Kädenjälki Kotikadussa

Julkaistu keskiviikkona 01.09.2010 6 148

Kotikatua tuotetaan jopa 35 tuntia vuodessa.

Minulta kysytään jatkuvasti: ”Miten sinun kädenjälkesi tulee näkymään Kotikadussa?” Taipaleeni Kotikadun ruorissa on vasta alussa, ja suuret linjanvedot ja lupaukset tuntuvat vaarallisilta. Mutta jos saisin vapaasti visioida, niin voisin vastata vaikka näin:

Helsingin trendibaarit ovat täynnä 30+ ihmisiä joilla on coolit Kotikatupaidat joita he ylpeästi kantavat. Sähköpostini on täynnä viestejä Suomen parhailta ohjaajilta, jotka kaikki haluavat tulla ohjaamaan. Eduskunnassa keskustellaan sekä kahvilassa että salissa viimeisistä kotikatukäänteistä ja - aiheista. Kotikadun kotisivulla keskustelu on edelleen vilkasta ja korkealaatuista ja siihen viitataan myös muualla. Näyttelijät esiintyvät iltapäivälehdissä joissa pohtivat suomalaista arkea, ihmisten elinehtoja sekä perheessä että yhteiskunnallisesti ja globaalisesti. Kotikatu on polttava tarina meistä ja meidän ajastamme ja uusi HD-teknologia tuo sarjaamme elokuvamaisuutta, joka antaa riipaisevalle arkidraamalle myös runollisen ulottuvuuden. Katsojaluvut ovat tietenkin sen mukaisia.

Valtava määrä Kotikatu-tunteja

Todellisuus Kotikadussa on kuitenkin vielä jotain muuta, vaikka jo seuraavia jaksoja kuvataan HD-teknologialla. Muuten Kotikatu on sarja, jota mielellään vihataan ja johon purkautuu paljon negatiivisia tunteita, myös sarjan omilla nettisivuilla.

Ennen kuin olin edes saanut työhuoneeseeni huonekalut, eräs kollega astui sisään ja esittäytyi. Muutaman hetken päästä sain kuulla, että hänen mielestä Kotikatu on pelkkää paskaa ja että hän ei omaa lahjakkuuttaan siihen halua haaskata. Tervetuloa taloon! Mutta minäpäs haluan. Ja miksi? Kotikadussa on mielestäni paljon potentiaalia. Loistavat käsikirjoittajat. Maan parhaat näyttelijät. Laadukas tuotantotiimi.

Kotikatua tuotetaan valtava määrä – nykyään 33-35 draamatuntia vuodessa. Määrä ei välttämättä ole laadun vastakohta. Päinvastoin, uskon että isossa tuotantomassassa on edellytys Kotikadun omaan laatuun ja maailmaan. Tarinakaaret voivat olla hyvinkin pitkiä, menettämättä draamallista jännitettään. Jos annetaan kerronnalle tarpeeksi tilaa, sarjaan mahtuu hyvinkin isoja tarinoita ja kohtalokkaita käänteitä. Kotikadussa on tilaa poikkeuksellisen suurelle määrälle näkökulmahenkilöitä. Tämä antaa meille tekijöille mahdollisuuden olla olematta poliittisesti korrekteja. Olen vilpittömästi onnellinen käsikirjoittajien suunnitteluviikolla käydyistä kovaäänisistä keskusteluista ja erimielisyyksistä. Onneksi meidän ei tarvitse löytää konsensusta, kunhan vaan sovimme miten hyödynnämme erimielisyyksiämme sisällössä ja miten teemme näistä draaman polttoainetta. Jos onnistumme, saamme katsojan näkemään asian uudesta yllättävästä näkökulmasta, ja ehkä jopa yllättymään omista mielipiteistään.

Katsojissa muutosvastarintaa

Toinen kysymys johon vastaavan tuottajan on otettava kantaa, on miten suhtautua faneihin, nettikeskusteluun ja lööppeihin. Vaikuttaa siltä, että Kotikadun katsojilla on niin vankka suhde sarjaan, että muutokset koetaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Meidän tehtävämme on tuottaa ajassa olevaa tarinaa, joka koskettaa ja luo puheenaiheita. Tähän ei ole mitään oikoteitä oman persoonan ohi. Vaikka olemmekin tuotantokone, niin teemme luovaa työtä. Ja luova työ vaatii omakohtaisuutta, rohkeutta ja rehellisyyttä. Emme voi rakentaa ”puhtaampia” tai ”pahempia” ihmisiä, kuin itse olemme tai voisimme olla. Pahikset ja hyvikset eivät ole realismin genressä kiinnostavia. Ihmiset ovat sekä että, ja tämä kaksijakoisuus luo sekä sisäisiä että ulkoisia ristiriitoja. Vaatii rohkeutta näyttää ja nähdä ihminen sellaisena kuin hän sisimmässään on. Miten toimisin jos minua petettäisiin? Missä tilanteessa voisin itse pettää? Osaisinko antaa anteeksi? Näenkö ihmiset oikeasti tasavertaisina?

Yhteinen leikki

Mielestäni Kotikatu on yhteinen leikki, jossa kokeillaan fiktion kehyksessä tilanteita sekä tunnetasolla että myös yhteiskunnallisesti. Mitä tekisin jos…? Kehen luottaisin? Missä ovat oman moraalini rajat?

Tähän leikkiin ryhtyminen vaati rohkeutta. Uskon että meillä tekijöillä ja meidän katsojillamme on tämä rohkeus. Ja kun olemme sen äärellä, olemme olennaisen äärellä. Ei hienostella, ei valehdella, vaan nähdään ihminen kaikessa inhimillisyydessään ja moninaisuudessaan. Siitä syntyy myös se mikä on alkuajoista saakka ollut kotikatukonseptin yksi ydinsana: armo. Sillä ihmisen näkeminen kokonaisena, kaikkine puolineen, on armollista. Tulee ihan rippikouluiästä mieleen lause: ”Rakastaa toista ihmistä on sama kuin nähdä hänet jumalan silmin”. Toivon että pystymme tämän sarjan luojina kuvata hahmojamme ja heidän elämäänsä juuri niin tarkasti ja niin suurella rakkaudella, ettei heitä tarvitse kaunistella. Tämä on päämääräni ja toiveeni. Jää nähtäväksi, tuleeko siitä myös kädenjälkeni.

Ja lopuksi vielä yksi konkreettinen linjanveto: Kotikatu on alun perin ollut tarina kahdesta perheestä. Mäkimaista ja Luotoloista. Kun tarkastellaan Kotikadun luonnetta tänä päivänä, 15 vuotta ja monia uusia vakihenkilöitä myöhemmin, voi helposti huomata että sarjan dramaturginen vahvuus on edelleen sama kuin alussa. Tämä on, ja tulee vielä kirkkaammin olemaan, Mäkimaiden ja Luotoloiden tarina. Kaikki muut henkilöt ovat sarjassa pelkästään tukeakseen heidän tarinaansa.

Marina Meinander
vastaava tuottaja
Kotikatu

Kotikatu