Inhimillinen tekijä: Kun vakava sairaus iskee nuoreen

Julkaistu maanantaina 02.04.2012 6 479

Kaisa Haltia (vas.), Susanna Oförsagd, Verna Heikkilä ja Anne Flinkkilä keskustelevat nuoren sairastumisesta.

TV1 perjantaina 6.4. klo 20.55 - 21.50

Yle Areenassa 30 päivää

”Voiko lapsella olla syöpä”, Verna Heikkilä muistaa kysyneensä kolme vuotta sitten, kun kyljessä tuntunut kova kipu osoittautui agressiiviseksi sarkoomaksi.

Nyt 16-vuotias Verna kertoo suoraan ja kaunistelematta siitä, miten nuoren elämä pysähtyy, kun vakava sairaus iskee.

Verna arvelee olevansa vanha sielu nuoressa ruumiissa, kokemuksia äärirajoilla olemisesta on kertynyt ikätovereita enemmän.

Meikillä vahva naamio

Verna kävi läpi rankat hoidot ja sanoo kaiken olleen paljon pahempaa, kuin mitä ikinä pystyi kuvittelemaan.

Hänelle jäi pahat muistot kovista kivuista ja varsinkin siitä, miten niihin suhtauduttiin. Kovaan päänsärkyyn tarjottiin välillä lääkkeeksi pillimehua.

Verna pystyi käymään jonkun verran koulua, mutta kaveripirissä hän tunsi itsensä usein ulkopuoliseksi ja arvelee, että hänen sairauttaan jotenkin pelättiin.

Kun tukka ja ripset lähtivät, hän meikkasi itselleen vahvan naamion näyttääkseen samalta kuin muutkin.

Sielunsisaret – Verna ja Noora

Sairaalassa Verna tutustui itseään vähän nuorempaan Nooraan, jonka kanssa sielunsisaruus löytyi heti.

Oli joku jonka kanssa ihmetellä hiustenlähtöä, suunnitella shoppailua ja olla vaan, ilman selityksiä.
Vernan ja Nooran äidit olivat tutustuneet netin kautta ja vertaistuki on ollut äärimmäisen tärkeätä.

Nooran äiti Susanna Oförsagd on mukana ohjelmassa. Noora taisteli puolitoista vuotta, muta lopulta sairaus oli voimakkaampi ja Noora menehtyi.

Ohjelmassa koetaan koskettavia hetkiä, kun Verna muistelee Nooralle antamiaan jäähyväisiä.

Syyllisyys omasta sairaudesta

Inhimillisessä tekijässä on mukana taideterapeutti Kaisa Haltia, joka on auttanut myös Vernaa ja Nooran äitiä Susannaa.

Kaisa pohtii sitä, miten lapsi usein tuntee valtavaa syyllisyyttä sairaudestaan, koska koko perheen elämä mullistuu.

Vernakin sanoo suojelleensa vanhempiaan ja pitäneensä mustimmat tunteet itsellään. Kuolemanpelon kanssa hän sanoo taistelleensa yksin.

Susanna miettii, että lapsen kuoleman jälkeen on kuin yksi raaja olisi amputoitu. On edelleen elossa ja on opeteltava tulemaan toimeen yhdellä jalalla.

Hän sanoo, että ei ole hyväksynyt lapsen sairastumista ja menettämistä. Hän ei kuitenkaan halua antaa syövälle sellaista valtaa, että koko jäljellä olevan perheen elämä tuhoutuu.

Liian paljon liian nuorena

Verna on pohtinut paljon sitä, miksi hän selvisi, mutta Noora ei. Hän on tuntenut surua ja syyllisyyttä.

Kaisa muistuttaakin siitä, että nuoret vakavasti sairastuneet joutuvat kokemaan liian nuorena vaikeita asioita. Monella ei ole sanoja käsitellä asioita.

Taideterapiasta voi olla nuorille paljon apua: saa maalata vaikka koko seinän mustaksi. Vernakin muistaa huutaneensa pelkojaan ääneen.

Rankasta aiheesta huolimatta ohjelmassa on paljon valoa. Nuoren Vernan valloittava persoona, hienon ystävyyden muistelu ja usko tulevaisuuteen kantavat tummien sävyjen läpi.

Ohjelman toimittaa Anne Flinkkilä.

Muualla netissä:

Inhimillinen tekijä