Rouva Henderson esittää

Julkaistu maanantaina 16.08.2010 0 142

Kuvassa rouva Laura Henderson (Judi Dench, oik.) ja Maureen (Kelly Reilly).

TV1 torstaina 21.10. klo 23.30

On 1930-luvun alku, ja Lontoossa asuva rouva Henderson (Judy Dench) on juuri jäänyt leskeksi. Hän on tylsistynyt eikä tiedä mitä tekisi elämälleen.

Henderson päättää silmänräpäyksessä ostaa tuulimyllyssä toimivan teatterin. Hän palkkaa ohjaaja Vivian Van Dammin (Bob Hoskins), ja heille muodostuu nopeasti omintakeinen suhde toisiinsa. He tekevät yhdessä menestyvän farssin, jota kuitenkin muut teatterit alkavat kopioida.

Rouva Henderson saa yllättävän idean seuraavasta show’sta, jossa näyttelijät ovat koko esityksen alasti. Saatuaan Van Dammin ja näyttelijät suostuteltua mukaan, he alkavat harjoitella esitystä. Show’n ensi-ilta sujuu loistavasti, ja he saavat luvan esitykselleen jatkossakin. Aikaa kuluu ja teatteri menestyy.

Suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi Toisen maailmansodan myötä. Tuulimyllyteatteri on ainoa avoinna oleva teatteri, ja suosio on edelleen suurta. Teatteria vaaditaan suljettavaksi, koska jos pommit osuvat teatteriin, liian moni yleisössä istuva sotilas kuolee. Rouva Henderson ei kuitenkaan luovuta, vaan taistelee teatteristaan viimeiseen asti.

Rouva Henderson esittää (Mrs Henderson presents, Iso-Britannia 2005) on vahva ajankuvaus Toista maailmansotaa edeltävästä poliittisesti painostavasta ajasta. Elokuvaa tähdittävät eräs aikamme kiitetyimmistä näyttelijöistä Judy Dench aisaparinaan pitkän uran elokuvan parissa tehnyt Bob Hoskins.

Ohjaus: Stephen Frears Näyttelijät: Judy Dench, Bob Hoskins, Kelly Reilly.

 

Suosittele142 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä