Inhimillinen tekijä: Käveletkö vain ohi?

Julkaistu maanantaina 28.01.2013 6 72

Toimittaja Sari Valton (takana keskellä) vieraina ovat Wellu Koivisto, Kati Saukko ja Katja Tukiainen.

TV1 perjantaina 1.2. klo 22.00 - 22.50

Yle Areenassa vuoden ajan.

Kuvataiteilija Katja Tukiaista, kansalaisaktivisti Wellu Koivistoa ja eläkeläinen Kati Saukkoa yhdistää se, että he kaikki uskovat hyvän tekemiseen.

He ovat idealisteja, jotka haluavat muuttaa maailmaa omilla teoillaan. He eivät lannistu, vaikka teot olisivat pieniäkin, koska he uskovat niiden merkitykseen.

Sarjakuvalla itsetuntoa ja arvostusta

Taiteilija Katja Tukiainen on käynyt useita kertoja Intiassa pitämässä Maailman sarjakuvat ry:n sarjakuvatyöpajoja paikallisille kansalaisjärjestöjen aktiiveille.

Ideana on käyttää seinäsarjakuvaa viestinnän välineenä. Sarjakuviin ydinviestin saa tiivistettyä helposti omaksuttavaan muotoon.

Aiheet paikalliset saavat miettiä itse. Esille nousee esimerkiksi tyttöjen aseman ja itsetunnon kohentaminen ja asenteiden muuttaminen kastittomia kohtaan.

”Kun kävin ensimmäisen kerran Intiassa 90-luvun lopussa ja näin ne jätesäkeistä kasatut slummit ja kohtasin kerjääviä lapsia, en ehkä olisi kestänyt sitä tunnetta, ellen olisi tiennyt, että voin sarjakuvatyöpajan kautta tehdä edes hippusen verran asioille jotain. Kenties työpajoilla ei ole välitöntä vaikutusta, mutta en voisi tehdä tätä työtä, ellen uskoisi, että pidemmällä aikavälillä asennetyöllä on merkitystä, Katja sanoo.

Mitä pahaa auttamisessa?

Katja uskoo, että ihmisellä on onnellisempi olo, kun hän voi tehdä asioille jotakin.

”Itse olisin sietämätön ihminen, jos vain olisin maailmantuskassani. Auttamisesta tulee hyvä olo ja siinä mielessä se on itsekästä, mutta onko hyvän olon saamisessa jotain pahaa? On vaikea kuvitella, että joku ei haluaisi puolustaa heikompaansa.”

Katja tekee seuraavaksi yhteistyötä ihmisoikeusjärjestö Amnestyn kanssa. Hän myös kouluttaa kouluttajia, jotka alkavat vetää sarjakuvatyöpajoja Suomessa niiden vähemmistöjen kanssa, jotka kokevat, etteivät ole saaneet ääntänsä kuuluville.

”Ei Estellestä mitään tule!”

Wellu Koivisto lähti nuorena miehenä mukaan ”maailmanparannuslaiva” Estellen rakentamisprojektiin. Laiva koottiin kierrätysromuista ja varusteluun piti kerätä rahaa anomusten ja polkupyöräkorjaamon pyörittämisen kautta. Vapaaehtoisia tuli ja meni, mutta Wellu pysyi.

”Vuosien vieriessä moni ei uskonut, että laiva joskus valmistuisi. Oli ikimuistoinen hetki, kun laiva lopulta valmistui ja lähti Aurajoelta liikkeelle kohti Afrikkaa, minne veimme avustustarvikkeita”, Wellu muistelee.

Wellu on ollut mukana Estellen kampanja -ja avustusreissuilla aina viime syksyyn asti, jolloin laiva pyrki viemään avustustarvikkeita saarretun Gazan asukkaille. Israel esti aikeet ja takavarikoi aluksen.

Miksi autatte angolalaisia?

Wellu kiinnostui rauhanaatteesta nuorena koululaisena. Lastenkotilapsena hän huomasi, että maailma ei ole oikeudenmukainen. Kymmenenvuotiaana hän oli jo mukana rauhanmarssilla. Nykyään hän toimii Turun kunnallispolitiikassa.

”Olen kuullut kritiikkiä, että mitä te niitä angolalaisia autatte, kun täällä Turussakin riittää autettavia. Minä en näe eroa sillä, autanko angolalaisia, turkulaisia vai gazalaisia, sillä me kaikki olemme ihmisiä, joilla on oikeus tasa-arvoisuuteen. Meille kaikille kuuluvat ihmisoikeudet, koulutus ja toimeentulo, Wellu sanoo.

Wellulle auttaminen on itsestään selvää. Se on elämäntapa, josta tuli hänelle Estellen myötä myös ammatti.

Tyttö, joka myi ananaksia

Eläkeläinen Kati Saukko on esimerkki ihmisestä, joka tekee ruohonjuuritason konkreettista auttamista. Hän on rakennuttanut miehensä Pertin kanssa kummilapselleen ja tämän äidille Sri Lankaan talon. Auttamissuhde srilankalaisperheeseen alkoi poikkeuksellisella tavalla jo vuosikymmeniä sitten.

”Olimme Pertin kanssa lomamatkalla -80-luvun alkupuolella Sri Lankassa. Uimarannalla meitä lähestyi pieni paikallinen tyttö, joka yritti myydä ihmisille ananaksia. Ystävystyimme tämän Deepani-nimisen tytön kanssa ja kävimme monta kertaa kylässäkin hänen perheensä savimajassa. Parin viikon lomamatkan jälkeen tyttö itki, kun jouduimme lähtemään pois, Kati kertoo.

Tytöstä tuli äiti ja leski

Neljän vuoden päästä he matkustivat jälleen samaan paikkaan ja tapasivat taas ystävänsä siellä. Sen jälkeen meni kolmetoista vuotta, ennen kuin he seuraavan kerran päätyivät lomailemaan samaan paikkaan.

”Pertti näytti uimarannalla ihmisille valokuvaa itsestään ja pienestä Deepani-tytöstä, josko joku tietäisi missä tämä nykyään oli. Sana levisi ja meni vain vartti, kun Deepani ilmestyi rannalle. Hänestä oli tullut pienen poikavauvan äiti, mutta myös leski. Sydämemme suli tuon pienen pojan, Chaturan, edessä. Hänestä tuli kummipoikamme.

Vuosien mittaan Kati ja Pertti avustivat kummipoikaansa viemällä hänelle lomareissuillaan koulutarvikkeita ja muuta tarpeellista. Samalla he kuskasivat paikallisille vanhuksille silmälaseja.

Talo ja perheenjäseniä

Kolme vuotta sitten he aloittivat mittavan urakan. He päättivät rakennuttaa Deepanille ja Chaturalle oman talon, sillä nämä joutuivat asumaan sukulaistensa nurkissa ahtaissa ja väkivaltaisissakin oloissa.

”Keräsimme rahaa kirpputorimyynnillä, askartelimme koristeita, poimimme soilta karpaloilta sata litraa ja ystävämme järjestivät maksullisia hyväntekeväisyysillallisia. Vähitellen rahat saatiin kasaan ja talo alkoi nousta."

Kati sanoo, että Chaturasta ja Deepanista on tullut heille todella läheisiä perheenjäseniä. Chatura kirjoittaa heille koko ajan paranevalla englanninkielellään sähköpostiviestejä Saukkojen lahjoittamalla läppärillä.

"Meillä ei ole Pertin kanssa yhteisiä biologisia lapsia ja Deepanista tuli meidän tyttäremme ja hänen pojastaan kuin lapsenlapsemme. Avustustyö on myös lähentänyt minua ja Perttiä. En ymmärrä, että olisinko kaiken tämän ajan vain istunut telkkarin edessä, mikäli tätä projektia ei olisi ollut”, Kati sanoo.

Katjaa, Wellua ja Katia haastattelee toimittaja Sari Valto.

Muualla netissä:

Inhimillinen tekijä