Mirrenin palkittu rooli: Kuningatar

Julkaistu keskiviikkona 15.12.2010 0 136

Helen Mirren näyttelee mediamylläkän keskiöön joutunutta kuningatar Elisabeth II:sta.

TV lauantaina 18.12. klo 22.00

Vuonna 2006 ensi-iltansa saanut Kuningatar (The Queen) on yhtä aikaa sekä tarkkanäköinen draama Englannin kuningashuoneen tilasta että henkilökuva kuningatar Elisabeth II:sta.

Kuningatar-elokuva sijoittuu prinsessa Dianan tapaturmaisen kuoleman jälkimaininkeihin vuoteen 1997, kun uutinen Dianan kuolemasta järkytti Iso-Britanniaa ja koko maailmaa.

Uudistusmielisen Tony Blairin johtama työväenpuolue on juuri voittanut vaalit, kun uutinen prinsessa Dianan kuolemasta tulee julki.

Kuningatar Elisabeth perheineen päättää, että heidän on parasta pysytellä kesäasuntonsa muurien suojassa skandaali-prinsessan poismenoa arvokkaasti surren. Sureva kansa ja media eivät kuitenkaan niele, miksi perhe piilottelee, ja vaativat kuningashuonetta ottamaan julkisesti kantaa prinsessa Dianan traagiseen poismenoon.

Samalla kyseenalaistetaan koko monarkiainstituution merkitys nyky-Englannille. Kuningatar Elisabethia ratkaisun löytämisessä auttaa juuri pääministeriksi valittu Blair, joka yrittää taivutella perhettä huomioimaan surukansan tarpeet oman tragediansa keskellä.

Kuningatarrooleista jo kokemusta saanut Helen Mirren näyttelee mediamylläkän keskiöön joutunutta kuningatar Elisabeth II:sta Oscarin arvoisesti. Samoin Tony Blairina nähtävälle Michael Sheenille on rooli Labour-pomona tuttu jo entuudestaan, Kuningattaren ohjaajan Stephen Frearsin aikaisemmasta tv-elokuvasta Sopimus (The Deal, 2003).

Frearsin Kuningatar ottaa käsittelyynsä niin monarkian roolin 1990-luvun lopun Englannissa kuin kuningasperheen kulissien ja lööppien takaisen elämän. Prinsessa Dianan kuolema on samaan aikaan äärettömän julkinen ja äärettömän yksityinen tapahtuma kuningasperheen jäsenille.

Ohjaus: Stephen Frears. Rooleissa: Helen Mirren, Michael Sheen, James Cromwell, Sylvia Syms, Alex Jennings, Helen McCrory, Roger Allam, Tim McMullan, Douglas Reith, tuotanto: Englanti/Ranska/Italia

TV1 on esittänyt elokuvan edellisen kerran 25.8.2009

 

 

Suosittele136 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä