Toimittaja Timo Harakka: Irak-skandaalin tulkinnat kesken

Julkaistu tiistaina 13.10.2009 5 134

Pääministeri-elokuva on tulkinta vuoden 2003 tapahtumista. Anneli Jäätteenmäen roolissa nähdään Jonna Järnefelt.

”Mielestäni on päivän selvää, että pääministeri Paavo Lipponen sai kutsun Valkoiseen taloon joulukuussa 2002 vain siksi, että Suomen toivottiin olevan osa Irakin vastaista koalitiota”, sanoo Pääministeri-elokuvan toinen käsikirjoittaja, toimittaja Timo Harakka.

Harakan mielestä ratkaisevaa ei ollut se, oliko ulko- ja turvallisuuspoliittisissa valiokunnissa tehty päätöksiä.

”Fakta, että olimme käyneet sotaan lähtevän presidentin pakeilla juuri ennen sotaretkeä, oli jo ikään kuin tuki tälle koalitiolle.”

Anneli Jäätteenmäki pyrki kritisoimaan suomalaista ulkopolitiikkaa ja yritti profiloitua kyseisessä asiassa. Hän halusi näyttäytyä samaan aikaan Yhdysvaltojen kriitikkona ja vastustaa Irakin sotaa.”

Harakan haastattelu ja lisää materiaalia Pääministeri-elokuvasta Kotikatsomon nettisivuilla.

Suosittele134 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 19.10.2009

Joo, siinä vaiheessa meni draama falskiksi, kun harakan oloinen irakilainen syytti päähenkilöä petturuudesta.

maanantaina 19.10.2009

No niin, joko olisi aika selvittää perusteellisesti no. Lipposen osuus ja sitä kautta Suomen todellinen sitoutuminen koalitioon. Anneli Jäätteenmäki pisti itsensä todella peliin asiassa, jossa jo ennakkoon oli odotettavissa poliittisen ytimen tiukka vastus. Lipponen on epämiellyttävä vanhan ajan kiero poliitikko, joka ansaitsi joutua vastuuseen likaisesta poliittisesta pelistään.

maanantaina 19.10.2009

On tietenkin oikein, että eduskunnalle valehdellut pääministeri joutuu eroamaan. (Jostain syystä periaatetta ei sovelleta enää nykyään.)

Tärkein vuorosana filmissä oli Annelin haastatteluvastaus, jossa hän ihmetteli "lähteen" tivaamista, kun ASIA itse oli kansallisesti ja kansainvälisesti mittaamattoman tärkeä.

Se, että Suomen ensimmäinen naispuolinen pääministeri joutui oikeuteen, sotii mielestäni rankasti Suomen Perustuslain 30 §:ä vastaan.

"Kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut."

tiistaina 20.10.2009

Onko Harakka hukannut järkensä vai mistä kenkä puristaa?
Jäätteenmäestä leivottiin jonkinlaista supernaista, sankaria joka taisteli yksin pahoja miesvoimia vastaan. Tämä asetelma vetoaa varmasti moniin naiskatsojiin mutta se on erittäin lapsellinen ja lattea lähestymistapa.

Elokuvan pohjanoteeraus oli Irakilainen diplomaatti joka rukoili polvillaan silloista oppositiojohtaja Jäätteenmäkeä pelastamaan koko Irakin kansan. Tästä kohtauksesta puuttui vain se että Jäätteenmäki olisi juossut teräsmiehen viitta hulmuten Seutulan lentokentälle ja hypännyt ensimmäiseen Irakin koneeseen.

Tässä tarinassa on paljon sellaista mikä on edelleenkin pimennossa ja paljon on tärkeitä kysymyksiä esittämättä mutta ikävä kyllä tässä ohjelmassa ei esitetty niistä ensimmäistäkään.
Jäätteenmäen eroaminen ei ole mielenkiintoinen seikka sillä sen taustat on jo suunnilleen tiedossa. Jäätteenmäki kaatui omaan ahneuteensa ja kokematttomuuteensa jonka varmisti Pekkarinen hyvinkin mielellään.

Oleellisinta tässä asiassa on se mihin pääministeri Lipponen USA:n vierailullaan sitoutui ja miten presidentti Halonen sekä ulkoministeri Tuomioja asiaan reagoivat. Tämän kun joku tutkiva journalisti uskaltaisi selvittää niin luultavasti samalla selviäisi monta muutakin asiaa, ehkä myös todellinen syy Jäätteenmäen eroon.

maanantaina 30.11.2009

Anneli ei ollut Bildemberg.. Eikä Anneli valehdellut, vaan salasi lähteensä jolla oli salassapitovelvollisuus.. Jota lähde rikkoi.. Anneli ei olisi saanut myöskään rikkoa tätä salassapitoehtoa, vaikak ei olisi kaiken järjen mukaan saanut edes tietää asioista.

Kyllä suurempi rikollinen asiassa oli Lipponen jonka kasvot osin pelastettiin pääministerin erolla.

Stasi, koalitio ja monet muut ovat edelleen piilossa, ja mangustista haaveillaan jopa EU pressaa.. bildemberg...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä