Manipuloinnin taitoja pitäisi opettaa koulussa - osana kansalaiskasvatusta.

– mukula (ei varmistettu)

Perustuuhan mm. nykyinen lääketeollisuus kolesterolilääkkeineen ym. manipulointiin ja huijaukseen maksimaalisen taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Narsismi. Miehet sikoja, vai naiset sekoja?

Porin Sanomat.

Varatuomari Anja Hannuniemen pian valmistuva väitöskirja nostaa esille eroperheiden lapsia sairastuttavan vieraannuttamisoireyhtymän. Suurimmassa osassa tapauksista vieraannuttaja on äiti, joka pyrkii sabotoimaan isän ulos lapsen elämästä. Usein vieraannuttaja sairastaa persoonallisuushäiriötä, mutta viranomaiset eivät osaa tunnistaa vieraannuttamiseen liittyviä vaaran merkkejä.

Katkerien lapsenhuoltokiistojen määrät ovat viime vuosina kasvaneet ja niissä käytettävät keinot koventuneet. Samaan aikaan lasten pahoinvointi on erilaisilla mittareilla mitattuna jatkuvasti lisääntynyt. Huostaanotot lisääntyvät 5–7 prosentin vuosivauhdilla, lasten- ja nuorisopsykiatristen potilaiden määrät ovat kasvussa ja nuorten miesten syrjäytyminen on jo vakava kansantaloudellinen ja sosiaalinen omgelma.
Näillä kaikilla asioilla on selkeä kytkös toisiinsa, vieraannuttamisoireyhtymä (Parental Alienation Syndrome, PAS). Väitöskirjaa vieraannuttamisoireryhtymästä tekevän varatuomarin Anja Hannuniemen mukaan kyse on erittäin vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka kielii siitä, että järjestelmät lasten suojelemiseksi ja heidän asioidensa ratkaisemiseksi eivät toimi.

Vieraannuttaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että katkerissa huoltajuuskiistoissa jompikumpi vanhemmista tietoisesti mustamaalaa toista vanhempaa niin, että lapsi ei halua olla tekemisissä tämän kanssa.
– Vieraannuttaja puhuu pahaa lapselle toisesta vanhemmasta sekä sabotoi tapaamisia ja lapsen varusteita. Lapsi oppii pidemmän päälle kaksinaamaiseksi, valehtelemaan, vakoilemaan ja varastamaan, Hannuniemi listaa.
Vieraannuttajat sairastavat usein myös persoonallisuushäiriöitä. Ja kun viranomaiset eivät tilannetta tunnista, lapsi jätetään häiriintyneen vanhemman kynsiin.
Vanhempien eron jälkeen lapset joutuvat 85–90-prosentin todennäköisyydellä äideillä, vaikka isät ovat Hannuniemen mukaan huomattavasti aktivoituneet, kun taas naisten alkoholin käyttö ja tunnistettu väkivaltaisuus ovat huomattavasti lisääntyneet. Useimmissa tapauksista vieraannuttaja onkin siis äiti.
– Tämä tarkoittaa, että lapsia pidetään kasvavassa määrin väkisin äideillä, joilla ei ole mitään edellytyksiä vanhemmiksi. Ja isiä vastaavasti syrjitään. Tosin sitä mukaa kun isät pääsevät lähihuoltajiksi, heidän määränsä myös vieraannuttajina saattaa kasvaa.

Vieraannuttaminen tapahtuu Hannuniemen mukaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä aktiivivaiheessa lähivanhempi keksii erilaisia kieroja tapoja pitää lapsi erossa etävanhemmasta.
– Vedotaan lapsen harrastuksiin, naapurin lapsen syntymäpäiviin tai milloin mihinkin, ettei toinen voi tavata lasta. Se on kuitenkin laitonta, vanhemman tapaaminen on aina tärkeämpää kuin mikään harrastus. Joustamattomuus kuuluu tähän kaavaan ja itse asiassa usein näitä harrastuksia ja menoja buukataan tarkoituksella juuri tapaamisajankohtiin, Hannuniemi valottaa.
Lapselta voidaan myös takavarikoida etävanhemman antama kännykkä ja lasta voidaan kuulustella kuin rikollista etävanhemman asioista ja tämän uusista kumppaneista. Lapsi saatetaan eristää toisen puolen isovanhemmista ja suvusta. Pahimmissa tapauksissa lapset tulevat pahoinpidellyiksi, jos lapsi osoittaa merkkejä siitä, että etävanhemman luona on ollut hauskaa.
– Lapsi käännytetään samaan tapaan kuin uskonnolliseen lahkoon. Kun aktiivinen käännytys lähivanhemman erinomaisuuden uskontoon on tehty, toisessa vaiheessa lapsi osallistuu itse vieraannuttamiseen. Lapsen on pakko valita puolensa, koska hän ei jaksa kauaa repivää tilannetta.
– Ja koska lapsi on luontaisesti lojaali lähivanhemman manipulaatiolle, lapsi hylkää etävanhemman. Lähivanhempi voi näennäisesti sanoa, että kannustaa tapaamiseen, vaikka on jo tehnyt työn vieraannuttaakseen lapsen etävanhemmasta.

Vieraannuttajat pelaavat lapsilla paikoin jopa niin kovaa, että vääriä insestisyytöksiä on Hannuniemen mukaan mennyt läpi Suomen oikeusistuimissakin.

– Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan erojen yhteydessä vähintään puolet hyväksikäyttöväitteistä on vääriä. Vieraannuttamistapauksissa tämä "valttiässä" vedetään hihasta silloin, kun lähivanhempi on riittävän kauan yrittänyt vieraannuttaa etävanhemmasta muilla keinoin, jotka eivät ole tehonneet, Hannuniemi kuvaa raakaa todellisuutta.

Anne Nikka

Tuomioistuimet suosivat häiriintyneitä äitejä

Suomalainen oikeuslaitos tekee paljon vääriä huoltajuuspäätöksiä, koska tuomarit ja sosiaaliviranomaiset eivät osaa tunnistaa vieraannuttamisoireyhtymää, toteaa tutkija, varatuomari Anja Hannuniemi.

Pohjoismaissa ja eritoten Suomessa vieraannuttamista ei ole varatuomari Anja Hannuniemen mukaan vieläkään ymmärretty ottaa vakavasti, vaikka Suomen käräjäoikeuksissa käsitellään yhä useammin huoltoriitoja, joissa toista vanhemmista syytetään lapsen manipuloinnista eron jälkeen.

Saksassa, Kanadassa, Israelissa, Australiassa ja USA:ssa tuomioistuimet ovat hyväksyneet vieraannuttamisoireyhtymän (PAS) jo viralliseksi diagnoosiksi. Samoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myöntänyt ilmiön olemassaolon.

– Kun Suomen valtio on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimukseen, tämä tulisi ottaa huomioon suomalaisessa lainkäytössä.

Hannuniemi suomii väitöskirjassaan kovin sanankääntein suomalaista oikeusjärjestelmää sekä ihmettelee poliittisen järjestelmän silmien ummistusta näin vakavan ongelman edessä.

Tuomioistuimet ovat Hannuniemen mukaan jo vuosia suosineet häiriintyneitä äitejä lähihuoltajiksi. Syykin on tutkijan mielestä helposti löydettävissä: Tuomioistuimet antavat periksi vieraannuttajille, jotka ovat hyvässä asemassa ja kulissit kunnossa, koska luonnehäiriöiset narsistit osaavat selittää asiat niin hyvin.

– Hyvin paljon lapsia menee väärille ihmisille, koska tuomioistuimet ovat ihan sekaisin. Siellä ei ole riittävää psykiatrista osaamista, eikä vieläkään tajuta, että äiditkin voivat olla väkivaltaisia ja tehdä pahaa lapsille.

– Isien pitäisi olla aivan täydellisiä, että he kelpaisivat vanhemmiksi. Äidit voivat olla juoppoja ja he saavat silti lapsen huoltajuuden. Järjestelmässä on selvä vinoutuma, Hannuniemi huomauttaa.

Ongelmaan olisi kuitenkin löydettävissä ratkaisu, jos tuomarit ja sosiaalityöntekijät koulutettaisiin tunnistamaan vieraannuttaminen. Nyt lasten puheista tehdään Hannuniemen mukaan jatkuvasti vääriä tulkintoja, kun lapsia on ehditty käännyttää lähivanhemman paremmuuden uskoon.

Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan olemassa menettelytapaa, jolla katkerissa huoltajuuskiistoissa vieraannuttajan persoonallisuushäiriöitä voisi kartoittaa.

Hannuniemi onkin esittänyt, että vaikeissa huoltajuusriidoissa tehtäisiin pakollinen mielitilatutkimus vanhemmille.

– On huonon yhteiskuntapolitiikan merkki, että syrjäytymisvirtahepo on keskellä hyvinvointiyhteiskunnan olohuonetta, eikä kukaan halua nähdä sitä, saatikka tutkia ja saada tutkimustuloksia. Sehän pakottaisi tekemään uudenlaista politiikkaa, joka tuottaisi lisää kustannuksia. Mutta asiaan paneutuminen maksaisi itsensä takaisin nopeasti, sillä yhden syrjäytyneen nuoren arvioidaan maksavan yhteiskunnalle eläkeikään mennessä miljoona euroa.

Anne Nikka

– Anonyymi (ei varmistettu)

Narsismia. Sadismia. Rasismia. Noitavainoa?

Sanomalehti Karjalainen 4.3.2009.
Seksuaalirikoksissa jo noitavainon piirteitä.

Seksuaalirikossyytöksissä jo noitavainon piirteitä
Vaikeissa avioerotilanteissa tehdyt rikosilmoitukset lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä osoittautuvat usein täysin perättömiksi.
Joensuu
Markku Liikamaa

Syyttäjät ja poliisi ovat panneet merkille, että viime aikoina lisääntyneissä rikosilmoituksissa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on aika usein myös perättömiä ilmoituksia. Esimerkiksi vaikeissa arvioerotilanteissa jotkut saattavat tehtailla toisesta osapuolesta aina uusia ja uusia rikosilmoituksia, kun edelliset on poliisin esitutkinnassa ammuttu perättöminä alas.

– Olen verrannut nykytilannetta historiasta tunnettuihin noitavainoihin. Niissäkinhän oli usein kyse siitä, että lasten tai kylänmuijien pahojen ja ymmärtämättömien puheiden perusteella poltettiin tuhansia syyttömiä ihmisiä roviolla. Näyttö näissä jutuissa kun on monta kertaa aivan samalla tasolla, arvostelee kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo Itä-Suomen syyttäjänviraston Joensuun toimistosta.

Vanamo sanoo, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttösyytös heitetään usein ilmaan vaikeissa avioerotilanteissa.

– Olen pannut merkille, että sitä käytetään lyömäaseena toista osapuolta, yleensä isään, vastaan, hän sanoo.

Rikosilmoitusten lisääntymisen taustalla on varmasti myös se, että ilmoitusherkkyys on kasvanut niin perheissä kuin viranomaistenkin keskuudessa.

Mutta Vanamon mielestä syytökset ovat montaa kertaa varsin hataralla pohjalla.

– En saata uskoa, että tilanne olisi yhteiskunnassa muuttunut sellaiseksi, että yhtäkkiä meillä olisi suuri joukko avioeroisiä, jotka käyttäisivät lastaan seksuaalisesti hyväksi, hän sanoo.

*******

Google haku > city lehti 5/2008 <. Laaja artikkeli perättömistä väkivalta ja insestisyytöksistä.
Artikkelissa ja jälkikeskustelussa n 700 kannaottoa, joista saa konkreettisen kuvan " lastensuojelun tilasta

Lue artikkeli ja viestit. Heti artikkelin jälkeen konkreettista tietoa, jotka eivät anna kovin hyvää kuvaa lastensuojelun ja oikeuslaitoksen tilasta

Hakutuloksessa runsaasti aiheeseen liittyviä linkkejä.

Katso otsake Suomi 24 keskustelu.
Keskustelussa myös Jan Guilloinin FST5 kanavalla eritetyn ohjelman "Noitien aika" videotallenteesta poimittu teksti

Lisää ilmiöistä Googlen hauilla:
> kunnes toisin todistetaan<

– Anonyymi (ei varmistettu)

Jan Guilloun ohjelmassa Herran vuonna 1992 entinen sosiaalityöntekijä näki valon ja alkoi levittämään sanomaa....

Levisikö valo myös Suomeen?

Helena Molander, Lapsi aikuisten armoilla. Miten suojaan lasta joutumasta lapsiseksin uhriksi. Otava, Helsinki 1996. 240 s.
Seksi on erityisasemassa rikoslaissa: naisen raiskaaminen ei ole tavallinen väkivaltarikos vaan nimenomaan raiskaus, lapseen kohdistunut haureus on seksirikos, ei väkivaltarikos. Seksirikoksissa on kyse monista muistakin asioista kuin väkivallasta: toisaalta normaalin, terveen erottaminen perverssistä ja sairaasta, toisaalta perheeseen liittyvän uskomusjärjestelmän peruspilarista. Naisen puhtaus ja lapsen seksittömyys ovat suojellut tätä varten laeilla. Lait myös suojelevat perheinstituutiota ja sitä kautta yhtä historiallista käsitystä hyvästä.

Lapsiseksikeskustelussa on tuotu esille se todellinen hätä, joka vanhemmilla on lapsistaan, joista he eivät ehdi huolehtia. Vanhempien aika menee kaikkeen muuhun. Kuitenkin perhe on pidettävä hengissä ja lasten on voitava elää ikäänkuin kaikkialle kulkeutunutta yksityiselämän hajoamista ei olisikaan. Tilanteeseen on tarvittu helposti tunnistettava ja pahaksi todettava syntipukki,
jonka avulla perheen rikkoutumisen, ajan puutteen ja ihmisten esineellistämisen syy voidaan siirtää ulkopuolelle, toiseksi, vieraaksi voimaksi. Tämän hetken keskustelussa se on pedofiili.

Helena Molander on kirjoittanut käsikirjan, jossa hän lupaa asiallista informaatiota, jolla lasten seksuaalinen alistaminen (väkivalta) ja siihen liittyvä laiminlyönti saataisiin vähenemään. Molander on oikealla asialla: lapseen kohdistuva väkivalta (kaikenlainen, myös seksuaalinen) on painajaismainen ilmiö ja on todella syytä perinpohjin miettiä kaikkia tapoja, joilla sitä voidaan vähentää. Väkivalta lapsia kohtaan osoittaa, kuinka mielikuvituksekas ihminen on pahuudessa. Useimmat väkivallanteot osoittavat sulaa hulluutta: kun mies tunkee kalunsa alle yksivuotiaan ruumiiseen, on vaikea pitää tätä miestä ihmisenä. Ihmisten ja erityisesti lasten esineellistäminen on mennyt pidemmälle kuin osaamme arjessa ajatella. Helena Molander on kirjansa esimerkeillä avaamassa monen silmiä. Uskomme ihmisen "edistymiseen" ja "sivistykseen" on useimmiten aiheetonta ja tarkastellessamme suhtautumistamme lapsiin koko edistys joutuu kyseenalaiseksi.

Helena Molander on tarkoittanut kirjansa asiallisen informaation levittämiseen, silmien aukaisemiseen ja konkreettisten neuvojen antamiseen vanhemmille. Molander haluaa auttaa vanhempia eikä pyri syyllistämään heitä, päinvastoin. Vaikka vanhemmilla onkin kovin vähän aikaa lapsilleen, heidän pitäisi silti voida luottaa ihmisiin, joiden käsissä lapset ovat. Tämä luottamus on sisäänrakennettuna nykyiseen perhekäsitykseen, jossa yhteiskunnalla on lapsista viimekätinen vastuu. Lapset ovat paljon poissa kotoa, kouluissa, päiväkerhoissa ja leireillä. Osittain tämä johtuu sosiaalistamisen pakosta, osittain kyseessä on vastuun siirto yhteiskunnalle.

Tilanne on lasten kannalta vaikea. Molanderkaan ei onnistu yrityksessään. Asiallisen informaation sijaan hän kirjassaan sivu sivulta vyöryttää eteemme niitä käsityksiä, joita auttamistyössä vähiten tarvitsemme: ennakkoluuloja, kyräilyä, tahallista käsitteiden sekoittamista, vainoharhaisuutta ja
vetoamista ihmisten alhaisimpiin pelkoihin ja kuvitelmiin.

Näillä keinoilla saattaa olla vaikutusta havahduttamisessa mutta Molander pyrkii vaikuttamaan myös laajemmin asenteisiin, lainsäädäntöön ja yleiseen keskusteluun. Tällöin havahduttamisen välineet ovat väärät. On aiheellista tarkastella Molanderin diskurssia eettisen ja moraalisen keskustelun kannalta, sillä yleinen ja yhteinen etu rakennetaan argumentoiden ja vedoten ihmisten ymmärrykseen. Otan esille eräitä ratkaisevia ongelmia, jotka kariuttavat Molanderin hyvän yrityksen ja suuntaavat keskustelua kyseenalaiselle tielle.

Molander on varatuomari ja hän uskoo oikeudellisiin toimiin: kaikki rikolliset on saatava oikeuteen. Hän unohtaa, että oikeus on sopimus ja tarkoitettu yleistä hyötyä varten. Yksityisasioissa oikeus on ääritapaus ja on periaatteessa pidettävä hyvänä, jos jokin kiista voidaan hoitaa ilman tuomaria. Molander pitää pahana, kun perhe päättää haudata seksirikoksen. Kuitenkin on vaikea osoittaa, kuinka julkinen oikeus olisi perhettä ylempänä asiassa, joka koskee perhettä. On totta, että perhe voi tarvita ulkopuolista, mutta on hyvin kyseenalaista, onko se ulkopuolinen
oikeuslaitos.

Sopimukset voidaan tietenkin muuttaa sen mukaan, mitkä asiat ovat kulloinkin meille tärkeitä. Toisaalta on selvää, että oikeuden käytöllä ei ole mahdollista ratkaista ihmisten käyttäyttymistä, erityisestikään ei ole mahdollista vaikuttaa sosiaalisesti häiriintyneiden tai välinpitämättömien toimiin. Lain kirjain voi myös provosoida toimintaa ja tuloksena voi olla summittaista ja harhaista käyttäytymistä.

Toinen ongelma Molanderin tekstissä syntyy sairauden ja terveyden käsitteistä. Molander puhuu pedofiileista sairaina ja muista ihmisistä terveinä. Sairaat on hänen mukaansa saatava sekä hoitoon ("terapiaan") että tuomittaviksi. Tämä suhtautumistapa tunnetaan vanhemmilta ajoilta: sairauden ja rikollisuuden yhdistäminen luo kuvan kauheasta, johon ei voi suhtautua järkiperäisesti. Kyseessä on synti. Molander palaa jatkuvasti sairas-rikollinen-kuvaan ja antaa ymmärtää, että yhdistelmä on pedofiilin kohdalla pakonomainen ja korjaamaton.

Sairaasta voidaan puhua tässä ainakin sosiaalisessa mielessä. Monet pedofiilien teot ovat sulaa hulluutta, menevät ohi kaiken sosiaalisen kontrollin, jota yksityisessä ihmisessä on. Toisaalta on ongelmallista, kuinka pakonomainen teko voi olla rikos. Ajatus rikoksesta perustuu moraalisesti otaksumaan, että ihminen voi päättää, toimiiko vai ei. Varsinaisen ongelman saamme, jos määrittelemme rikollisen teon tekijän sairaaksi rikollisen tekonsa kautta. Oikeuskäytännön kannalta on otettava huomioon myös, että koska vankilarangaistus ei paranna tai korjaa sairasta, rangaistus muuttuu vain kostoksi.

Moraalin kannalta ajatellen olisi parempi suhtautua pedofiiliin rikollisena lain ja moraalin edessä. Hänen sairauttaan olisi käsiteltävä erillään oikeudellisista vaateista. Julkisessa keskustelussa on myös erotettava nämä kaksi asiaa. Oikeus ei voi tuomita teon syytä, vaikka se voi ottaa huomioon teon pakonomaisuuden. Pedofiilin tapauksessa tämäkään ei käsittääkseni muuta rikoksen luonnetta.

Kolmantena ongelmana on, että Molander vähättelee kahta perusoikeuttamme, sananvapautta ja syytetyn oikeuksia. Hänen mielestään ei ole syytä puhua sananvapaudesta, jos on kyse vakavasta rikoksesta. Molander on selvästi ymmärtänyt perusoikeudet väärin: ne eivät ole ehdollisia vaikka aina onkin löytynyt joku, joka on asettanut ehtoja (rikokset, geopoliittinen asemamme ja muut rajat). Syytetyn oikeudet ovat yhtä tärkeät, sillä oikeutta ja tutkimusta hoitavat ihmiset, jotka erehtyvät kovin usein. Tietenkin moni asia olisi helpompi, jos jokaisen epäillyn voisi viedä navetan taakse ja ampua, mutta se tuskin tekisi meistä parempia; ainakaan se ei auttaisi lapsia, jotka eläisivät vieläkin arvaamattomammassa maailmassa.

Eräitä pienempiä kysymyksiä herää tekstin yksittäisistä heitoista. Molander esimerkiksi puhuu länsimaista "sivistyneinä" ja antaa ymmärtää selvästi, että Aasian maat (esimerkiksi Thaimaa) eivät ole sivistyneitä maita. Tällainen kulttuuri-imperialismi ei edistä mitään asiaa. Eri kulttuureissa on erilaiset tavat selviytyä elämästä ja on ilmeistä, että monissa meitä vanhemmissa kulttuureissa (esimerkiksi Aasiassa) pidetään täysin käsittämättömänä suomalaistenkin vanhempien välinpitämättömyyttä jälkikasvustaan, hyppäämistä harrastuksissa ja mammonan keräämisen hysteriaa ihmissuhteiden hinnalla.

Tällaisia, lähinnä demagogiaksi luonnehdittavia heittoja vilisee kirjassa niin paljon, että itse asia hukkuu. Demagogia saa joskus hätkähdyttävän halpoja muotoja; lukija ei aina usko silmiään. Kun isä ryhtyy sukupuoliyhteyteen tyttärensä kanssa "muun perheen kuunnellessa kirkossa sunnuntaisaarnaa", tulee mieleen Alfred Rosenberg.

Mutta itse asia, väkivalta seksissä ja lapsiin kohdistuneena, on kuitenkin suurin ongelma. Seksi on Molanderille "likaista" ja "iljettävää" ja siinä on muotoja, jotka "ovat aina kiellettyjä, kuten sukurutsa". Julkisen keskustelun kannalta on kuitenkin muistettava, että moraali ja rikoslaki ovat kaksi eri asiaa: moraali koskee ihmisten elämää ja rikoslaki oikeuskäytäntöä. Seksi on ollut
tarpeellista ja pysyy tarpeellisena ja sitä ohjaa moraali. Tavat, joilla laki ohjaa seksikäyttäytymistä, muuttuvat eivätkä koskaan voi olla lopullisia tai yläpuolella moraalin. Niinpä on kaksi eri keskustelua vaatia pedofiilin moraalista tuomitsemista ja sitten miettiä tähän liittyviä lain muutoksia. Moraalisessa keskustelussa voidaan perustella, mihin nojaten me ihmisinä tuomitsemme lasten hyväksikäytön. Laissa päätetään käytännön menettelyistä. Jos laki on ensin, mielivalta saa helposti vallan.

Yleisen ilmapiirin kannalta kirjan seksismi on erityisen vaarallinen tendenssi. Molander rakentaa kuvaa hyvästä ja empaattisesta naisesta, jota vastassa on paha ja iljettävä mies. Hän sanoo, että nainenkin voi käyttää lasta seksuaalisesti hyväksi mutta kaikissa lauseissa hyväksikäyttäjällä on vaimo tai hänet on mainittu erikseen mieheksi. Tämä seksismi yhtyneenä seksuaalisuuden "iljettävyyteen" vie pohjan pois monilta hyviltä ehdotuksilta: kyse ei ole yhteisestä asiasta vaan äitien ja naispuolisten auttajien ristinkulkueesta
miehiä vastaan.

Tästä esimerkkinä on kertomus tytöstä, joka meni omin avuin arabimiehen hyttiin ruotsinlaivalla ja pyysi miestä käyttämään kondomia, jotta "raiskaus" ei olisi johtanut ikäviin seurauksiin. Tätä Molander kutsuu "selviämisstrategiaksi"; selviämisstrategiaa on varmasti se, että tyttö (ja niin monet naiset vastaavissa tilanteissa) syyttää arabia raiskauksesta. Miehillä ei tässä maailmassa ole kuin esineen asema.

Molander on nyt keskustelun aallon harjalla ja hän käyttää asemaansa ja hyviä suhteitaan iltalehtiin tehokkaasti. Hän ei kuitenkaan käytä näitä suhteita taitavasti. Kohun laannuttua ei Molanderin kirjasta ole apua, päinvastoin: se on asettanut synnin (sairaus+rikos) uudelleen keskuuteemme, kehottanut meitä olemaan erityisen epäluuloisia lasten hyvää tarkoittavia (opettajien, urheiluohjaajien, lastenhoitajien, kesäleirien ja lastenkotien ohjaajien jne.) työntekijöitä kohtaan, todistanut, ettei kukaan Äiti koskaan syytä miestään sellaisesta, mitä ei ole tapahtunut, opettanut meille, että on yksi ja oikea todellisuus, jonka perusta on virkakoneistossa ja Suomen Laissa. Nämä uskomukset jäävät jäljelle eivätkä ne edistä paremman maailman luomista lapsille.

Lasten on voitava elää rakkauden ja turvallisuuden ilmapiirissä. Perheinstituutio on ollut olemassa tätä varten. Se on suurimmalta osin tuhoutunut ja vanhemmat ovat siirtäneet kasvatus- ja turvallisuusvastuutaan yhteiskunnalle ja laille. Nämä eivät voi koskaan täyttää perheen tehtävää. Vaikka Molander ei halua syyllistää vanhempia, näyttää moraalin kannalta ainoalta ratkaisulta, että vanhemmat ymmärtävät syyllistämättä omat velvollisuutensa lapsistaan. Tässä julkinen keskustelu voi auttaa: meidän on uudelleen oivallettava, miksi lapsemme ovat olemassa, mitä he ovat ja kuinka he ovat. He ovat meistä riippuvaisia monissa asioissa mutta eivät kaikissa. Meillä on kuitenkin vastuu heistäkin.

Ei ole samantekevää, millä tasolla julkinen keskustelu kulkee. Kun demagogiaa julkaistaan kirjana, sillä on heti vaikutuksia varsin laajalti. Molanderin kirjan jatkoksi tarvitaan paljon lisää keskustelua, jossa pahimmat villiintymiset käsitteissä ja asetelmissa hiljalleen karisevat ja näemme paremmin, mikä lapsi on ja kuinka häntä voi auttaa.

Juha Varto

– Anonyymi (ei varmistettu)

Junnes toisin todistetaan city.

Otsakkeen haulla löytyy netistä laaja artikkeli, sekä noin 500 kommenttia.
Lisäksi useita muita aiheeseen liittyvää keskustelua.

Lainaus City lehden artikkelista 5/2008.

Insestisyytöksiä esitetään paljon, vaan todisteita ei. Miksi insestisyytökset kolminkertaistuivat vuosikymmenessä? Onko kyseessä epidemia vai moraalinen paniikki? Vallankäyttöä vai vainoharhaisuutta? Ja miten taataan sekä lapsen että vanhemman oikeusturva?

Vuonna 1999 espoolainen Ari ja hänen vaimonsa erosivat. Lapset jäivät äidille. Isä sai olla lasten kanssa sovittujen tapaamisaikojen mukaisesti. Pian tämän jälkeen asioissa tapahtui yllättävä käänne. Ari tilittää:

"Mulle tuli sosiaaliviranomaiselta puhelu, että nyt mä vien sulta tapaamiset, mä vien lapset, sulle ei jää mitään."

Asia alkoi syytöksellä oman lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, insestistä. Äiti oli veistellyt syytteet turvakodin johtajan tuella. Tuomiota Arille ei tullut, mutta lapset pidettiin hänestä etäällä. Kolmeen kuukauteen lapset eivät saaneet tavata isäänsä ilman valvontaa ja myöhemmin vain kaksi tuntia joka toinen viikko.

Kun insestisyytteet eivät enää purreet, isä leimattiin väkivaltaiseksi. Myös Arin nuorimman lapsen äiti otti osaa huoltajuuskamppailuun ja syytti miestä väkisinmakaamisesta. Nainen sai tämän johdosta vuonna 2005 tuomion kunnianloukkauksesta.

Isä yritettiin sysätä syytteillä ulos lasten elämästä. Tämä myös tehosi hetken aikaa. Yli kahteen kuukauteen Ari ei saanut tavata lapsiaan ilman valvontaa ja sen jälkeen vain kaksi tuntia joka toinen viikko. Vuotta myöhemmin lastenpsykiatri antoi lausunnon, jonka mukaan isä olisi lapsille parempi huoltaja kuin näiden äiti. Nyt isä on lasten osa-aikainen huoltaja.

1990-luvun alkupuolella Suomen poliisille tehtiin vuosittain noin 300 tutkintapyyntöä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vuonna 2006 luku oli yli kolminkertainen. Viime vuosina tapauksista noin neljännes on luettu syyksi. Kaikista poliisin tietoon tulevista lapsen hyväksikäytöistä viidenneksessä on kyse isän ja lapsen välisestä insestistä. Sosiaaliviranomaisten mukaan näin on jopa joka toisessa tapauksessa.

Tämän lisäksi mainitut 500 kommenttia.
-----

– Anonyymi (ei varmistettu)

Feministinen aikakusilehti Tulva 3/2009 Päätoimittaja Anne Moilanen.

Lapsettomien isien maa.

Äidit osaavat erotilanteessa temput, joilla isältä vidään yhteys lapsiinsa.

Eikä siinä vielä kaikki. Yhteiskunta auttaa heitä siinä.

teksti Maria Säkö kuvitus Mirka Suikkanen

VESA JÄI aikoinaan koti-isäksi, kun poika oli vielä vauva. Vaimo Minna opiskeli. Kun lapsi oli parivuotias, Minna ilmoitti haluavansa avioeron. Hän haki apua turvakodista ja syytti Vesaa väkivallasta ja insestistä.

Vesa oli shokissa väitteistä. Hän vei tutkinta-aineiston Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle (Teo), koska huomasi, ettei Stakesin insestitutkintaan laatimia sääntöjä ollut noudatettu.

Ydintyöryhmä sai Teolta huomautuksen. Se ei vaikuttanut mihinkään. Vesa ei ole tavannut lastaan vuosiin. Virheellisen tutkinnan tehnyt lääkäri jatkaa työssään.

Avioeroisien tarinoissa toistuvat samat syytökset: Äiti hakee eroa yllättäen. Hän on suunnitellut eroa pitkään ja ottanut selvää, miten saada yksin- tai ainakin lähihuoltajuus eli lapset luokseen asumaan. Jos tilanne näyttää heikolta, äiti voi aina heittää insestikortin hihasta.

"Tiedän sairaaloita, joissa lääkärit usein tutkivat insestitapaukset väärin eli eivät noudata suosituksia ja kirjoittavat insestiepäilylausunnot väärin perustein. Ja sosiaalityöntekijöissä on suuria alueellisia eroja", sanoo vapaaehtoistyössä eroisien tarinoita kuunnellut Ari Jousmäki, joka on toimittanut syksyllä ilmestyvän Syytettynä isä -pamfletin.

"EN OLE KATKERA, mutta kuitenkin / joskus tuntuu että liikaa menetin", tulkitsee Reijo Kallio vuonna 1980 levytetetyssä camp-iskelmäklassikossa Viikonloppuisä. Internetin keskustelupalstat ovat täynnä lapsettomien isien samanhenkisiä tilityksiä. Paitsi, että ne eivät ole ollenkaan camp. Niitä lukiessa kihoavat kyynelet silmiin.

Eroisien asia on pop. Sitä liputtavat muun muassa vasemmistoliiton ja vihreiden tuoreet miespoliittiset ohjelmat. Mutta onko kyseessä sarja murheellisia yksittäistapauksia vai laaja tasa-arvo-ongelma?

Tilastot näyttävät tältä: Vuonna 2007 tehtiin Suomessa 34 359 sopimusta lastenhuollosta, joista yhteishuoltoon päädyttiin 31 768 tapauksessa. Yksinhuoltajaksi jäi 2 269 äitiä ja 322 isää.

Tässä vaiheessa on tarpeen muistuttaa, että vain pieni osa huoltajuuskysymyksistä paisuu riidoiksi. Oikuedessa käsitellään 2 000 huoltoriitaa vuodessa. Niiden osuus vuosittain ratkotuista lapsen huoltoa koskevista asioista on vain 4-5 prosenttia. Sekin on tietysti liikaa.

Periaatteessa isien asema on kohentunut sitten Viikonloppuisän ilmestymisen. Aiemmin yhteishuoltajuutta ei annettu, jos äiti ei sitä hyväksynyt. Nykyään yhteishuoltajuutta pidetään ensisijaisena vaihtoehtona ja siihen päädytään lähes kaikissa avioeroissa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Käytännössä yhteishuoltajuus on liian usein äitien huoltajuutta ja pikemminkin erottanut isiä lapsista. Yhteishuoltoratkaisuissa 14 670 lasta jäi asumaan äidin kanssa, 3 065 isän kanssa.

PERUSASIAT. Ehkä joidenkin miesten kannattaisi alkaa niistä. Monet feministit, kuten Anna Moring (vihr.), ovat sitä mieltä, että huoltajuuskiistoissa näkyy se, että isät kantavat pienten lasten hoivavastuusta vain murto-osan. Suomessa naiset käyttivät vuonna 2007 vanhempainpäivärahoista 94 prosenttia, miehet kuusi.

Arjen tutkijoiden mukaan lastenhoito pysyy äidin työnä myös vanhempainvapaa- ja hoitovapaakausien jälkeen. Jo kahden työssäkäyvän aikuisen perheessä nainen käyttää kymmenen tuntia viikossa enemmän kotitöihin kuin mies. Ennen lasten syntymää naisen rahat ovat naisen rahoja; miehen rahat miehen. Ensimmäisen lapsen synnyttyä naisen rahat muuttuvat jotenkin kummasti perheen rahoiksi, miehen rahat pysyvät miehen rahoina.

"Jos vallitsisi täysi tasa-arvo perheen työnjaossa, miehet eivät varmasti kokisi niin laajasti tulevansa syrjityksi näissä asioissa", muotoilee Lastensuojelun Keskusliiton eroneuvontaa jakavan Neuvo-projektin johtaja Heikki Koiso-Kanttila.

Koiso-Kanttila muistuttaa, ettei lasta voi ikään kuin ansaita itselleen. Lapsen suhdetta kumpaankaan vanhempaan tai kummankaan vanhemman sukuun ei saisi katkaista.

Jos äidit hoitavat lapsiaan enemmän ennen eroa, eikö ole luontevaa, että tilanne jatkuu eron jälkeen samanlaisena? Koiso-Kanttilasta on vanhanaikaista painottaa sitä, että lapsen ympäristö muuttuu mahdollisimman vähän. Nykyisin pidetään tärkeämpänä, että lapsella säilyy yhteys molempiin vanhempiin.

Siihen, että yhteishuoltajuus on harvoin todellista yhteishuoltajuutta, on historialliset syynsä. Aiemmin lainsäädäntö lähti siitä oletuksesta, etteivät eroavat vanhemmat pystyisi jakamaan huoltovastuuta. Näin luotiin pohja vanhempien väliselle kilpailuasetelmalle. Tällainen ajattelu elää Koiso-Kanttilan mukaansa edelleen sitkeästi huoltajuuskiistoiissa lausuntoja antavien sosiaalityöntekijöiden piirissä.

"He suosivat edelleen yhteishuoltajuudessa sitä, että lapsella on ikään kuin ykkössijalla oleva vanhempi. Esimerkiksi vuoroviikkoasumista pidetään lähtökohtaisesti usein huonona ratkaisuna."

Helsingin kaupungin perheoikeudellisten asioiden va päällikkö Katja Niemelä kiistää syytöksen. Hänen mukaansa käytäntö riippuu täysin perheen tilanteesta.

"Jos edellytykset vuoroviikkoasumiseen ovat olemassa, se käy. On tapahtunut myös niin, että se on haluttu purkaa, koska se ei ole toiminut."

LUE KOKO JUTTU TULVASTA 3/09!

Vesan tarina kirjasta Syytettynä isä (2009 Teos) Toim. Ari Jousmäki
---

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kokonaisuuden hamoittamiseksi ja ymmärtämiseksi tarvitaan tietoa lähistorian tapahtumista.

Anne Jeanne Söderlund viittasi pro gradussaan belgian oedofiliskandaaliin ja Tukholman konferenssiin, jotka oletettavasti ovat käynnistäneet Suomessa pedofilihysterian, joka jostain syystä muuttuikin insestihysteriaksi.

Sitävastoin pedofiilit ovat saaneet kaikessa rauhassa käyttää lapsia seksuaalisesti hyväksi eri uskonlahkoissa, joista on uutisoitu tänä keväänä erittäin paljon.

Ranskan uutiset Qutreaun murskatut elämät!

Jostain syystä tämä uutinen, kuten Anne Jeanne Söderlundinkin pro gadu on poistettu julkisuudesta.
Alkuperäinen linkki ilmoittaa ettei sivua löydy. Miksi artikkeleita ja uutisia ei löydy? (Paniikirektioko?)

Jostain syystä myös eräällä foorumilla olevat artikkelit on siivottu pois vuosilta 1997-2002.
Tiedän ehkä syynkin (Paniikkirektio?)

Kuten myös Journalistilehden arkistosta lehdet vuosikerroilta 2004-2007.
Kuka olikaan noina vuosina Journalistilehden päätoimittajana. "Paniikkireatio?".

Kopio Ranskan uutiset sivustolta poimitusta uutisesta ja Belgian pedofiiliskandaalin synnystä ja syyllisistä. - Sivua ei löydy enään alkuperäisena mistään. -Miksi ei (Paniikkireaktio"?

Löytyykö taustalta Jan Guillionin "Noitien aika" ohjelmassa nähty VALO, Joka alkoi leviämään ympäri maailmaa?

Ranskan uutiset.
Outreaun murskatut elämät, les vies fracassées d'Outreau

Ranskan pedofiilioikeudenkäynti järkyttää
Ranskan oikeusjärjestelmän uusimista vaaditaan

Ranskalaisen yhteiskunnan perustuksia on vakavasti ravistellut Outreau-pedofiiliskandaali. Naapurimaan Belgian Marc Dutroux-oikeudenkäynnin traumatisoima Ranska meni raiteiltaan kuvittelemalla, että kotona uhkaa sama lapsia seksuaalisesti hyväksi käyttävä verkosto. Syytteistä yllättävän tunnustuksen ansiosta vapautettujen kansalaisten elämä on kuitenkin täysin tuhoutunut ranskalaisen oikeuden rattaisiin. Monet syyttömistä ovat olleet ennakkovankeudessa kolme vuotta. Ranska pohtii oikeusjärjestelmänsä uudistamista.

Ranskalaisen Outreau-kylän tuhonnut oikeusskandaali (scandale judiciaire d'Outreau) alkoi kolme vuotta sitten. Ranskalaisessa lähiössä todettiin pedofiilitapaus. Vanhemmat hyväksikäyttivät omia neljää lastaan seksuaalisesti hyväksi, mutta väittivät tämän lisäksi lainanneensa tai myyneensä lapsiaan myös naapureilleen. Nuorin lapsi oli tuolloin kolmivuotias.

Kaikki oli valhetta, ainoastaan vanhemmat itse hyväksikäyttivät lapsiaan. Lapset taas halusivat suojella vanhempiaan.

Kuulusteluvaiheessa sekä vanhemmat että lapset kehittivät tarinan laajasta pedofiiliverkosta, johon kuuluivat mm. lähellä asuva ulosottomies, notaari ja taksikuski. Kaikki kunnon kansalaisia verrattuna lasten vanhempiin.

Epäillyt vietiin heti tutkintavankeuteen. Yksi heistä, François Mourmand, teki todennäköisesti itsemurhan 33-vuotiaana vuoden 2002 kesäkuussa.

Oikeudenkäynti sai radikaalin käänteen tämän vuoden toukokuun lopulla, kun pedofiiliperheen äiti yllättäen ratkesi tunnustamaan kesken oikeusistunnon : "Olen valehtelija, olen sairas, olen valehdellut alusta loppuun". Hän väitti valehdelleensa siksi, että halusi suojella omia raiskattuja lapsiaan. Nämä puolestaan olivat kertoneet poliisille, että naapurit ja perhetutut olivat myöskin käyttäneet näitä seksuaalisesti hyväksi.

Kaikki syytteistä vapautetut joutuivat kuitenkin jäämään vankilaan vielä yhden ylimääräisen viikonlopun yli. Ranskalainen oikeusjärjestelmä ei joustanut tarpeeksi vapauttakseen kolmatta vuotta kärsineet syyttömät edes helluntaiviikonlopuksi.

Mikä on lapsen tai aikuisen todistuslausunnon arvo ?

Nyt Ranskassa keskustellaan, kuinka suuri arvo pitää antaa lapsen, toisaalta aikuisen todistuslausunnolle.

Pääsyytettynä on nyt vuoden 2001 helmikuussa Boulogne-sur-Mer'iin nimitetty tutkintatuomari (juge d'instruction) Françis Burgaud.

Hänet nimitettiin tehtäväänsä pahimman Belgian Dutroux-hysterian aikaan. Hän oli tuolloin 30-vuotias, vastavalmistunut ja ilman käytännön kokemusta.

Ranskan oikeuskäytännön mukaan ainoastaan tutkintatuomari voi määrätä epäillyt oman arvionsa mukaan tutkintavankeuteen. Burgaudin mukaan "lapsi ei valehtele". Psykologien mukaan taas lapsi voi valehdella kuin aikuinen. Oli kysymys sitten halusta miellyttää aikuista, tai pelkästä mielikuvituksesta, haaveesta tai houreesta (fantasme).

Ranskalainen oikeuslaitos joutunee lähiaikoina remonttiin. Kysymyksessä on ennen kaikkea syyttömyysolettama (la présomption d'innocence) ja ennakoiva tutkintavankeus (la détention provisoire tai préventive).

Tutkintavankeuden tarkoituksena on suojella yhteiskuntaa vaarallisiksi arvioimiltaan yksilöiltä, kuten pedofiileilta tai murhaajilta. Mutta kun vankeudessa on pidetty kolme vuotta täysin viattomia omien sanojensa mukaan häiriintyneen yksilön lausunnon perusteella, tutkintatuomarin harkintavalta joutuu kyseenalaiseksi.

Tutkintatuomarin harkintavaltaa ryhdytään nyt tutkimaan. Ranskan nykyinen oikeusministeri Dominique Perben, garde des Sceaux, on antanut ymmärtää, että jotain on asialle tehtävä.

Kaikkien tähän asti vangittujen ja siis syyttömien henkilöiden elämä on täysin pilalla. Kaikki ovat menettäneet maineensa, työpaikkansa, perheensä, oikeuden tavata lapsiaan. Mikään rahallinen korvaus ei ikinä voi nostaa näitä ihmisiä enää jaloilleen, on todettu ranskalaislehdissä moneen kertaan.

Ranskan uutiset le mai 2004. Tuulikki muller.
---

– Anonyymi (ei varmistettu)

Helsingin Sanomat 18.4.2009. Minna Passi.

Väitös: Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ei osta tutkia Suomessa oikein.

Terveydenhuollon ammattilaisilta uupuu asiantuntemusta tutkia epäiltyjä lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Tämä käy ilmi väitöstutkimuksesta, joka tarkistetaan Turun yliopistossa ensi viikon lauantaina.

Psykologi Katarina Finnilä-Tuohimaan väitöksessä tarkastellaan mielenterveystyön ammattilaisten asiantuntijuutta ja kykyä tehdä johtopäätöksiä selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tutkimukseen osallistui laaja joukko lastenpsykiatreja, psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä eri puolilta Suomea.

Terveydenhuollon ammattilaiset eivät tutkimuksen mukaan ole kovin perehtyneitä tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. He luottavat etupäässä käytännön kokemukseen.

Tutkimuksessa ilmeni, että pelkkään käytäntöön tukeutuminen voi johtaa hyväksikäyttötapausten ylidiagnosointiin.

Tutkittavilla oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

Yli puolet vastaajista piti joitain johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina lasten haastatteluissa. Kokeneetkaan ammattilaiset eivät tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.

Jopa 40 prosenttia vastaajista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.

Tutkittavilla oli vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siksi he eivät kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.

Tulokset ovat erityisen huolestuttavia Finnilä-Tuohimaan mukaan siksi, että mielenterveystyön ammattilaisten rooli on tärkeä lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnassa.

Poliisi pyytää heiltä virka-apua etenkin pikkulasten hyväksikäyttöepäilyissä.

Finnilä-Tuohimaan mukaan heikko asiantuntemus saattaa johtaa siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jää huomaamatta tai että syyttömien uskotaan syyllistyneen rikokseen.
---

– Anonyymi (ei varmistettu)

Anne Jeanne Söderlun totesi pro gradussaan Insesti nousi lööppeihin täysin tyhjästä, kaikki tiedotusvälineet uutsoivat siitä.

Jan Guillou totesi, että seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkit ovat samansuuntaisia, kuin Anu Suomelan.

Perheen suojelun Pesue Ry:n toiminnajohtaja Anu Suomelaa lainattiin City lehden artikkelissa.

Kuka lasta suojelee?
Ruotsalainen oikeuspsykologi Lena Hellblom Sjögren on tehnyt Niko-tapauksesta perusteellisen analyysin. Hänen mukaansa viranomaisten toimet vaaransivat lapsen terveen kehityksen. Tutkimusten perusteella vaikuttaa, että näin on tapahtunut monissa vastaavissa tapauksissa.

Perusteettomien insestisyytösten ruokkima noitavaino satuttaa kaikkein eniten lapsia. Siis juuri heitä, joita lastensuojelun, sosiaalitoimen ja lastenpsykiatrian olisi tarkoitus suojella.

Myöskään silloin, kun hyväksikäyttöä on oikeasti tapahtunut, ei aikuisten hysteerinen käyttäytyminen tee lapselle hyvää. Asiantuntijavoimin lapselle opetetaan uhrin rooli. Joidenkin tutkimusten mukaan tämä voi olla jopa vahingollisempaa lapsen henkiselle hyvinvoinnille kuin seksuaalinen hyväksikäyttö.

"Ei me käydä huutelemaan minkään onnettomuuden uhreille sillä tapaa", Suomela opastaa.

"Ei selitetä, että voi kun sä oot nyt koko elämäsi ajaksi vammautunut ja tästä tulee sulle tosi vaikeeta. Vaan me ollaan apuna ja tukena ja rohkaistaan lasta."

HUSissa on reagoitu huolestuttavaan kehitykseen ja perustettu erityinen lasten oikeuspsykiatrinen osaamiskeskus. Keskus helpottaa poliisin ja oikeuslaitoksen kuormaa, kun sairaalan puolelta ei tehdä niin paljon turhia tutkintapyyntöjä. Tämä myös parantaa kansalaisten oikeusturvaa. Muualla vastaavaa asiantuntemusta ei ole yhtä paljon. Etenkin Pirkanmaalla tämä näkyy suurena määränä tutkintapyyntöjä.

Ruotsissa pedofilia- ja insestikohun kärki taittui 1990-luvulla, jolloin perusteettomia tuomioita alettiin kumota. Yhdysvalloissa kehitys kääntyi jo aiemmin. Suomi tulee jälkijunassa. Korkein oikeus antoi viime joulukuussa ainutlaatuisen tuomion, jossa hovioikeuden langettama insestituomio syynättiin harvinaisen tarkasti läpi ja havaittiin perusteettomaksi. Vuosia kestäneen oikeuskäsittelyn päätteeksi isä vapautettiin syytteistä.

Oudoimmat todisteet insestin tapahtumisesta
1.Lapsi puhuu rumia.
2.Lapsi kastelee sänkynsä.
3.Lapsi ei pidä valkokastikkeesta.
4.Lapsi on huostaanoton jälkeen ahdistunut.
5.Lapsen isä on shakinpelaaja.
Lähde: Anu Suomela: Psykologinen todistelu seksirikoksissa.
----

– Anonyymi (ei varmistettu)

KÖNSKRIGET - SUKUPUOLTEN SOTA.

Iltalehti 26.6.2006. "Siskoilla viiraa pahasti päästä".

-Vaikuttava raportti paljastaa, että kajajahtaneet fundamentalistit ovat ottaneet vallan Ruotsin taistelevassa naisliikkeessä. - Taistelija: Feministijohtaja Ireen von Wachenfeldtin mielestä käynnissä on sukupuolten keskinäinen maailmansota.

-Voisivatko miehet Ruotsissa, tai Suomessa pitää kokouksia, joissa hoilattaisiin "hirttäkää naiset, tappakaa naiset"? No eivät! tai voisisivat, mutta pian tulisi sinitakit käymään, eikä se kyllä olisi nukkumatti.

Voisiko ylipäätänsä mikään kansanryhmä Ruotsissa, tai Suomessa harrasta moista kiihotusta väkivaltaan joutumatta siitä edesvastuuseen.? Vain yksi, nimittäin naisliike, eikä sekään Suomessa.

Naapurissa sensijaan ei koira feministien perään hauku paljasta Evin Rubar kaksiosaisessa ohjelmassa. Sukupuolisota.

VAARALLISINTA äärifeministien touhuissa ei ole iskulauseiden huutelu, sehän on vain metelinpitoa. Pelottavinta on se, että he hehkuttavat salaliittoteoriaa, jonka mukaan miesten satanisti-pedofiili-verkko katta maan koko valtakoneiston.

Impiä raiskatan ja tehdään raskaksi, sikiöt kidutetaan julmasti hengiltä. Lapsia ryöstetään ja surmataan kammottavissa rituaaleissa. Kaikki tämä tapahtuu viranomaisten tieten keskellä ruotsalaista yhteiskuntaa, autotalleissa ja hotellihuoneissa.

Rubar kysyy turvakotijärjestö ROCKS:in puheenjohtajalta Ireen von Wachenfeldtiltä, miksi murhaajien jäljiltä ei löytynyt ainuttakaan ruumista, eikä edes yhtään malliin sopivaa lasta ole kadoksissa.
- Mistä sinä sen tiedät? Miten voit väittää sellaista, tivaa Wachenfeldt. Itse hän ilmoittaa saaneensa tietonsa naisilta, jotka puhuvat omasta kokemuksestaan.

RUOTSISSA feminismi on vahva poliittinen voima. siksi siellä yliopistotutkijankin on mahdollista olla yksisilmäinen aktivisti.

Luonnollisesti Ruotsin naistutkimuksen piirissä on pääosin vastuuntuntoisia tieteentekijöitä, mutta näkyypä siellä olevan todella outoakin väkeä.

Omasssa sarjassaan maailmankin mittakaavassa painii Uppsalan yliopiston professori Eva Lundgren, jonka kehittämän teorian mukaan miehet lyövät naisia siksi, että he saavat siitä eroottisen nautinnon. Nainen puolestaan muuttuu parisuhteessa zombieksi, joka hyväksyy väkivallan, koska mies aivopesee hänet.

FST:n esittämä rohkea dokumentti herättää pohtimaan, miksi yksi ääriliike on saanut Ruotsissa näin suuren ja poikkeuksellisen toimintavapuden - ja miksi Suomessa on toisin".
Onko Suomessa toisin?
--
Onko Suomessa toisin?
Valitettavasti ei. Meillä Suomessa tärkeimpiä on seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet vihkimiseen, samaa sukupuolta olevien adoptio-oiketeen, sukupuolineutraaliseen kasvatukseen.

Motto. Riittää kun lapsella on kasi toisiaan rakastavaa isää, tai äitiä.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Mot ohjelman Lääkärit tuomareina ohjelman jälkikeskustellu, jossa kahta isää syytettiin omien lastensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Toinen isä joutu vankilaan, mutta vapautettiin, kun asiaa tutkittiin perusteellisemmin.

Ohjelman jälkikeskustelusta kaksi Perheen suojelun toiminnanjohtaja Anu Suomelan kannaottoa.

Kommentti 1.
En jaksa kuitenkaan uskoa, että kentällä työtä tehneet "vanhat koirat" oppisivat istumaan. Muutos tulee sitä kautta, että henkilöt siirtyvät eläkkeelle tai toisiin tehtäviin ja tilalle tulee uusia ihmisiä, joilla ei ole syyllisyyden ennakko olettamaa. 1900- luvun lopun ja 2000 luvun alun seksuaaliset noitavainot tulevat olemaan oikeuslaitoksen ja käyttäytymistieteiden historiassa todellinen kummajainen.

Kommentti 2.
Oikeus nimenomaan perustaa päätöksensä "asiantuntijan" lausuntoon, eli siihen mitä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö virallisesti lausuu.

Eihän oikeusistuimella itsellään voi tämän erityisalueen asiantuntemusta olla.
Kun asiasta oikeudelle lausuvat "asiantuntijat" eivät hallitse tieteellistä tutkimusmenetelmää ja tieteellisen päättelyn sääntöjä päädytään sellaiseen menettelyyn, joita ohjelman kahdessa esimerkissä tuli julki.

Hyväksikäyttöä tutkitaan meillä edelleen suurimmissa keskussairaaloissa terapiatyöhön luoduilla metodeilla joilla ei voida selvittää aineellista totuutta ja joilla ei pitäisi olla mitään näyttöarvoa rikostutkinnassa.

Muuan tapauksessa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen asiantuntija todisti insestin tapahtuneen sillä perusteella, että syytetty oli shakin pelaajien huippua. Näin ollen hän osasi kuulemma näytellä syytöntä ja ennakoida pelinsiirrot.

Tuomioistuimet luottavat tälläisiin tutkimusmetodeihin ja "asiantuntijalausuntoihin", koska eivät tietojen ja taitojen puutteen vuoksi osaa panna niiden tieteellistä pätevyyttä kyseenalaisiksi.
On ilmeistä, että "tutkijalla" on ennakko olettama, jota hän lähtee varmentamaan esitietojen perusteella.
Aineistoa sen suhteen, että hyväksikäyttöä ei olisi tapahtunut ei oteta huomioon ja lapsia johdatellaan erittäin räikeällä tavalla.

Uusissa Stakesin ohjeissa opastetaan oikeuspsykologiseen haastatteluun. Tämän taidon omaksuminen vie kuitenkin vielä vuosia.
Moni lapsi voidaan vielä traumatisoida erottamalla hänet vanhemmistaan ja oikeusvaltion periaatteita loukata tuomitsemalla syytön ihminen, tai väärä tekijä vankilaan".
---

– Anonyymi (ei varmistettu)