Inhimillinen tekijä: Kuolemanrajan tuolla puolen?

Julkaistu maanantaina 17.03.2014 6 24

Matti Kiviluoto (vas.), toimittaja Sari Valto, Leo Näreaho ja Marja Rehn keskustelevat kuolemanrajakokemuksista.

TV1 perjantaina 21.3.2014 klo 22.00 - 22.50, uusintana sunnuntaina 23.3. klo 17.10

Yle Areenassa vuoden ajan.

Osa ihmisistä, jotka on sydämenpysähdyksen jälkeen saatu elvytettyä takaisin eloon, kertovat kokeneensa yliluonnollisia asioita kliinisen kuolemansa aikana. Inhimillisessä tekijässä puhutaan kuolemanrajakokemuksista.

Tiedemaailmassa ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, mistä kokemukset voivat johtua; aivojen toiminnasta tiedetään vielä liian vähän. Joka tapauksessa kokijoilleen kuolemanrajakokemus on tutkimusten mukaan pitkäkestoisesti elämänasennetta muuttava, mullistava tapaus, jonka he nimeävät elämänsä tärkeimmäksi kokemukseksi.

 

Kauniita maisemia, ihmeellisiä värejä

Eläkkeellä oleva lääkäri Matti Kiviluoto sai neljätoista vuotta sitten sydänkohtauksen. Hänet intubutoitiin eli laitettiin hengityskoneeseen. Matti kertoo tunteneensa, miten hänen sydämensä pysähtyi ja ruumis muuttui aineettomaksi.

Hän muistaa kokeneensa ihmeellisiä asioita: hän näki ylimaallisen kauniita maisemia, lintuja ja kukkia ja kuuli kaunista musiikkia. Hän tunsi liikkuvansa pilvien päällä. Lopulta hän joutui tunneliin ja sitä pitkin kulkiessaan päätyi valoon. Hänelle tuli eteen selvä valintatilanne, jolloin hän päätti palata tähän maailmaan.

”Erityisesti värit olivat siellä puolella ihmeellisiä. Etsin nykyään tauluistakin sitä ihmeellistä nde-sinistä (nde= near death experience). Kokemus on elämäni suurin ja vaikuttavin. Se muutti elämänasenteeni. Olen ollut siitä lähtien täynnä rakkautta kaikkea elävää kohtaan. Olen tajunnut uudella tavalla elämän arvokkuuden, mutta en pelkää enää kuolemaakaan,” Matti kertoo.

 

Lääkärit elvyttivät Marja-nukkea

Taiteilija Marja Rehn kertoo omasta elvytystilanteestaan, minkä yhteydessä hän koki kuolemanrajakokemuksen. Tapauksesta on jo 30 vuotta, mutta hän sanoo asian olevan hänelle edelleen todellisinta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut.

Marja oli nuorena bisnesnaisena ulkomaanmatkalla. Hotellihuoneessaan hän otti hanasta vettä ja samalla hetkellä, kun hän nielaisi veden, hän tajusi, ettei se ollut vettä. Myöhemmin arveltiin, että putkista oli tullut putkistonpuhdistuskemikaalia, joka myrkytti Marjan. Hotellissa oli juuri tehty putkiremontti.

Marja vietiin ambulanssilla sairaalaan; matkasta hänellä on vain hajanaisia muistikuvia. Seuraava, minkä hän muistaa, on tunne siitä, että hänen ”henkensä irtaantuu ruumiista”.

”Olin sairaalan hoitohuoneen katossa ja katselin, miten lääkärit yrittivät elvyttää Marja-nukkea. Kukaan ei ollut kiinnostunut minusta. Yritin selittää lääkäreille, mitä minulle oli tapahtunut, mutta he eivät nähneet minua. Olin jossain toisessa dimensiossa. Tietoisuuteni oli siellä, missä minä olin, mutta he näkivät vain kehoni,” Marja kertoo.

 

Kova bisnes-nainen henkistyi

Marja muistaa seuraavaksi siirtyneensä kodin kaltaiseen paikkaan, missä hän näki sekä kuolleita että eläviä läheisiään. Hän koki paikassa ylitsevuotavaa rakkautta.

”Ajatus 4-vuotiaasta tyttärestäni ja siitä, että minun velvollisuuteni on kuljettaa hänet aikuisuuteen, sai minut kuitenkin palaamaan ruumiiseeni. Sillä hetkellä kivut valtasivat minut. Kipua ei ollut ollenkaan siellä toisella puolella”.

Marjan sisäelimet olivat vaurioituneet myrkytyksestä ja toipuminen kesti kauan. Marja alkoi tutkia kuolemanrajakokemuksia kirjallisuudesta ja vähitellen hän muuttui liike-elämässä pyörivästä ”kovasta” naisesta kvanttifysiikkaa tutkivaksi henkistyneeksi taiteilijaksi.

Lähes kuusi vuotta sitten Marja sairastui munasarjasyöpään, jota hän sairastaa edelleen. Sairaus on edennyt ja monta kertaa Marja on ollut kuolla.

”En pelkää enää kuolemaa ja tiedän, että kuoleman jälkeen vasta herään henkiin. Tämä kaikki mitä täällä maan päällä on, on pelkkää illuusiota, oppimista, peliä tai jotain sellaista, mutta todellinen elämä on vasta toisella puolella. Tästä huolimatta haluan elää nämä päivät täällä mahdollisimman viisaasti. Ei pidä jouduttaa lähtöään,” Marja sanoo.

 

Uskonnollisuus ei ratkaise kokemusta

Keskustelun asiantuntijana on uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreaho, joka kirjoittaa parhaillaan tietokirjaa ihmisten kuolemanrajakokemuksista.

”Näissä kokemuksissa on useita yhteisiä piirteitä: ihminen irtaantuu ruumiinsa ulkopuolelle, siirtyy toiseen maailmaan ehkä tunnelin kautta, kohtaa kuolleita omaisiaan ja kokee jonkinlaisen valohahmon tai ylipäätään valon. Sitten usein kokemuksissa toistuu usein se, että tulee joku viesti tai raja, jota ei voi ylittää ja henkilö päättää palata takaisin tähän maailmaan”.

Läheskään kaikilla elvytyspotilailla tällaista ”yliluonnollista” kokemusta ei ole. Näreaho viittaa hollantilaiseen tutkimukseen, jossa oli mukana 344 potilasta, joilla oli ollut sydänkohtaus.

Kaikki olivat olleet kliinisesti kuolleita, mikä oli todettu EKG:n avulla. Vain 23 heistä kertoi kokeneensa kliinisen kuolemansa aikana syvän rajakokemuksen. 62 heistä kertoi jonkinlaisista muistikuvista kliinisen kuolemansa aikana. Uskonnollisuudella ei ollut vaikutusta siihen, kokiko potilas rajakokemuksen vai ei.

 

Suojaavatko aivot ihmistä?

Mistä kuolemanrajakokemukset sitten voivat johtua? Teorioita on useita, mutta yksikään fysiologinen tai psykologinen teoria ei ole onnistunut selittämään ilmiötä aukottomasti.

Aivojen hapenpuute on yksi tavallisimmista fysiologisista selityksistä. Kuolemanrajakokemuksissa on kuitenkin piirteitä, jotka erottavat sen ”tavallisen” happivajeen kokijoiden tuntemuksista, esimerkiksi tunne elämän filminauhamaisesta pikakelauksesta ja elämänarvojen pitkäkestoinen muuttuminen.

Tavallisin psykologinen selitys Näreahon mukaan on se, että väistämättömän vaaran eli kuoleman uhatessa aivot ikään kuin suojaavat ihmistä luomalla ”depersonalisaatiokokemuksen”, johon liittyy alistumista ja rauhan tunnetta.

Depersonalisaatio on kuitenkin tavallisesti unenomainen tila, kun taas kuolemanrajakokijat kertovat tietoisuutensa päinvastoin terävöityneen ennenkokemattoman kirkkaaksi.

 

Asenne elämään muuttuu

Kuolemanrajakokemuksen kokeneille ihmisille on yhteistä se, että heidän koko katsantokantansa elämään muuttuu kokemuksen jälkeen ja kuolemanpelko häviää. Tällaisia pitkäkestoisia muutoksia ihmisen ajattelutavassa ei ole havaittu esimerkiksi hallusinaatioita kokeneiden parissa.

”Tähän liittyy kysymys ihmisen tietoisuudesta, mitä se on ja mistä se koostuu? Melkoinen osa filosofeista ja luonnontieteilijöistä on varmaan materialisteja: aivot tuottavat tietoisuuden, ja tietoisuus sammuu kun aivot sammuvat. Mutta tämä ei ole ainoa mahdollisuus. Nämä rajakokemukset voidaan upottaa myös toisenlaiseen näkemykseen,” Näreaho pohtii.

Ohjelman toimittaa Sari Valto.

 

Muualla verkossa:

Inhimillinen tekijä

 

Suosittele24 Suosittelee

Kommentit

torstaina 20.03.2014

On melko hauskasti analysoitu. Ensin sanotaan ettei asiaa ole voitu tutkia tieteen keinoin, ja sen jälkeen tutija sanoo mitä kliinisessä kuolemassa on tapahtunut. Tämä antaa tutkijoiden lokiikasta mielenkiintoisen kuvan.(minusta asiat voisi ottaa sellaisena kuin ne ovat,eikö?)

perjantaina 21.03.2014

Tuntuu surkealta ja säälittävältä, että verorahoja käytetään tällaisen höpötyksen kuvaukseen. Miten tämä eroaa jokaöisestä unesta? Niin surullista kuvittelua.

perjantaina 21.03.2014

Monesta saattaa tuntua siltä, että ihminen hallitsee ja tietää kaiken. Näinhän asia ei suinkaan ole. On varmasti huikea määrä asioita, joita tiede ei edelleenkään pysty selittämään. Suomalaisten on erittäin vaikea kunnioittaa toisten kokemuksia, olivatpa ne minkälaisia hyvänsä. Kehottaisin pitämään mölyt mahassa, jos ei osaa arvostaa ihmisiä sellaisena kuin he ovat.

lauantaina 22.03.2014

Elämän ja kuoleman arvoitus on yhä ratkaisematta. Tiede tuskin saavuttaa näitä ulottuvuuksia milloinkaan. - Jonain päivänä, hetkenä, arvoitus ratkeaa meille jokaiselle. Kuunnellaan ja arvostetaan toisten kokemuksia "rajatiloissa." Eivät nämä ohjelman haastateltavat suinkaan "höpäsköjä" kertoneet, eivät myöskään sensaatiota tavoitelleet. Mielenkiintoista, suurta sanomaa!

sunnuntaina 23.03.2014

ERINOMAINEN OHJELMA, iso KIITOS Sari Valtolle ja kumppaneille!
*** YLIOPISTOTIEDE ei tiedä meidän neljästä sisäkkäisistä eri ainemaailmojen aivoista,
jotka HENKITIEDE on tuntenut tuhansia vuosia. Meillä on siis:
*1. Fyysiset aivot mm. kehon motoriikan ohjaus (Einstein aineen) tasolla
*2. Lämpökehon eetteriaineiset aivot (avaruus täynnä sähkömagneettista eetteriainetta)
*3. Astraaliset tunne- eli pimeän aineen unellisen (REM-) unen aivot "tunnelin" takana.
*4. Mentaalisen ajatusaineen aivot (pimeää energia-ainetta), unettoman virkistävän unen alue.

** Neljän ainemaailman takana vasta on aineeton ja ajaton HENGEN 3-tasoinen ns. taivasmaailma, jonne pääsemme vasta neljän valaistuskokemuksen jälkeen. Siellä olemme henkisiä valopisteitä, ei kuitenkaan valokuvissa näkyviä ns.”orbitteja”, jotka lienevät eetteri- ja astraalitason elementaaleja, tms. (Tämä on äskeisen lähetykseni korjattu versio, kun se oli kahteen kertaan.)

sunnuntaina 23.03.2014

Great program!

Having had a NDE myself, everything that was said in the program made sense to me.

I also fully understand that people, who never have had such an experience would have difficulties understanding the program. It would be something like asking a woman about how it is to be a man or ask a man about how it is to be a woman.

Thank you ever so much for the genuinely professional way the subject matter was handled!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä