaarassa ovat niin avioliitto, rakkaussuhde, perhe kuin valtakuntakin.

Ohjaus: Andrei Kontshalovski. Pääosissa: Glenn Close, Patrick Stewart. Tuotanto: Hallmark Entertainment, Yhdysvallat 2003.

 

Suosittele151 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä