Inhimillinen tekijä: Äiti, muistatko minua?

Julkaistu maanantaina 14.10.2013 2 38

Heini Tuorila (vas.), Sari Valto, Ulla-Maija Vähä ja Katariina Romppainen puhuvat tilanteesta, kun tyttärestä tulee äidilleen äiti.

TV1 perjantaina 18.10.2013 klo 22.00 - 22.50, uusinta sunnuntaina 20.10. klo 17.10

Yle Areenassa vuoden ajan

Millaista on, kun asuu satojen kilometrien päässä vanhemmastaan ja yrittää puhelimitse pitää hänestä huolta? Millaista on luopua pala palalta äidistä, jota muistisairaus hitaasti riuduttaa pois?

Miten pitkän luopumisprosessin ja lopulta äidin kuoleman läpikäyminen muuttaa tyttären omia käsityksiä vanhenemisesta ja kuolemasta?

Katariina: Hoitopaikasta piti taistella

Kirjailija Katariina Romppaisen molemmat vanhemmat sairastuivat muistisairauteen. Isän diagnoosina oli vaskulaarinen dementia ja äidin Alzheimerin tauti.

”Olin kännykkälapsi. Yritin hoitaa vanhempien asioita 500 kilometrin päästä ja minulla oli kaksi pientä lasta. Äiti soitteli minulle monta kertaa päivässä ja välillä lapset huusivat taustalla. Olihan se repivää. Freelancetyöni takia pystyin kuitenkin soittelemaan hoitopaikkoihin ja vanhemmilleni päiväsaikaan”, Katariina kertoo.

Isän hoitoon saaminen oli sotainvaliditeetin takia suhteellisen helppoa: hän pääsi hyvään hoitoon sotainvalidien Veljeskotiin.

Äidin saamisesta hyvään hoitopaikkaan piti taistella vuosia. Äitiä kun pidettiin vielä 87-vuotiaana muistisairaana ”liian hyväkuntoisena”, jotta hänet olisi huolittu kodin ulkopuoliseen hoitolaitokseen.

Terveyden romahtaminen hämmentää

Vanhempien terveyden romahtaminen oli lapsille hämmentävää, koska äiti ja isä olivat aina olleet niin terveitä, nuorekkaita ja itsenäisiä.

”Äiti oli aina sellainen, joka piti kaikki langat käsissään ja jatkuvasti touhusi jotain. Kun kävin kotona, hän teki aina ihania lempiruokiani. Yhtäkkiä hän vain istui siellä ja kysyi, että mitäs aiot minulle laittaa. Se tuntui oudolta”, Katariina muistelee.

Katariinan vanhemmat elivät yli 90-vuotiaiksi. Isä ei enää lopussa tunnistanut lapsiaan, mutta äiti tunnisti vielä kuolinvuoteellaan heidät kaikki.

”Muistisairaus riisui äidistä kaiken muun, mutta jäljelle jäi puhdas rakkaus. Sairaus oli hänelle myös siinä mielessä armollinen, että se vei häneltä murheet. Hän ei enää surrut elämänsä menetyksiä. Alussa toki oli hämmentävää, ettei hän ollut ollenkaan huolissaan meistä lapsista kuten aiemmin.”

Ulla-Maija: Tuttu äiti muuttui

Perushoitaja Ulla-Maija Vähän äiti sairastui 67-vuotiaana Alzheimerin tautiin. Äiti oli ollut aina terve, iloinen ja sosiaalinen ja siksi sairastuminen oli kaikille järkytys. Varsinkin Ulla-Maijalle, joka työssään vanhainkodissa oli nähnyt, mitä muistisairaus tekee ihmiselle.

”Se oli rankinta seurata äidissäkin: miten ihmisen identiteetti murenee pala palalta pois. Miten se äiti ei ollut enää se tuttu äiti”, Ulla-Maija sanoo.

Ulla-Maijan äiti oli fyysisesti hyvässä kunnossa ja tottunut tekemään joka päivä kaksi lenkkiä. Hoivakodistakin hän karkaili usein yrittäen todennäköisesti mennä vanhaan kotiinsa. Kunnes tapahtui se viimeinen karkaaminen, jonka seurauksena äiti kuoli. Kukaan ei puuttunut pakkassäässä harhailevan vanhuksen menoon.

Välitä, jos näet vanhuksen karkuteillä

Vuosi järkytyksen ja menetyksen jälkeen Ulla-Maija otti yhteyttä muistiyhdistykseen ja siitä yhteydenotosta seurasi Muistiliiton valtakunnallinen Välitä-kampanja.

Välitä-kampanjan viesti tulee selville jo otsikosta: välitä ja puutu tilanteeseen, jos näet muistisairaan vanhuksen karkuteillä. Vähimmillään apua tarkoittaa, että soittaa edes hätäkeskukseen.

”Olen kiitollinen siitä, että Muistiliitto toteutti tämän kampanjan ja jos se auttaisi siihen, ettei enää yksikään muistisairas joutuisi kokemaan vastaavaa, niin silloin äiti ei kuollut turhaan”, Ulla-Maija sanoo.

Heini: Äitiä oli vaikea lähestyä

Markkinointijohtaja Heini Tuorila oli itse vasta nuori opiskelija, kun hänen 56-vuotias äitinsä sai Alzheimer-diagnoosin. Alzheimer muutti äitiä katkeraksi ja myrkylliseksi. Tämä teki lähentymisen vaikeaksi. Äiti ei myöskään koskaan suostunut myöntämään, että hän oli sairas.

”Suren sitä, että meiltä jäi puuttumaan aikuisten välinen suhde. Olisin toivonut, että aikuisena olisin saanut luotua häneen tiiviimmän ja läheisemmän suhteen, mutta niin ei käynyt.”

Äiti sairasti 18 vuotta ja kuoli 72-vuotiaana. Viimeiset viisi vuotta hän oli vuodepotilaana ja puhekyvyttömänä. Se oli rankkaa aikaa. Kuolemaa odotettiin ja lopulta äiti kuoli nälkään kieltäydyttyään enää aukaisemasta suutaan.

Rakkaudella oikeita valintoja

Kokemus vanhempien muistisairaudesta on saanut Katariinan, Ulla-Maijan ja Heinin miettimään omaa vanhuuttaan. He toivovat, että suhteet lapsiin säilyisivät rakkaudellisina, jotta nämä huolehtisivat aikanaan heidän hoitoon pääsystään.

”Olen sanonut pojilleni, että jos huudan ja möykkään ja vastustan hoitoon menemistä kuten äitini teki, niin en tarkoita sitä. Uskon, että he rakkaudella tekevät ne valinnat, jotka minun hoidossani pitää tehdä”, Ulla-Maija sanoo.

Ohjelman toimittaa Sari Valto.

Muualla verkossa

Inhimillinen tekijä