Inhimillinen tekijä: Melkein kadonneet pojat

Julkaistu maanantaina 30.09.2013 3 77

Sari Valto, Juha Juurikkala, MC Mikael Gabriel (alhaalla vas.) ja Dieudonne Mavunda keskustelevat nuorten miesten elämästä.

TV1 perjantaina 4.10.2013 klo 22.00 – 22.50, ei uusintalähetystä.

Yle Areenassa vuoden ajan

Vuosittain tuhansia peruskoulun päättäneitä poikia katoaa tilastoista eli syrjäytyy työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle. Murrosikä voi olla pojalle kaoottista aikaa, jolloin elämä lähtee helpostikin väärille urille.

Vanhemmilla on haastetta pitää murrosikäinen lapsensa otteessaan. Keskusteluyhteys lapseen pitäisikin olla kunnossa jo ennen murrosikää, sillä kapinoivaan nuoreen sitä on enää vaikea luoda.

Mikael Gabrielin pelasti rap-musiikki ja levyttäminen, Dieudonne Mavundan Icehearts-joukkue ja urheilu. Molempia yhdistää lastenkotitausta. Inhimillisen tekijän keskustelussa on mukana perhekodin vetäjä, ammattikasvattaja Juha Juurikkala.

Mikael Gabriel: ”Pää ja hormonit menivät sekaisin”

”En tiedä, mitä tapahtui, kun täytin 13 vuotta. Pää ja hormonit meni sekaisin ja kapinoin kaikkea vastaan. Muhun ei saanut otetta äiti, ei rehtori, ei poliisi, ei kukaan. Karkailin kotoa, siinä meiningissä ei ollut mitään järkeä”, kertoo rap-artisti Mikael Gabriel.

Mikael Gabrielin yksinhuoltajaäiti yritti saada apua monesta suunnasta, mutta päätyi lopulta antamaan poikansa huostaan. Mikael vietiin kainuulaiseen lastenkotiin.

”Aluksi oli vaikeaa joutua eroon kavereista ja kaikesta tutusta. Kolmen kuukauden eristyksen jälkeen vihdoin katsoin itseäni peiliin ja tajusin, että ehkä itsessänikin on jotain vikaa. Ehkä se ei olekaan äidin vika, että jouduin tänne. Minut tavallaan pelastettiin. Ja nyt kun ajattelen lastenkotiaikaa, se tuo minulle vain hyviä fiiliksiä mieleen.”

Riimivihkoon mustia tunteita

Mikael pysyi lastenkodissa neljä vuotta eli täysi-ikäisyyteensä saakka. Hänen ensimmäisen rap-levynsä riimit syntyivät lastenkodissa.

Riimivihko oli Mikaelille kuin terapeutti: sinne hän kirjoitti ylös mustia tunteitaan, joita ei pystynyt kenellekään ihmiselle kertomaan.

”Kun tajusin, että osaan kirjoittaa riimejä, luulin, että pystyn auttamaan niillä itseäni, mutta en tiennyt silloin, että voin auttaa niiden avulla muitakin. Nyt olen saanut faneilta paljon postia, joissa he kertovat, miten musiikkini on tuonut heille voimaa.”

Keväällä Mikael Gabrielilta ilmestyi kolmas levy ja sen hän omisti äidilleen.

Dieudonne Mavunda: ”Kuka välittäisi oikeasti?”

Dieudonne Mavunda lähetettiin 6-vuotiaana Kongosta Suomeen – paremman tulevaisuuden toivossa. Elämä ei kuitenkaan muuttunut Suomessa paremmaksi, ainakaan aluksi. Dieudonne asettui asumaan setänsä perheeseen.

Kielivaikeudet toivat ongelmia koulussa ja kaveripiirissä ja kotona sai selkäänsä, jos asiat eivät luistaneet. Dieudonnen opettaja huomasi pojassa pahoinpitelyn jäljet ja otti yhteyttä lastensuojeluun. Dieudonne sijoitettiin lastenkotiin ja vaikka olot siellä olivat karut, huostaanotto oli hänestä hyvä asia.

Kodin väkivaltainen malli oli kuitenkin jo tarttunut Dieudonneen. Hän joutui useasti tappeluihin ja muihin hankaluuksiin. Lastenkodin rangaistus väkivaltaisuudesta – huoneeseen eristäminen – sai Dieudonnen vain entistä enemmän kiehumaan raivosta. Hänestä tuntui, ettei kukaan oikeasti välittänyt hänestä.

Ville ei hylännyt

Dieudonne löysi 11-vuotiaana tiensä Ville Turkan perustamaan Icehearts-jääkiekkojoukkueeseen. Turkka keräsi joukkueeseen syrjäytymisvaaran alla olevia nuoria ja sitoutui tukemaan nuoria heidän kasvussaan täysi-ikäiseksi. Vaikka Dieudonne teki edelleen hölmöyksiä, Ville ei hylännyt.

”Villestä tuli minulle isähahmo. Joku, johon opin luottamaan. Se oli uutta minulle. Enää ei tarvinnut turvautua väkivaltaan, vaan opin pärjäämään puhumalla”, Dieudonne sanoo.

Nykyään Dieudonne on kahden juniorijalkapallojoukkueen valmentaja ja opiskelee nuoriso-ohjaajaksi.

Juha Juurikkala: Mitä välii, ei kiinnosta – ei kelpaa!

Juha Juurikkalan mäntyharjulaiseen perhekotiin on sijoitettu viisi nuorta, joista neljä on poikia.

Aikuisen tehtävä on Juurikkalan mukaan auttaa nuorta ymmärtämään, kuka tämä on, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja heikkoutensa. Aikuisen on oltava lapselle se vuori, jota vastaan tämä voi kasvaa ja kipuilla.

Keskusteluyhteyttä on pidettävä yllä, eikä se voi tapahtua kiireessä. ”Me käymme nuoren kanssa keskusteluja niin, että paikalla ovat vain nuori itse ja sijaisvanhemmat. Kännykät ovat kiinni, eikä mitään hermoleluja sallita. Istutaan ja katsotaan toisiamme silmiin ja puhutaan.”

”Mitä välii, ei kiinnosta -vastaukset eivät kelpaa. Sitten ollaan hiljaa. Jos nuori ei halua antaa muunlaisia vastauksia, sitten palataan kahden viikon päästä taas keskustelupöydän ääreen ja kysytään, onko nyt jollain jotain väliä. Vähitellen nuori alkaa puhua, kun luottamus kasvaa”, Juurikkala kertoo.

Huomaatko nuoren?

Juurikkala haluaa vedota vanhempiin, että nämä pysyisivät kärryillä, missä heidän nuorensa menee.

”Älkää ummistako silmiänne, jos epäilette, että nuorella menee huonosti. Pysäyttäkää nuorenne ja kertokaa, että olette huomanneet tämän pahan olon.”

Ohjelman toimittaa Sari Valto.

Muualla verkossa

Nuorille. Nyt!

Inhimillinen tekijä