Viinavuosi

Julkaistu torstaina 07.10.2010 1 172

Katkolle-sarjassa yhdeksän eri-ikäistä suomalaista haluaa korjata omaa suhdettaan alkoholiin.

Talvella 2010 lanseerasimme alkoholin ja sen haitat yhdeksi TV1:n faktaohjelmiston painopisteeksi vuonna 2010.

Ensin nähtiin Lupaus, jossa neljä tavallista suomalaista sitoutui olemaan viisi viikkoa ilman alkoholia. Tuloksiakin tuli: kaikkien päähenkilöiden terveydentilassa tapahtui jo lyhyenä aikana kohentumista.

Sarjan lopputuloksena syntyi uusi ihmissuhde ja lapsikin, mikä on puhtaasti iloinen sivutuote.

Kesällä esitimme kymmenosaisen keskustelusarjan Kuningas Alkoholi, jossa asioita tarkasteltiin monesta kulmasta.

Suomalaiseksi keskusteluksi puhe oli suoraa eikä vaikeitakaan asioita kaihdettu. Huumoriakaan ei unohdettu. Hyvä niin, koska kuten talvella tällä palstalla kirjoitin, tarkoitus ei ole olla yksisilmäisiä ja moralisteja.

Näin perustelin taannoin teemavuotta:

”Alkoholi on meille suomalaisille suurempi ongelma kuin suostumme itsellemme myöntämään. Ja vaikka kuinka puhumme ”eurooppalaisista juomatavoista”, asiat näyttävät menevän vain huonompaan suuntaan. Naisten juominen lisääntyy koko ajan ja esimerkiksi maksakirroosia esiintyy yhä nuoremmilla.”

”Missään muualla ei näe niin paljon lapsia humalassa kaduilla kuin Suomessa ja perjantai-illan lennot Helsinkiin Euroopan muista kaupungeista ovat ainutlaatuisia: pienen lounaan kanssa ja sen jälkeen nautitaan viiniä ja olutta pullo- ja tölkkikaupalla. Juominen yhdistää Suomessa kaikki kansankerrokset ja tuloluokat. Jutut lähes sammuneista vuorineuvoksistakin ovat varsin suomalainen tarina.”

 

Kohti parempia aikoja

Nyt syksyllä seuraa trilogiamme kolmas ja viimeinen osa Katkolle-ohjelma.

Yhdeksän suomalaista, eri-ikäistä miestä ja naista lähtevät katkaisemaan juomiskierrettään tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei enää juuri ole.
Aika kovaa ja lohdutonta? Kyllä, mutta on hyvä muistaa, että viina vie hitaasti, mutta varmasti, jos homma ei ole hallinnassa.

Crea TV:n tuottama sarja perustuu formaattiin Rehab, joka Keski-Euroopassa on tehty heroiinin käyttäjistä. Tässäkin teimme tietoisen valinnan. Suomessa alkoholi on suurempi tappaja kuin heroiini yhtään kovan huumeen vaaroja väheksymättä. Me emme vain suhtaudu näihin kahteen lainkaan samalla tavalla.

Viina ja sen haitat ovat olleet tänä vuonna paljon esillä suomalaisessa mediassa. Juomista ja sekoilua ihannoidaan nyt mielestäni vähemmän kuin aiemmin.

Juuri tähän mekin olemme pyrkineet. Nuorimmat ikäluokat juovat tutkimusten mukaan vähemmän kuin edellisinä parina vuosikymmenenä. Kohti parempia ja fiksumpia aikoja olemme menossa.

 

Ari Ylä-Anttila
Faktapäällikkö
YLE TV1

 

 

Lisää Katkolle-sarjasta

 

Suosittele172 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 09.10.2010

Toivon kaikille LUJAA OMAA TAHTOA jaksamisessaan. On ainoa onnistumisen suuri
mahdollisuus, kun ootte itsellenne myyöntäneet olemassaolevan pahan sairautenne.
Koville varmaan joillekin teistä varmasti ottaa, mutta teillähän parasta mahdollista on hoitoa saatavilla koko ajan ympärillänne. Teidän pitää itse uskoa
sen parantavaan vaikutukseen. Taudissanne on liian helppoa heittää pyyhe kehään.
Tulee luottaa avun tulemiseen muualta ,kuin pullosta. T e olette päässeet etuoikeutettun asemaan saamaan sitä nyt muualta. Vilpittömästi JAKSAMISTA JA USKOA ASIAANNE JA SEN ONNISTUMISEEN.

( olen liian kauan katsonut läheltä läheiseni elämän tuhoutumista rappioitutmista, vaan kun hänellä ei mielestään edelleenkään ole asian suhteen MITÄÄN ONGELMAA

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä