Kotikatsomo: Le Havre

Julkaistu maanantaina 14.04.2014 3 35

Arletty (Kati Outinen) on Marcel Marxin (André Wilms) rakastava vaimo.

TV1 sunnuntaina 20.4. klo 21.15 - 22.45 (elokuvan tv-ensi-ilta), uusinta maanantaina 21.4. klo 22.05

Huom! Elokuva alkaa klo 21.15 ylimääräisen uutislähetyksen vuoksi!

Yle Areenassa 7 päivää

Aki Kaurismäen palkittu elokuva Le Havre kertoo vapaaehtoiseen maanpakoon vetäytyneestä entisestä menestyskirjailijasta, nykyisestä kengänkiillottajasta Marcel Marxista (André Wilms).

Marcel on haudannut haaveensa kirjallisesta läpimurrosta ja elelee tyytyväisenä työssään ja kantabaarissaan. Kotona miestä odottaa rakastava vaimo Arletty (Kati Outinen), jonka vakavasta sairastumisesta mies ei vielä tiedä.

Kohtalo heittää yllättäen Marcelin tielle alaikäisen pakolaispojan Idrissan (Blondin Miguel), jonka hän yrittää pelastaa.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pohjoisranskalaiseen Le Havren satamakaupunkiin.

 

Oscar-ehdokas, kuusi Jussia

Le Havren ensi-ilta oli Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2011, jossa elokuvalle myönnettiin kansainvälisen kriitikkoliiton epävirallinen pääpalkinto. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli myöhemmin samana vuonna.

Ammattilaisraati valitsi Le Havren edustamaa Suomea Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-kilpailussa.

Le Havre voitti suomalaisen elokuva-alan Jussi-palkintoa kuudessa eri sarjassa. Se voitti Jussit parhaan elokuvasta, parhaasta ohjauksesta (Aki Kaurismäki), parhaasta naissivuosasta (Elina Salo), parhaasta käsikirjoituksesta (Aki Kaurismäki), parhaasta kuvauksesta (Timo Salminen) ja parhaasta leikkauksesta (Timo Linnasalo).

Rooleissa nähdään André Wilms, Kati Outinen, Jean-Pierre Darroussin, Blondin Miguel, Elina Salo ja Jean-Pierre Léud. Elokuvassa näyttelee myös Kaurismäen Laika-koira, joka on hänen elokuviensa vakionäyttelijöitä.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Aki Kaurismäki. Tuotanto: Sputnik Oy, 2011

 

 

Marcel Marx (André Wilms) yrittää pelastaa pakolaispoika Idrissan (Blondin Miguel).

 

Suosittele35 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 20.04.2014

Kaurismäki on tehnyt upean elokuvan.

sunnuntaina 20.04.2014

Positiivista palautetta:
Aki Kaurismäen Le Havre'n esittelyssä kerrotte heti alkuun, että elokuva on nähtävissä 7 päivää Areenassa. Hyvää informaatiota ja oikeassa paikassa. Jatkakaa näin. Kiitos.

maanantaina 21.04.2014

Kiitos, oli hienoa saada katsoa kaikessa rauhassa Areenassa. Aki Kaurismäki sen jälleen kerran osoitti, pieni on samalla niin suurta. Tämän laajempaa spektaakkelia ihmiskunnan kipupisteeseen emme tarvitse. Se on tässä.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä