Inhimillinen tekijä: Voimamummo ei pelkää vanhenemista

Julkaistu tiistaina 13.03.2012 5 178

Vappu Taipale (vas.), Terttu Lensu ja Eila Roine eivät pelkää vanhenemista. Taustalla toimittaja Sari Valto.

TV1 sunnuntaina 31.3.2013 klo 17.05 - 18.00

Yle Areenassa 30 päivää

Väestön ikääntyminen on uhka ja ikävä kustannuserä yhteiskunnalle. Vanhenemista vastaan on taisteltava kaikin keinoin. Vanhan ihmisen elämä on kurjaa. Kun ihmisestä tulee vanha, julkisuus näkee tilanteessa vain ongelmia. 

Inhimillisen tekijän vieraana on kolme iloista ikääntynyttä naista tai vanhaa naista kuten he itse itseään nimittävät. Naiset haluavat nostaa esille mummoelämän onnellisia puolia.

 

Roudarimummo ei valita

80-vuotias Eila Roine-Auvinen on ollut teatterista eläkkeellä jo 18 vuotta, mutta ei ole ehtinyt juuri kiikkustuolissa istuskella.

Hän tekee edelleen tarmokkaasti töitä. Työ on se, joka pitää hänet vireänä.

”Minulta aina kysellään, että miten oikein jaksan tehdä edelleen rooleja. Vastaan, että en minä enää sitten teekään, kun en jaksa!” Roine sanoo.

Hän pitää kunnostaan huolta vesijumppaamalla ja sauvakävelemällä. ”Ei sitä jokaista selänkolotusta parane jäädä kuuntelemaan, vaan mennä eteenpäin vaan.”

Suhteet kuuteen lastenlapseen ovat lämpimät.

”Olen sellainen roudarimummo. Olen paljon kuljettanut lapsia harrastuksesta toiseen ja parkkeerannut milloin minnekin lappuliisaa peläten”, Roine kertoo.

 

Muutokset pitää hyväksyä

Vappu Taipale tekee 71-vuotiaana työtä maailmanrauhan eteen. Hän on yksi kansainvälisen Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestön presidenteistä.

Lisäksi häntä lennättävät maailmalla YK:n sosiaalisen kehityksen toimikunta sekä työ Maailman terveysjärjestön mielenterveysasioiden neuvonantajana. Kotimaassa hän toimii Vanhus-ja lähimmäispalveluliiton johtajana.

”Tapaan liittotyöni ansiosta paljon vanhuksia. On aivan ihanaa kokea, miten voimaannuttavia nämä tapaamiset ovat. Vanhuksissa on niin paljon vireyttä ja harrastuksia riittää”, Taipale kuvaa.

Vappu Taipale ihmettelee, miksi ikääntymiseen liittyy niin vahva stigma. Käytetään kiertoilmaisujakin kuten ”seniorit” ja ”ikäihmiset”.

”Minusta on ihanaa olla vanha nainen. Iho löystyy ja liikkeet hidastuvat, mutta mitä sitten? Muutokset pitää vain hyväksyä.”

 

Mummot tuntevat huumorin

Terttu Lensu jäi 2,5 vuotta sitten eläkkeelle Ylen radioaalloilta. Eläkkeelle siirtyminen oli yllättävän kova asia, olihan sitä tottunut, että 7-vuotiaasta alkaen päivillä on ollut ulkoa päin annettu rytmi. Nyt oli löydettävä itse uusi rytmi ja sisältö päiviin.

Joutessaan Terttu Lensulta syntyi kirja: ”Mummo vastaan muu maailma”. Kirjassa Lensu tekee satiirisia huomioita nykymummojen elämästä.
”Mummoironiaa on maailmassa liian vähän ja me mummot olemme kuitenkin kaikenlaisen huumorin tuntijoita.”

 

Ihmisarvo riittää

Yhdessä mummokolmikko keskustelee siitä, miltä ikääntyminen tuntuu kehossa ja mielessä. Miten pitää itsensä vireänä, millaista voimaa saa ystävistä ja lastenlapsista ja miten pitää mieli positiivisena ja miten välttää katkeruus.

Keskustelussa sivutaan myös sitä, millaista hoitoa he toivovat saavansa, jos joskus joutuvat laitoshoitoon toisten avun varaan. Mummoutta ei heidän mielestään tarvitse nostaa mihinkään erityisarvoon, riittää kun ihmisarvo säilyy.

Ohjelman toimittaa Sari Valto.

Ohjelma esitetty aikaisemmin TV1:llä keväällä 2012.

 

Muualla netissä

Inhimillinen tekijä

Yle Uutiset: Huippuartistit lähtivät kiertueelle arvokkaan vanhuuden puolesta

 

Suosittele178 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 14.03.2012

Vanhat naiset puhuvat asiaa. Ei enää kyyristellä sen takia että ollaan vanhoja. Ollaan ylpeitä siitä että mittariin on kertynyt kilometrejä kunnioitettava määrä.

perjantaina 16.03.2012

Kiitos hienosta ohjelmasta! t. Vaari

perjantaina 16.03.2012

Olipa mahtavia naisia. Ilo oli kuunnella viisaita ajatuksia. Eläköön vanhat, keski-ikäiset, nuoret ja kaikenikäiset ihmiset.

sunnuntaina 18.03.2012

Ihana, lämmin ja ajatuksia herättävä keskustelutuokio,
jossa kolme viisasta vanhaa naista kertoo elämästään.

Odottelen pelonsekaisella uteliaisuudella omaa tulevaa mummouttani
ja tämä keskustelu vahvisti ajatuksiani siitä,
että edessä on uusi ja ihana aikakausi.

Kun ikääntymisen myötä joutuu luopumaan jostain,
uusi elämänvaihe tuo jotain uutta tilalle.
Kun ei voi enää koskaan olla nuori ja kaunis olisi
niin mukava olla vanha ja viisas. Ja mummuissa on paljon
hyvää energiaa ja mummuille kertyneestä elämänkokemuksesta
on hyötyä. Eivätkä kaikki mummut ole samanlaisia, sekin tuli
keskustelussa esiin. Mummuna saa olla entistä vahvemmin oma itsensä,
jokainen omanlaisensa. Ja vanheta kauniisti, luomusti ja ilman leikkauksia.
Silikonirintoja ihannoivassa kulttuurissa
tällaisia ohjelmia tarvitaan lisää!

maanantaina 19.03.2012

Hyvä ohjelma positiivisesta vanhenemisesta. Kaikki keskustelijat olivat ilmeisen hyvätuloisia ihmisiä, joiden elämää ei huoli topimeentulosta häiritse.
Ajattelinkin , että minkälaisen sävyn ohjelma olisi saanut, jos mukana olisi ollut yksi vähävarainen, sairas, jonka pienestä eläkkeestä iso osa menee sairastamiseen, apteekkiin, lääkäreille jne. Skypeä ei ole varaa harrastaa....

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä