Inhimillinen tekijä: Oma vai sairaalan lapsi?

Julkaistu maanantaina 16.04.2012 0 177

Anne Flinkkilä (ylh. vas.), Tuula Tamminen, Heidi Tujunen ja Kunto Ojansivu keskustelevat lapsen sairaalaelämästä.

TV1 perjantaina 20.4. klo 22.00 - 22.50

Yle Areenassa 30 päivää

Neljä vuotta sitten lappeenrantalainen Heidi Tujunen odotti kaksosia. Kun pienet kaksostyttäret tulivat maailmaan, huomattiin, että toinen heistä ei voi hyvin.

Pienen Eevin hengitys pätki, ja siitä hetkestä alkoi perheessä puolentoista vuoden vuoristorata, jonka aikana Heidi hyvästeli lapsensa monta kertaa.

Kun sairaalaelämä jatkui, lapsi alkoi tuntua vieraalta. Heidi sanoo, että hän tunsi menettäneensä lapsensa sairaalalle. Tunteet lasta kohtaan olivat ristiriitaiset.

Särö, mutta mitä sen jälkeen?

Millaisen särön varhainen ero jättää äidin ja lapsen suhteeseen?

Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen on perehtynyt varhaiseen vuorovaikutukseen ja hän sanoo, että särö on väistämätön. Eri asia on sitten se, mitä säröstä seuraa.

Tuulan mukaan on kiistämätöntä, että vanhemman läsnäolo sairaalassa parantaa lapsen oloa ja voi olla jopa elintärkeätä. Tämä tulisi ottaa huomioon myös terveydenhuollossa, jopa sairaaloiden suunnittelussa. Vanhempaa ei saisi jättää yksin.

Ikävä meni ohi

Näyttelijä Kunto”Kuntsi” Ojansivu laskee viettäneensä murrosikään mennessä miltei puolet elämästään sairaalassa. Hinkuyskän jälkitautina puhjennut astma vei Kuntsin kerta toisensa jälkeen sairaalaan.

Vanhempia ei rohkaistu käymään, ja Kuntsi muisteleekin, että ei kerran tuntenut isäänsä, joka tuli poikaansa hakemaan kotiin.

Ikävä oli, mutta sitten se meni ohi, kun sairaalassakin alkoi olla kavereita. Kuntsi arveleekin, että vanhemmille aika oli paljon rankempaa.

Yhteisiä muistoja

Ohjelmassa pohditaan sitä, mitä pieni lapsi oikeastaan muistaa?

Kuntsille pahana mieleen on jäänyt eetterinukutus. Heidi puolestaan sanoo pysähtyneensä tyrmistyneenä, kun Eevi ilmoitti äidilleen muistavansa sairaalasta sen, että äiti kyllä tuli, mutta lähti aina pois.

Tuulan mukaan lapsi muistaa paljon, varsinkin tunnetasolla, ja siksi olisi tärkeätä yrittää rakentaa yhteisiä muistoja vanhempien kanssa: tuolla sinä olit, tuossa oli sinun huoneesi sairaalassa.

”Syyllisyys saa kuulua vanhemmuuteen, ja se laittaa myös toimimaan”, Tuula sanoo, kun Heidi pohtii riittämättömyyttään.

Rakkaus kantaa

Heidi Tujusen perheen suurin kriisi tuli, kun Eevi muutti kotiin puolitoistavuotiaana. Heidi oli odottanut arjen alkamista, mutta kotiin tulikin aivan vieras lapsi.

Lapsi huusi, pelkäsi ja Heidi sanookin, että ei kerta kaikkiaan osannut lukea lastaan mitenkään.

Kuntsi sanoo vasta nyt tajuavansa vanhempien huolen hänestä, kun monta kertaa henki oli hiuskarvan varassa.

Tuula Tamminen on vahvasti sitä mieltä, että monista rankkojakin sairaalakokemuksia läpikäyneistä lapsista voi tulla aikuisena vahvoja. He ovat selvinneet monesta sellaisesta tilanteesta, mistä muut eivät tiedä mitään.

Rakkauden avulla Kuntsikin sanoo selvinneensä, ja hän sekä Tuula molemmat vakuuttavat Heidille, että kiintymys ja rakkaus kantavat myös Eevi-tyttöä tulevaisuuteen.

Ohjelman toimittaa Anne Flinkkilä.

Muualla netissä:

Inhimillinen tekijä