Eläköön elämä!

Julkaistu perjantaina 19.02.2010 0 198

Markku Sipin animaatiot ilahduttavat Saimi & Jalmarin lähetyksissä.

Vanhuksista puhutaan paljon, mutta yleensä kyseessä on aina joku ongelma.

Keskustellaan eläkeiän nostamisesta, tulevasta työvoimapulasta tai vanhainkotien ja palvelutalojen henkilökunnan vähyydestä.

Onko vanheneminen vain vaikeuksia ja surua?

Jo sanana vanhuus mielletään nykyään helposti kielteiseksi ja pelottavaksi asiaksi.

Ihminen ihmisenä

Yhtä tärkeää kuin vaikeista asioista puhuminen on myös myönteisten asioiden esille tuominen. On tärkeää huomata elämän moninaisuus, joilla eri-ikäiset ihmiset elämäämme rikastuttavat.

Hyppäys uuteen elämänvaiheeseen pitkän työuran jälkeen tuo mukanaan väistämättä pelkoja ja jännitystä, mutta myös kiehtovia muutoksia ja mahdollisuuksia.

Saimi & Jalmari -ohjelmassa kerrotaan, kuinka paljon erilaisia tunteita ja tapahtumia mahtuu yli 60-vuotiaiden ihmisten arkeen – aivan kuten meidän kaikkien.

Ihminen kohdataan ihmisenä, ei iän tuomien odotusten mukaan.

Ohjelman esikuva on ruotsalainen Veteran-TV, jonka elämänmakuinen tyyli on reipas ja huumoripitoinen, ihmistä kunnioittava.

Luonteva suhtautuminen

Saimi & Jalmarin suunnittelu alkoi syksyllä 2008. Halusimme kehittää ohjelmalle uuden ilmeen. Alusta lähtien oli tärkeää löytää työryhmä, jonka kiinnostus aihetta kohtaan olisi aito ja asenne oikea.

Itse olin onnekas saadessani kasvaa isovanhempieni ympäröimänä. Luonnollinen suhtautuminen vanhempiin henkilöihin on aina ollut itsestäänselvyys.

Tämä ei valitettavasti ole mahdollista kaikille, kun sukulaiset asuvat yhä kauempana toisistaan. Samalla on kadotettu luonnollinen tapa kohdata vanhempia ihmisiä. Tämän havaitsimme juontajia etsiessämme.

Koetimme löytää henkilöt, joilla olisi oikea lähestymistapa kaikenikäisiin ja kaikenlaisiin ihmisiin. Kevätkauden juontajamme Mikko Kuustonen ja Marjo Harju onnistuvat tässä loistavasti.

Irti tylsyydestä

Otimme suunnitteluun jo alkumetreillä mukaan kuvaajat.

Halusimme yhdessä koko työryhmän kanssa päästä eroon tutusta ja turvallisesta, ehkä tylsästäkin tavasta kuvata vanhempaa henkilöä rauhallisessa ympäristössä puhuvana päänä.

Emme myöskään halunneet siirtyä toiseen ääripäähän tekemään ylipirteää ohjelmaa, vaan koetimme löytää toimivan keskitien.

Musiikki on myös ollut vahvassa asemassa, olemme halunneet vauhdittaa ja elävöittää juttuja, ehkä epätavallisillakin musiikkivalinnoilla.

Elämän jäljet kasvoilla

Ohjelmaa tehdessä on tullut esiin myös monia ennalta arvaamattomia haasteita. Tällaisia ovat esimerkiksi päähenkilöiden sairastumiset, muistikatkot, mielialavaihdokset ja jopa kuolemat.

Monet aiheistamme ovat myös niin arkaluonteisia, että niiden kuvittaminen loukkaamatta haastateltavia itseään tai samassa tilanteessa olevia katsojia vaatii harkintaa.

Samaan aikaan haluamme kuitenkin näyttää vanhuksen sellaisena kuin hän on. On kiehtovaa katsoa ihmistä, jonka kasvoista näkyy elämä.

 

Alexandra von Knorring-Rosti
Tuottaja
YLE Oppiminen ja tiede

 

 

Saimi & Jalmari

  

Suosittele198 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä