Seitsemäs taivas: Tyytymättömyys palvelee talouskasvua

Julkaistu maanantaina 29.10.2012 4 86

Toimittaja Maarit Tastulan vieraana on Asta Leppä.

TV1 perjantaina 2.11. klo 22.00 - 22.50

Yle Areenassa vuoden ajan.

Toimittaja Asta Lepän elämän aikana Suomi on muuttunut kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskunnaksi. Opettajat eivät enää ole pelottavia auktoriteettejä, kuten Lepän lapsuudessa.

”Jos nykyisin toimittaisiin koulussa kuten ennen vanhaan, tulisivat vanhemmat lankoja pitkin, iltapäivälehdet olisivat töpinöissään, lakimiehet kirjoittelisivat laskuja.”

 

Ulkoinen kuri muuttunut sisäiseksi

Ulkoinen kuri on muuttunut sisäiseksi kontrolliksi, joka on siirtynyt yksilöiden harteille. Nyt ei hallita pelolla vaan syyllistämisellä ja riittämättömyyden tunteilla. Se näkyy muun muassa lasten kasvatuksessa.

Syyllisyys on monen vanhemman vahvin tunne, jota tukevat monien kasvatuksen asiantuntijoiden ristiriitaiset lausunnot.

 

Kuka oikein on normaali?

Kohdusta hautaan ihminen on julkisen ja yksityisen tarkkailun ja arvioinnin kohteena.

Eritysoppilaiden määrä on kasvanut mutta johtuuko se kurin puutteesta vai siitä että, normaaliuden rajat ovat kaventuneet?
Luovat hullut lähetetään nopeasti koulukuraattorille, samaan aikaan kun yhteiskunta haluaisi heitä lisää panemaan vauhtia talouselämään.

 

Jatkuva tyytymättömyys palvelee talouskasvua

Asta Leppä itse on kärsinyt syömishäiriöistä lähes puolet aikuiselämästään.

Onko anorektikko kontrolliyhteiskunnan mallioppilas, joka näkee elämän suorittamisena, nauttii kontrollista, pelkää riippuvuutta toisista ihmisistä, hakee täydellisyyttä mutta on jatkuvasti tyytymätön itseensä.

”Meidän kulttuurissamme on sisäänrakennettuna käsky kehittää jatkuvasti itseään. Onni ja tyytyväisyys ovat taantumisen merkkejä. Talouskasvu perustuu jatkuvalle tyytymättömyydelle.

Ajan henki on, että kansallissankariksi pääsee, jos laihduttaa 50 kiloa. Onko kaiken takana kyvyttömyys sietää epävarmuutta yhä epävarmemmaksi käyvässä maailmassa?

Toimittaja Asta Leppää haastattelee toimittaja Maarit Tastula.

Ohjelma uusitaan sunnuntaina 4.11. klo 17.10.

 

Suosittele86 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 02.11.2012

Kiitos Maarit Tastulalle todella hienosta ja viisaasti rakennetusta haastattelusta. Asta Leppä taas oli ihastuttavan viisas ja aito haastateltava.

lauantaina 03.11.2012

Eiköhän tässä taas liikaa korosteta entisaikojen ja nykyajan eroa? Kyllä entisaikojen kurinpitokin varmaan aiheutti sisäistä kontrollia - eiköhän ihminen kaikissa olosuhteissa yrittää vältellä ikäviä seurauksia kontrolloimalla itse itseään? Nykyajan väitettyä suurempaa sisäistä kontrollia puolestaan tuskin olisi olemassa ilman ulkoisia pelotteita, vaikka nämä olisivatkin muuta kuin huutamista tai lyömistä. Toisten arvostuksen menetys lienee pohjimmainen syy yksilön itsekontrolliin kaikkina aikoina.
Mitä huvittavaa muuten on siinä, että 90-vuotias haluaa elää? Keskustelijat ihmettelivät huvittuneina nykyaikaa, jona edes yhdeksänkymppisenä ei haluttaisi kuolla.

perjantaina 09.11.2012

Viisaita huomioita anonyymi nr2:lta :-)

Entisaikoina oli kova kuri, mutta ei se sitä tarkoittanut, etteikö entisaikoina ollut syyllistämistä ja häpeää. Vedottiin ”kaikkitietävään Jumalaan” joka kyllä tiesi mitä luokkahuoneessa tapahtui silloinkin, kun opettaja siellä ei ollut kuria pitämässä. Ja häpeään minkä oppilas joutuisi kohtaamaan, mikäli opettaja ottaisi yhteyttä kotiin kannellakseen oppilaan tekosista.

EhkäTastulan ja Astan ”nuoruus” ja ennenkaikkea kypsymättömyys näkyy myös siinä, ettei yhtään näytetä osaavan asettua vanhan ihmisen kenkiin. Kysyn kuten anonyymi nr 2:kin, että miksi vanhan ihmisen elämänhalun pitäisi automaattisesti hiipua? Tastula puhuu ”terveysvalistuksesta” jota hänen mukaansa annetaan siksi, ettei edes 90-kymppisenä ”saa” kuolla. Itse kuvittelen terveysvalistusta annettavan siksi, että terveenä on kivampi elää kuin sairaana. Myös vanhojen ihmisten kohdalla tämä asia pätee. Vai meinaako Tastula, että terveysvalistusta ei pitäisi antaa nykyisessä määrin, koska siten ihmiset sairastuisivat jo nuorempana ja heistä pääsisi nopeammin eroon?

Iästä ja kuolemasta puhuttaessa haluaisinkin heittää vastakohdaksi, että miksi ihmeessä nämä omaan urakehitykseensä tyytymättömät keski-ikäiset vielä roikkuvat elämänsivussa kiinni, vaikka jo tiedostavat, ettei heistä lääkäriä tullutkaan? Eikö jo olisi aika hellittää ja antaa tilaa muille? Miksi vielä lakkaatte kyntenne ja roikutte turhan panttina jotakin naurettavaa kolumnia silloin tällöin kirjoittaen tai jonkun pahaisen tv-ohjelman harvakseltaan toimittaen. Eikö teidän ”parhaat vuotenne” ole kuitenkin jo taaksejäänyttä elämää?

Loppukevennykseksi sanoisin kuitenkin, että tykkään kovasti sekä Tastulasta että Lepästä. Mutta ei se sitä sano, etteikö sekä kirjailija että toimittaja kuitenkin välillä voisi mennä itseensä ja tarkistaa omaa elämänkatsomustaan. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin Tastulan haastattelutekniikassa häiritsee se, että haastateltava useimmiten vastaa aina ”kyllä, joo, aivan”. Elikkä pääasia näyttää olevan, että haastateltava vahvistaa haastattelijan käsitystä asiasta sen sijaan, että siihen annettaisiin uusia ulottuvuuksia. Olisi nimittäin ollut katselijan kannalta paljon avartavampaa, jos Asta olisi ollut eri mieltä Tastulan kanssa esim. vaikka juuri terveysvalistuksen tärkeydestä nykyyhteiskunnassamme.

Tastulalle sellaiset terveiset, että mielenkiintoinen haastattelu ei koostu siitä, että kaksi samanhenkistä nyökyttelee kameran edessä ja taputtelevat toisiin selkään ”hyvinä jätkinä”.

lauantaina 10.11.2012

Taisivat mennä Deleuze ja Foucault hieman sekaisin.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä