Tekijänä

Julkaistu torstaina 25.07.2013 0 35

Minna Parikka suunnittelee kenkiinsä huumoriakin.

TV1 arkisin 30.7. - 12.8.2013 klo 18.30 - 19.00, uusinta arkiaamuisin klo 9.30 - 10.00, jaksoa ei esitetä 6.8.

Yle Areenassa 30 päivän ajan

Tekijänä-sarjan päähenkilöt ovat sukupolvensa huippuja, nuoria tekijöitä, jotka ovat tarttuneet hetkeen ja kouliintuneet työssään poikkeuksellisen taitaviksi, taipumustensa ja kovan työn kautta. Heitä seurataan yhden päivän ajan, aamusta iltaan.

 

Osa 1. Minna Parikka

Minna Parikan kengät ovat tunnettuja korkeista koroista ja naisellisuudesta, mutta myös leikkimielisyydestä ja huumorista. Minnan mukaan hyvä kenkä on sellainen, jota voi oikeasti käyttää. Kenkäsuunnittelija luotsaa yritystään intohimoisella otteella. Parikka päästää kurkistamaan universumiinsa, jossa mikään ei ole sattuman varassa.

 

Osa 2. Miika "Särre" Särmäkari

Miika Särmäkari, joka tunnetaan myös Loost Koos yhtyeen Mc Särrenä, on toiminut Basso Median mediapäätoimittajana. Ystäväpiiristä löytyivät tekijät radiokanavalle, lehdelle, netti-tv:lle ja -yhteisölle.

Särmäkarin työpäivät koostuvat erilaisista kokouksista ja tapaamisista, lukuisista puheluista, sähköposteista, sekä sosiaalisen median seuraamisesta. Vastapaino löytyy Loost Koos -yhtyeessä räppäämisestä ja onnellisesta ydinperheestä.

 

Osa 3. Samu-Jussi Koski

Samu-Jussi Koski kertoo suunnittelevansa vaatteita ajatteleville naisille. Kosken työn ytimessä ovat eettisyys, laadukkaat materiaalit ja klassinen linjakkuus. Omassa yrityksessä työtä tehdään kera ystävien, kunnianhimoisesti ja inspiroituneesti.

Samu-Jussi Koski aloitti Marimekolla legendaarisen Kirsti Paakkasen kaudella. Koski ehti olla suuressa designtalossa kaikkiaan 10 vuotta edeten harjoittelijasta vaatesuunnittelijaksi ja edelleen luovaksi johtajaksi. Oman tekemisen palo sai kuitenkin jättämään huippupaikan, ryhtymään yrittäjäksi ja perustamaan oman vaatemerkin.

 

Osa 4. Antto Melasniemi

Antto Melasniemi on on ravintolakonseptien suunnittelija ja erilaisten ruokaan liittyvien tapahtumien järjestäjä. Vieraanvaraisuus, mutkaton maistuva ruoka ja mieleenpainuva kokonaiselämys ovat hänen toimintansa perusta.

Erilaisissa lyhyemmissä projekteissa Melasniemi pääsee toteuttamaan kiinnostustaan muotiluun, taiteisiin ja performatiivisiin kokeiluihin. Yksi näistä on Hel Yes! tapahtuma, joka tällä kertaa esittelee suomalaista muotoilua, musiikkia ja tanssia Tukholmassa, missä vanha kirkko on muutettu viikon ajaksi ravintolaksi.

 

Osa 5. Elastinen

Kimmo Laiho eli Elastinen on 31-vuotias rap-artisti, toimitusjohtaja ja levytuottaja. Hänen kiinnostuksensa hiphop-kulttuuriin alkoi breakdance-tanssin kautta 12-vuotiaana koululaisena. Samoihin aikoihin hän sai idean rap-riimien kirjoittamisesta. Musikaalinen perhe oli tukena ja veljen kanssa tulikin räpättyä rumpujen tahtiin ensimmäiset omat rap-riimit.

Dokumentti kuvaa yhtä päivää Elastisen elämässä, jossa musiikin tekemisen ja levy-yhtiötöiden ohella keskeisellä sijalla on kunnosta huolehtiminen ja tasapainoinen, terve elämä. Keikan ja studiotöiden ohella Elastinen käy treenaamassa punttisalilla ja breakdance-studiolla.

 

Osa 6. Anu Puustinen & Ville Hara

Avanto-arkkitehteinä tunnetut Puustinen ja Hara jättävät jälkensä kaupunkiin ja tuottavat iloa arkeen, oli kyse sitten Hernesaaren saunasta tai Pyhän Laurin kappelista. Lähtökohtana on, että ympäristöön tulee parannus.

 

Osa 7. Saara Renvall

Saara Renvall on palkittu muotoilija, jonka mielestä maailma ei tarvitse lisää turhia tavaroita. Muotoilija voi työllään vaikuttaa ympäristöönsä ja rakentaa parempaa maailmaa.

Renvall on suunnitellut huonekaluja, esineitä, koruja, näyttelyarkkitehtuuria ja sisustuksia. Hän on suunnitellut mm. Aalto-yliopiston rehtorin käädyt ja palkitun Kukka-heijastinkorun.

Renvall tähdentää, että muotoilu ei ole yksilölaji. Muotoilija on vain yksi osa ammattitaitoista porukkaa, sen liikkeelle paneva voima. Muotoilija tarvitsee toimeksiantajan, mutta myös käytännön toteuttajan idealle ja siitä syntyneelle suunnitelmalle.

 

Osa 8. Ilkka Immonen

Pelialan yrittäjälle Ilkka Immoselle ei mikään ole mahdotonta. "Pelibisnes kansainvälisesti on tosi haastavaa: voit kehittää vuoden tuotetta ja ensimmäisten kahden päivän aikana selviää tuleeko siitä yhtään mitään."

Lähtökohtana Immosella on ihmisten viihdyttäminen ja tunteisiin vaikuttaminen. Immonen opiskeli Englannissa Coventryn yliopistossa kauppatieteitä. Palattuaan Englannista Rovaniemelle, hän ryhtyi vetämään EU-hanketta, jossa oli tarkoituksena synnyttää sisältötuotantoalan liiketoimintaa Rovaniemelle. Hankkeen päätyttyä Immonen perusti Lapland Studio Oy:n.

 

Osa 9. Heini Riitahuhta

Keramiikkataiteilija Heini Riitahuhdan työhuoneessa, Arabian perinteikkäällä Taideosastolla, syntyy uniikkia taidetta, eläväisiä siveltimenvetoja ja pikkutarkkoja pisteitä. Riitahuhta viihtyy Arabian ainutlaatuisessa tehdasmiljöössä. "Rakastan tehdasromantiikkaa", hän sanoo ajellessaan vanhalla tehdashissillä Taideosaston korkeuksista kohti tehtaan kutsuvia ääniä ja keramiikkapölyä.

Sarjatuotannon suunnittelu ja toteutus kaikkine työvaiheineen on Riitahuhdalle läheistä ja tuttua jo perhepiiristä. Keramiikan ohessa muutkin materiaalit kutkuttavat inspiraatiota: erityisesti tekstiilisuunnittelu vetää Riitahuhtaa puoleensa.

Sarjan on ohjannut Kaisa Kumpula ja kuvannut Hannu Kettunen. Tuottajana on Marjaana Mykkänen.

Sarja on esitetty edellisen kerran Yle Teemalla vuonna 2012/2013.

 

Suosittele35 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä