Pienen kylän suuri tehtävä

Julkaistu torstaina 29.10.2009 4 147

Joskus paperinmakuinen EU-kokous onnistuu tuottamaan hyvän ohjelmaidean. Osallistuin pari vuotta sitten tasa-arvoseminaariin Belgian Leuwenissä. Kokousväki piristyi vasta kun meille osanottajille näytettiin Belgian televisiolle tehty sarja ”The week women went”.

Perusidea on yksinkertainen: otetaan pieni maaseutukylä, lähetetään kylän naiset viikoksi lomalle ja jätetään miehet keskenään selviytymään arjen askareista.

Ohjelma perustuu BBC:n formaattiin ja idea on toteutettu nyt jo useammassa Euroopan maassa. Belgialaisessa versiossa korostui miesten ja naisten välinen tasa-arvo – tai sen puute. Brittiversio puolestaan paljasti enemmänkin syvälle juurtunutta luokkajakoa.

Maaseutu avautuu

TV1:n sisältöajattelun yksi peruspilari on maailman katsominen välillä uudesta, yllättävästäkin vinkkelistä. Meidän katsojamme ovat hyvin asioista perillä, vaativat paljon ja mielellään kyseenalaistavat asioita.

Belgian seminaarissa mietin, voisiko näin yksinkertainen, vähän naiviltakin kuulostava ohjelmaidea toimia myös meillä? Miten tavoitteemme siitä, että TV1 on suomalaisen sähköisen median edelläkävijä ja keskustelunherättäjä istuu yhteen maaseudun baskeripäisten mummojen ja hiljaisten miesten kanssa?

Olen nähnyt etukäteen kaikki 9 osaa keskipohjalaisessa Räyringin kylässä kuvatusta sarjasta. Uskon, että ohjelma on onnistunut kaikkein tärkeimmässä. Se koskettaa katsojaa syvältä, koska se kertoo suomalaisen maaseudun elämäntyylistä harvinaisen avoimella tavalla.

The week women went taipui suomalaisittain Kyläksi ilman naisia. 300-henkisen Räyringin kylän naiset lähtivät viikoksi kylpylälomalle ja miehet jäivät kotiin hoitamaan lapsia ja muita talon töitä.

Ohjelman vahvuus on sen ihmisissä. Räyrinkiläiset eivät ”esiinny” televisiossa, he elävät elämäänsä tv-kameroiden edessä.

Sarja on äärettömän hauska, eikä siihen tarvittu yhtään stand up-koomikkoa tai käsikirjoitettua sketsiä. Räyrinkiläisten tilannehuumori, jokapäiväiseen elämiseen ja ihmissuhteisiin liittyvät kommentit menevät suoraan läpi.

Ohjelmassa kieputaan tunteiden aallokossa alusta loppuun. Viikon mittaisen eron alussa naureskellaan, sitten vähän uhotaan ja välillä kirotaan kun astianpesukone ei suostu toimimaan. Jälleennäkeminen eron jälkeen tuntuu herkistävän juroimmankin pohjalaisen.

Tiivis kyläyhteisö katoaa

Paljastaako Kylä ilman naisia sitten jotain suomalaisesta tasa-arvosta? Ainakin sen, että moni mies opettelee vasta pakon edessä käyttämään pesukonetta tai laittamaan ruokaa. Se, mihin vuorotyössä oleva neljän lapsen äiti venyy, osoittautuu puolisolle haastavaksi tehtäväksi.

Ohjelma saa todennäköisesti aikaan sen, että muutama kotihommia karttanut perheenisä uskaltaa jo tarttua imuriin ja laittaa makkaraperunat uuniin. Miesten ja naisten välinen tasa-arvo ei kuitenkaan nouse ohjelman päällimmäiseksi viestiksi.

Ohjelman tärkein anti tulee mielestäni olemaan se, että se tallentaa kansakunnan muistiin palan katoavaa Suomea. Tiivis kyläyhteisö, jossa nuoret ja vanhat pitävät huolta toinen toisistaan katoaa pikku hiljaa.

Räyringin väki ikääntyy. Yksi päähenkilöistä toteaa tuvan pöydän ääressä kun vaimo on viikon reissulla: ”Tässä iässä joutuu miettimään sitä, kumpi meistä täältä ensin lähtee”. Naisnäkökulman sijasta sarjassa korostuukin ihmissuhteiden ja välittämisen näkökulma. Mitä tapahtuu Räyringin kylähengelle sitten kun vanhoja ei enää ole ja nuoret ovat työn perässä muuttaneet pois.

Joskus pieni tv-ohjelma voi saada aikaan suuria. Oma toiveeni on, että ohjelma nostaisi puheenaiheeksi suomalaisen maaseudun tulevaisuuden. Ei ihan vaatimaton tehtävä näin pienelle kylälle.

Riitta Pihlajamäki
kanavapäällikkö
TV1

Kylä ilman naisia

 

Suosittele147 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 30.10.2009

Olipa virkistävää katsoa oikeitten ihmisten elämää, kaiken hölynpölyn jälkeen! Arkista,
meitä kaikkia koskettavaa asiaa, tuttua tunnelmaa. Ei tarvinnut pelätä v-, s- ja p-alkuisia
sanoja, joita tuutti työntää aina kun on kotimaiset tekijät asialla. Kiitos tästä ja lisää ihan
tavallisten ihmisten elämää, ei Salkkareiden kummallisia maailmoja! Kiitos!

tiistaina 03.11.2009

Aivan loistava ohjelma, niin aitoa ja mukaansa tempaavaa. Kiitos erittäin onnistuneesta ohjelmasta! Lisää samanlaisia niin on oikeasti jotain katsottavaakin televisiosta!
- Hannele

torstaina 12.11.2009

Todella mielenkiintoinen ohjelma! Kiitos tästä!

tiistaina 29.12.2009

Parasta kotimaista tv-sarjaa tällä vuosituhannella!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä