Vesku

Julkaistu keskiviikkona 13.06.2012 0 131

Vesa-Matti Loiri rentoutuu pohjoisen kalavesillä.

TV1 lauantaina 23.6. klo 22.30 - 00.15

Yle Areenassa 30 päivää

Vesku on ensimmäinen dokumenttielokuva koko kansan rakastamasta näyttelijästä ja laulajasta Vesa-Matti Loirista.

 

Turhapurosta Eino Leinoon

Vesa-Matti Loiri on tehnyt elämässään miltei kaiken sen, mitä taiteilija voi. 17-vuotiaana alkanut taiteilijan työ on kuljettanut Veskua elokuvasta teatterilavoille ja sieltä televisioon, Turhapurolta Eino Leinon suuriin vesiin.

Kaikkien tuntema viihdyttäjä on myös yksityishenkilö, johon työnteko ja keikkaelämä ovat jättäneet jälkensä.

 

Vesku, Spede ja naiset

Elokuvassa Vesku kertoo omalla karismaattisella tavallaan uransa vaiheista. Hän tapaa tärkeitä ihmisiä uransa varrelta sekä pohtii suhdettaan julkisuuteen, läheiseen työtoveriin Spede Pasaseen, elämänsä naisiin sekä omiin lapsiinsa.

Mika Kaurismäen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa esiintyvät muun muassa taiteilijan lähipiiristä Lily Loiri (Veskun äiti), Jenni ja Joonas Loiri, ex-vaimo Stina Toljander, ex-rakkaat Lenita Airisto ja Marita Hakala, sekä näyttelijät Esko Salminen ja Hannele Lauri sekä ohjaaja Kalle Holmberg.

 

Festivaalit odottavat

Viime vuosina Vesku on keskittynyt pääasiassa laulamiseen. Vielä ei ole aika jäädä eläkkeelle, sillä uuden albumin tekeminen ja pitkän uran ensimmäinen rocfestivaaliesiintyminen odottavat.

Ohjaus: Mika Kaurismäki. Tuotanto: Marianna Films Oy 2010.

Elokuva on esitetty aikaisemmin TV2:lla vuonna 2011.

 

Suosittele131 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä