Uusi Kino uudelle paikalle

Julkaistu keskiviikkona 18.11.2009 0 182

Elokuva Ei kenenkään maa kertoo parikymppisistä nuorista miehistä itäisessä Helsingissä.

Uskollinen katsoja Joensuusta kirjoitti Uudesta Kinosta viime keväänä: ”Kiitokset Uudelle kinolle elokuvallisesta tajunnanlaajentamisesta aina alakouluajoista lähtien. Ilman teitä olisin varmasti eri ihminen!”.

”Tämä viesti oli paras palaute minkä olen koskaan saanut Uudesta Kinosta. Se kuvastaa myös sitä, miten itse näen Uuden Kinon”, sanoo tuottaja Sari Volanen.

”Elokuvia, jotka vaikuttavat hyvässä ja pahassa. Jotkut lyhytelokuvat voivat ihastuttaa, toiset ärsyttävät, mutta valitut elokuvat on valittu rakkaudella ja tunteella - joka ikinen!”

Keväällä 2010 helmikuun 1. päivästä lähtien Uusi Kino vaihtaa paremmalle katselupaikalle – maanantai-iltaan kello 22.30.

 

Komediaa, draamaa, animaatioita

”Uudesta Kinosta tulee todellinen ja ainoa lyhytelokuvan ohjelmapaikka suomalaisessa televisiossa”, Volanen painottaa.

Maksimi kesto lyhytelokuvalle on 30 minuuttia. Illan aikana esitetään yksi noin 30 minuuttinen lyhytelokuva tai monta lyhyempää.

”Keväällä on tarjolla komediaa Suomesta, draamaa täältä ja muilta mailta. Dokumentteja Venäjältä, animaatioita ja palkittuja elokuvakoulujen lyhytelokuvia”, tuottaja luettelee.

TV1 esittää Uutta Kinoa vain keväisin. Syksyisin lyhytelokuvia näytetään Teema-kanavalla toisen otsikon alla.

 

Muualla netissä:

Uusi Kino

 

Suosittele182 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä