Neljät hautajaiset ja yhdet häät

Julkaistu tiistaina 14.12.2010 0 167

Frank Featherbed (Christopher Walken, vas.) ja Boris Plots (Alfred Molina) ideoivat teemahautajaiset.

TV1 perjantaina 17.12. klo 22.00

Mustaa huumoria viljelevä Neljät hautajaiset ja yhdet häät (Plots With a View) on tapahtumarikas komedia, josta ei vauhtia puutu.

Walesilaisessa pikkukaupungissa asuva Boris Plots haaveili nuorena poikana vain kahdesta asiasta: tanssimisesta ja Bettystä.

Rakkaus ei kuitenkaan saanut tuulta alleen, koska Bettyn isä oli päättänyt saada tyttärensä kunnon avioliittoon. Betty rakasti salaa Borista mutta joutui tyytymään isänsä tahtoon ja nai kaupungin pormestarin.

Boris tyytyi kohtaloonsa ja ryhtyi johtamaan perheyritystä hautaustoimistoalalla. Boris ja Betty päätyvät kuitenkin yllättävällä tavalla yhteen, kun naisen anoppi kuolee.

Vanha kipinä syttyy uudelleen. Neuvokas kaksikko päättää lavastaa Bettyn kuoleman ja karata muille maille. Suuren suunnitelman käytännöntoteutus tuntuu kuitenkin olevan astetta vaikeampaa.

Lisähämmennystä antaa Frank Featherbed, joka on päättänyt uudistaa hautaustoimistoalan innovatiivisella ideallaan: teemahautajaisilla.

Bettyn hautajaiset ovatkin Frankin innovatiivisen liikeidean ensimmäinen koetinkivi. Ainoa ongelma on se, että surevalle perheelle teemahautajaiset tulevat aina yllätyksenä. Onnistuuko Star Trek -teema Frankin haluamalla tavalla?

Ennen kuin Boris ja Betty voivat jättää kotikaupunkinsa, on heidän kostettava Bettyn ex-miehelle, koska nainen saa selville, mitä mies on todellisuudessa juoninut Bettyn selän takana.

Puolitoistatuntisen nauruterapian takaavat nimekäs näyttelijäkaarti, johon kuuluvat muun muassa Alfred Molina, Brenda Blethyn, Robert Pugh, Naomi Watts, Christopher Walken ja Lee Evans. Ohjaus: Nick Hurran, tuotanto Iso-Britannia, USA, Saksa 2002.

 

Elokuva uusitaan torstaina 30.12. klo 23.15

 

Suosittele167 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä