Inhimillinen tekijä: Yhden lyönnin jäljet

Julkaistu maanantaina 24.03.2014 3 19

Marko Tortinmäki, Kari Tolvanen, Sari Syväluoma ja Anne Flinkkilä keskustelevat väkivallan seurauksista.

TV1 perjantaina 28.3.2014 klo 22.00 - 22.50, uusinta sunnuntaina 30.3. klo 17.10

Yle Areenassa vuoden ajan.

Harva tulee ajatelleeksi, miten pitkät ja syvät jäljet yhdellä ainoalla lyönnillä, tuuppauksella tai päälle karkauksella voi olla. Päävammat voivat aiheuttaa uhrille elinikäiset vammat, päälle karkauksen henkiset arvet paranevat hitaasti, jos koskaan.

Inhimillisessä tekijässä toimittaja Anne Flinkkilä kohtaa kaksi sattumanvaraisen väkivallan uhriksi joutunutta ihmistä, Marko Tortinmäen ja Sari Syväluoman. Lisäksi keskustelemassa on pitkän poliisiuran tehnyt kansanedustaja Kari Tolvanen.

 

Aivovamma pysäytti Markon elämän

Kun Marko Tortinmäki heräsi sairaalassa, muistissa oli musta aukko. Viimeinen muistikuva oli, kun hän oli etsinyt vaimoaan yökerhon tanssilattialla. Vaimo oli löytänyt miehensä makaamasta isossa verilammikossa ja tapahtuminen kulku oli epäselvä.

Myöhemmin selvisi, että Marko oli heitetty voimalla lattialle, niin että hän oli lyönyt päänsä tanssilattian korokkeeseen. Seurauksena oli vakava aivovamma. Kiireinen uusperheen elämä, leipurin työ ja urheiluharrastukset vaihtuivat hiljaisiin päiviin kotona. Väsymys, pääsäryt ja muistikatkokset ovat aivovamman seurausta.

 

Saria viilleltiin kadulla

Oslossa asuva Sari Syväluoma oli palaamassa elokuvista kotiinsa, kun häntä kotikadun lähellä alettiin seurata. Mies kävi Sariin käsiksi, uhkaili veitsellä ja alkoi viillellä Sarin kasvoja. Sari tarjosi miehelle käsilaukkuaan ja puhelintaan, mutta mies oli liikkeellä raiskaustarkoituksessa.

Sari onnistui loppujen lopuksi pääsemään pakoon, kun ohikulkija puuttui tilanteeseen. Kotona iski tärinä ja ymmärrys siitä, mitä oli ollut tapahtumassa. Hän sai lähdettyä ensiapuun kasvoja paikkauttamaan ja myös poliisit tulivat paikalle.

 

Tyypillisiä tapauksia

Kansanedustaja Kari Tolvasella on melkein 30 vuoden kokemus poliisin uralta ja hän sanoo nähneensä väkivaltaa ehkä enemmänkin kuin olisi tarpeen. Hän sanoo, että Markon ja Sarin tapaukset ovat valitettavan tyypillisiä, miltei jokapäiväisiä tarinoita poliisin arjessa.

Vaikka riski joutua sattumanvaraisen väkivallan uhriksi on pieni, silti jokainen tapaus on liikaa. Perinteisesti suomalaiseen väkivaltaan on liittynyt alkoholi, mutta sekakäyttö on tuonut mukaan arvaamattomuuden elementin.

 

Turvallisuuden tunne hajosi

Marko ja Sari kertovat, että pahiten elämässä hajosi turvallisuuden tunne. Ei uskaltanut lähteä kotoa, ja jos lähti, tarkkaili koko ajan ympäristöään. Marko sanoo, että edelleenkin valitsee istumapaikan niin, että istuu selkä seinää vasten ja pakotie on valmiina.

Kari sanoo, että ehkä pahiten turvallisuuden tunne romahtaa silloin, jos joku tunkeutuu omaan kotiin. Siitä on vaikea toipua, koska ei ole enää mitään pakopaikkaa.

 

Uhrille elinkautinen

Sekä Markolle että Sarille oli kova paikka nähdä pahoinpitelijä oikeudessa. Sari muistuttaa kuitenkin, että tärkeää olisi pelosta ja häpeästä huolimatta tehdä ilmoitus poliisille. Hänenkin pahoinpitelijänsä oli käynyt useampien ihmisten kimppuun ja kierre saatiin loppujen lopuksi pysäytettyä.

Kari pohtii sitä, miksi tuomiot tuntuvat usein niin epäoikeudenmukaisilta. Hän sanoo, että Markonkin tapauksessa varmaankaan ei ollut tarkoitus aiheuttaa vammaa ja siksi tuomio oli lievä, suorastaan loukkaava uhria kohtaan. ”Minulla on elinkautinen”, Marko muistuttaa.

Karin mielestä uhrin korvausasiat pitäisi saada kuntoon, ettei tarvitsisi puolikuntoisena tapella vakuutusyhtiöiden ja muiden tahojen kanssa.

 

Koko perheen taakka

Vieraat keskustelevat myös siitä, miten koko perhe joutuu kantamaan uhrin taakkaa. Marko sanoo, että ennen elettiin lasten ehdoilla, nyt hänen ehdoillaan. 38-vuotiaalle miehelle oli kova paikka saada eläkepaperit.

Sari puolestaan halusi muuttaa takaisin Suomeen, hän sanoo, että joku alkukantainen turvan ajatus siinä kai oli.

Mitä sitten olisi tehtävä? ”Poliisin näkyvämpi läsnäolo, lähimmäisen hädän huomaaminen, syrjäytymisen ehkäiseminen – isoja asioita”, sanoo Kari. Markon ja Sarin tarinoiden kautta ne tulevat lähelle, kohti jokaisen arkea.

Ohjelman toimittaa Anne Flinkkilä. Tuotanto Yle Asia. Ohjelmaan on saatavilla suomen- ja ruotsinkielinen tekstitys.

 

Muualla verkossa:

Inhimillinen tekijä

 

Suosittele19 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 28.03.2014

Suomen lainsäädäntö heijastelee edelleen vuosisatoja vanhaa ajatusmallia, jossa omaisuusrikos on paljon pahempi asia kuin väkivaltarikos. Joskus 1600-luvulla tämä oli luonnollista ja oikein, koska lähes kaikki omaisuus liittyi suoraan ravintoon ja hengissä pysymiseen, ja omaisuusrikos saattoi merkitä sen kohteelle ja tämän perheelle nälkäkuolemaa.

Olisi jo vihdoin aika muuttaa tämä. Nykymaailmassa tavanomaisen - ei vakavan - pahoinpitelyn pitäisi olla rangaistusarvoltaan 10-kertainen 5000 € varkauteen nähden. En tässä sano, että minkä kokoiset rangaistukset täsmälleen olisivat sopivia eri väkivalta- ja omaisuusrikoksiin, mutta niiden suhde kaipaa erittäin suurta muutosta siten, että väkivaltarikosten rangaistukset kovenevat selvästi ja varkauksien vastaavasti alenevat. Silloin ne vastaavat sitä, mitä ne nykymaailmassa merkitsevät uhreilleen ja ovat oikeassa suhteessa asian tärkeyteen rangastuksen ennaltaehkäisevän pelotevaikutuksen osalta.

Eli eduskunnalle töitä, hyvä kansanedustaja.

perjantaina 28.03.2014

Kiitoksia erittäin asiallisesta, koskettavasta ja tärkeän asian esille tuomisesta.
Vapisten vieläkin uhrien puolesta. Voimaa heille,

lauantaina 29.03.2014

Ainoa oikea rangaistus Markon pahoinpitelijälle on se että joku tekisi saman homman hänelle.Ja sitten puolustusasianajaja koettaa laittaa asian Markon syyksi.Kuinka kehtaa.Suomen laki ei oikein ole ihan ok kun vaikka minä ajaisin viidenkympin alueella 150km/h niin saan ainakin ehdonalaista ja hyvät sakot päälle+kortti pois pitkäksi ajaksi.Koeta jaksaa Marko.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä