Inhimillinen tekijä: Huipulla sattuu

Julkaistu maanantaina 18.11.2013 2 12

Sari Valto, Sanni Leinonen, Tero Pitkämäki ja Kiira Korpi keskustelevat huippu-urheilijan menestyspaineista.

TV1 perjantaina 22.11.2013 klo 22.00 - 22.50, uusinta sunnuntaina 24.11. klo 17.10

Yle Areenassa vuoden ajan.

Minkälaisia menestymisen paineita huippu-urheilijan pitää oppia kestämään?

Siitä kertovat Inhimillisessä tekijässä taitoluistelija Kiira Korpi, keihäänheittäjä Tero Pitkämäki sekä alppihiihtouransa lopettanut Sanni Leinonen.

 

Jalkavamma pysäytti Kiiran

”Taitoluistelijat ovat kilpailutilanteessa usein teknisesti melko tasavertaisia, joten henkinen kantti ratkaisee,” toteaa Kiira Korpi, joka parhaillaan kuntouttaa repeytynyttä akillesjännettään.

Kiira joutui jättämään viime MM-kisat väliin jalkavamman takia, samoin EM-kisat.

Päätavoite oli ensi helmikuun Sotshin olympialaisissa, mutta nyt nekin on unohdettava syyskuussa sattuneen akillesjännevamman takia. Kiira ei kuitenkaan luovuta.

”Nyt paneudun kuntoutukseen ihan eri tavalla kuin viime kerralla. Nyt olen treenannut lähes loukkaantumisen alusta asti aktiivisesti kuntoani. Lajeina vesijuoksu ja pilates muun muassa. On tasapainoiltava sen välillä, että jalan arpikudos ei saa kovettua liikaa ja toisaalta sen välillä, ettei jänne repeydy rasituksesta uudelleen.”

 

Lepoa ja henkistä huoltoa

Kiiran ympärillä on huoltotiimi, joka tekee kaikkensa kolminkertaisen EM-mitalistin jalan kuntouttamiseksi. Silti Kiira ei ole halunnut täyttää mieltään pelkällä pakkotahtisella kuntouttamisella.

”Aikaisemmin en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin vain sitä, miten saan jalkani kuntoon. Nyt päiviini kuuluu paljon muutakin, ystävien tapaamista ja rennompaa olemista. Levosta on tullut entistä tärkeämpää.”

Kiiralla on ollut apunaan myös henkinen valmentaja noin 15-vuotiaasta asti. Hän vaihtoi hiljattain paitsi lajivalmentajaansa niin myös henkistä valmentajaansa.

"Alkuaikoina henkisessä valmennuksessa käsiteltiin usein vain erilaisia ongelmatilanteita, mutta nykyään ote on kokonaisvaltaisempi ja siitä pidän. Voin purkaa kaikki mieltäni painavat asiat hänelle."

 

Tero – ainoa mitalitoivo

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on usein arvokisoissa Suomen ainoa mitalitoivo ja kantaa vieläpä koko Suomen yleisurheilun menestystä harteillaan. Hän sanoo kuitenkin oppineensa sulkemaan nämä paineet melko tehokkaasti mielestään.

"Kyllä kilpailuissa silti aina jännitän etukäteen. Päästessäni kentälle ja saadessani keihään käteeni, jännitys helpottuu ja olosta tulee varmempi. En mieti kotisohvien yleisöä siinä tilanteessa. Jos sellaista päästäisin mieleeni, suorituksesta ei tulisi mitään".

"Itsevarmuuteni on silloin vahva, jos edeltävä harjoituskausi on sujunut hyvin ja ongelmitta. Toisaalta kaiken piti olla kunnossa Lontoon olympialaisissa, mutta pettymyksekseni jäin ilman mitalia. Silloin mietin lopettamistakin. Kuitenkin heti kisojen jälkeen alkoi tulla taas hyviä suorituksia, mikä sai minut päättämään, että jatkan vielä".

 

Kylki kuntoutui vauhdilla

Ja hyvä niin, sillä Pitkämäki heitti tänä vuonna Moskovan MM-kilpailuissa hopeamitalin itselleen ja jäi kullastakin vain kymmenen senttiä. Vain kuukausi ennen MM-kisoja Pitkämäki oli ollut leikkauspöydällä kylkivammansa takia.

Kuntoutuminen tapahtui hämmästyttävän kovaa vauhtia.

"Vähän tein vastoin lääkärin neuvoa ja aloin treenata heittoja jo kolme viikkoa leikkauksen jälkeen. En pelännyt kyljen uudelleen loukkaantumista, mutta kyllä siinä suurta varovaisuutta aluksi oli. Motivaatio ei lopahtanut missään vaiheessa".

 

Sannilta loppui motivaatio

Alppihiihtäjä Sanni Leinosen ura päättyi motivaatio-ongelmiin vain 22-vuotiaana. Sanni oli noussut alppihiihdon maajoukkueeseen vain 16-vuotiaana ja hänen paras sijoituksensa maailmancupissa oli seitsemäs sija vuonna 2010. Samana vuonna hän voitti pujottelun SM-kultaa konkari Tanja Poutiaisen nenän edestä.

Lopettamispäätöstä hän kuitenkin pohti pitkään lupaavista tuloksista huolimatta.

"Kilpaileminen ei vain tuntunut enää hyvältä. Erityisen raskaalta tuntui jatkuva reissaaminen. Matkapäiviä oli 200 vuodessa. Hotellielämä alkoi väsyttää. Kun polveni ristiside meni rikki ja jouduin puoleksi vuodeksi sairaslomalle, sain olla kotona ja huomasin, että elämässä on muutakin kuin kilpaileminen. Ehkä silloin alitajunnassa aloin pohtia lopettamista, vaikka olinkin vielä silloin kovasti jatkamassa uraani ja uskoin kuntoutuvani ihan ennalleen".

 

Rennompaa kuntoilua

Niin Sanni kuntoutuikin, mutta eräällä hiihtoleirillä sitten vain tuli sellainen tunne, että äkkiä pois täältä.

"En kuitenkaan hypännyt taksiin ja vain häipynyt, vaan kuuntelin lajikavereita, jotka neuvoivat kisaamaan kauden loppuun ja miettimään ratkaisua perusteellisesti. Siitä olen kiitollinen, että niin tein. Nyt tunnen olevani siinä, missä oikeasti haluankin".

Nykyään Sanni opiskelee Rovaniemellä liikuntaohjaajaksi. Hän urheilee edelleen paljon ja nauttii suksilla olemisesta vapautuneemmin.

"On ihanaa saada itse päättää vaikka kuntosalilla, mitä tänään haluan tehdä tai käydä lenkillä ilman että pitää paperista katsoa, paljonko sykemittarin pitää tällä kertaa näyttää."

 

Kiirakin mietti lopettamista

Kiirakin myöntää miettineensä lopettamista edellisellä loukkaantumiskerralla viime keväänä.

"Annoin itselleni luvan miettiä ihan aidosti, että mitä itse todella haluan. Päädyin siihen, että minulla on vielä niin paljon intohimoa lajia kohtaan ja halua kehittyä luistelijana, että haluan jatkaa. Uskon, että se paras luistelu on vielä edessä. Ja nyt näin loukkaantuneena olen tajunnut, miten paljon kaipaan jäälle."

Kiira on jo päässyt lyhyiksi ajoiksi ottamaan tuntumaa jäähän. Etäisenä tavoitteena on osallistua ensi maaliskuun MM-kisoihin. "Nyt keskityn vain jalkani kuntouttamiseen, mutta totta kai kilpailut käyvät mielessäni.”

 

Tero haluaa kuulla Maamme-laulun

Tero Pitkämäellä on puolestaan seuraava tavoite ensi elokuun EM-kisat. Siellä hän toivoo kuulevansa Maamme-laulun.

"Voittaessani MM-kullan Osakassa minulle soitettiin vahingossa Viron kansallislaulu. Kyllä minä sen Maamme-laulun vielä haluaisin kuulla."

Ohjelman toimittaa Sari Valto, tuotanto Yle Asia.

Ohjelmaan on saatavilla suomen- ja ruotsinkielinen tekstitys.

 

Muualla verkossa

Inhimillinen tekijä

 

Suosittele12 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 22.11.2013

Nähdäänkö ohjelmassa Suomisen standup-komiikkaa?

perjantaina 22.11.2013

Aivan mahtavia tyyppejä nämä urheilijat!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä